torstai 27. joulukuuta 2012

Elossa!


Syksyllä on ollut kiire, ja siitä kertoo kuollut blogi. Paikoitellen ylikuormitettu alkusyksy vaati myös veronsa, ja jaksaminen kaiken suhteen on ollut välillä täysin nollassa. Tällä hetkellä motivaatio koiraharrastukseen ylipäätään on niin matalalla, että blogin kirjoittaminen on ollut listalla viimeisenä. Tavoitteet: menen lenkille, menen treeneihin, menen ehkä kisoihinkin. Rimat matalalle siis.

Goldie piirimestiksissä

Syksystä talveen kisailut (agilityssa):
Goldie
19.8. hyl x3 Purinalta, ei treenattu ja se kostautui
25.8. Uudenmaan piirimestaruudet, yksilöradoilta 5 ja 5 (yksilöt sij. 12), joukkueradalta nolla, hyvä fiilis ja tehtiin parhaamme ja hyvin meni (:
26.8. Uudenmaan nuorten piirimestaruudet, 5 ja voitto, mutta toi femma jäi kyllä silti lievästi sanottuna ketuttamaan
16.9. 10, hyl, 0, surkea saarioisenkuralättyasenne, mutta saatiin kuitenkin eka nolla kolmosissa
Sen jälkeen ei ollakaan kisailtu, treeneihin Goldie on sentään päässyt pari kertaa kuussa.

Kani
25.8. Uudenmaan piirimestaruudet, joukkueradalta hyl, vielä ankkurina hyllytettiin koko joukkue... :D Mutta ei haitannut, Tappaja-Kaniinilla oli niin paras vire ikinä!<3
29.9. Riihimäellä, 5 (sij. 3) ja hyl, mutta oikein hyviä ratoja loistavalla fiiliksellä
Piiitkä tauko, mutta hyviä treenejä.
6.12. Ojangossa, 10 ja 5, ihan ok fiiliksellä
9.12. Liedossa, 5, 0 (LUVA sij. 3) ja hyl, ei mitään kovin nättejä ratoja, mutta luva viiden radan kisaviikolta lohduttaa sentään vähän - jälkeen päin videolta katsottuna muuten aivan järkyttävää katsottavaa, koira on suoraan sanottuna aivan ---- hidas varsinkin kahdella vikalla radalla, ja kontaktit himmaa himmaa himmaaaa...
Luulen, että avain on nyt päästä tosta ihanokfiiliksestä eroon. Treeneissä on ollut aivan järkyttävän hauskaa, ja se pitäis saada siirrettyä myös kisaradoille.


Luffe ja minä v. 2008
Tässä vielä Marialta saatu haaste:

1. Mikä oli ensimmäinen koira, jonka kanssa koet aloittelleesi koiraharrastustaipaletta?
Ensimmäistä kosketuspintaa koirankouluttamiseen sain serkkukoiraltani aussie Luffelta. Sain tädiltäni perheineen kullanarvoisen perustan koiranomistamiseen, mutta perusteellinen opettelu alkoi tietysti vasta ensimmäisen koirani Goldien kanssa.
2. Mikä on oudointa, mitä olet tämän harrastuksen parissa tehnyt?
Aah, vaikea! Herännyt kuudelta joka tiistaina ja treenannut ennen kouluun menoa? Mennyt keskellä yötä treenien jälkeen mäkkäriin syömään? Odottanut kaksi tuntia kaatosateessa mölleissä? Hyppinyt prinsessamekossa Helsingin messukeskuksen isolla stagella? Ja tämä taitaa olla sieltä parhaasta päästä. (Miltä kuullostaa; Yrittänyt päästä treenikentän toisesta päästä toiseen päähän kuperkeikoilla pyörtymättä? Yötreenaaminen väsyneenä.<3)
3. Oletko säästeliäs vai tuhlailetko paljon koirasi/koiriesi tarvaroihin?
Molempia. Koirat ovat niin keskeinen osa elämääni, että niihin menee paljon rahaa, mutta toisaalta en koe ostavani useinkaan mitään turhaa.
4. Voitko kuvitella eläväsi koiratonta elämää?
Voin ja en. Voin kuvitella eläväni ilman koiria silloin kun haluaisin pukea mustat farkut ilman, että käytän kahden minuutin välein tarraharjaa, silloin, kun haluaisin olla pitkän illan pois tai silloin, kun on niin kiire, että en ehdi kunnon lenkeille. Puhumattakaan siitä, kun näillä yksillä on vatsa sekaisin... Mutta muuten en.
5. Mikä on pääharrastuksenne (lenkkeily, agility jne) ja miksi juuri se?
Päiväunet.<3 Tarvitseeko sitä edes perustella?
Goldie 4 vuotta 26.12.2012
Hyvänä kakkosena kuitenkin agility, siinä yhdistyy niin monta ihanaa asiaa; vauhti, liikkuminen, juokseminen, vauhdikkuus, ajatteleminen, ystävät jne. Monipuolisuus taitaa olla edellytys sille, että tästä vaan jaksaa aina innostua kerta toisensa jälkeen.
6. Mitä tarkoitusta varten hankit ensimmäisen koirasi?
Mä vaan halusin koiran. Varmaan niitä päikkäreitä varten.
7. Mikä arjessa koiran kanssa on haasteellisinta?
Se, minkä haistaa jo eteisestä. Ja joskus se, miten ehtii tehdä kaiken, mutta se ei loppujen lopuksi ole koirista kiinni.
8. Paras/mieleenpainuvin tuloksesi koiran kanssa esim. näyttelyissä tai kokeissa/jossain muussa harrastuksessa?
Tulos? Varmaan Goldien ensimmäiset aginollat, oli niin hyvä fiilis. Muuten mieleenpainuneita muistoja on ihan liikaa.
9. Mikä koirasi lempilelu/-leikki on?
Goldie rakastaa villasukkia, nallea ja tennispalloja, ja haluaisi, että joku jahtaisi sitä. Kani taas tykkää naruleluista, varsinkin karvalla, ja metsässä sinkoilusta.
10. Miten olet päätynyt koirasi/koiriesi kusumanimeen?
Goldie on lyhennys virallisesta nimestä. Kanin nimestä tätä kysytään (jostain ihmeen syystä) tosi usein; myös lyhennys virallisesta nimestä; Victoria→Vickan→Vickani→Kani.
11. Millaisia tavoitteita teillä on ensi vuodelle?
Pähkinänkuoressa pitää hauskaa. Se on joskus niin omituisen hankalaa. Ja yrittää pitää joku tasapaino koiraelämän ja muun elämän välillä niin, että sekä minä että koirat olemme tyytyväisiä.
Agilityssa Kani olisi kiva saada kolmosiin toimivien kontaktien kera, ja hyvällä fiiliksellä – ilman sitä on hankala onnistua missään. Goldien kanssa en ole vielä päättänyt, mutta vaikkei saataiskaan SM-nollia kasaan, niin olis kiva ainakin kisata säännöllisesti.

tiistai 21. elokuuta 2012

Tahtoo radalle


Jep, kesä on ohi. Olin vähän siellä ja täällä, ja silloin, kun koirat pääsivät mukaani, meno jatkui samanlaisena laiskotteluna kuin siihen mennessäkin; uimista, lenkkeilyä, uimista... Junamatka koirien kanssa Liepeelle on varmaankin yksi mieleenpainuvimmista kesämuistoista; tuli mm. testattua, miten kaksi yli kymmenen kilon painoista koiraa tungetaan kainaloon liukuportaissa niin, että lähes yhtä painava laukkukin lähtee mukaan. Annetaan kuvien kertoa loput.

Serkkukoiramme aussie Luffe



Sitten agiradalle. Olen mielestäni saanut nyt ihan hyvin treenailtua koiria. Odotan innolla syksyä ja edessä olevia kisoja; tällä kertaa aijon oikeasti kisata, enkä vaan antaa ilmopäivien lipua ohi, niinkuin keväällä. Jos Goldien kanssa sujuu hyvin, luulen, että ne maagiset seitsemän nollaa voisi olla jopa mahdollisia. Ja tietysti mahtavaa viedä Kaniakin, ja nähdä, mitä meillä on annettavana tositilanteessa. Viime aikoina on ollut myös ihan superhyvä treenifiilis. Viikko taaksepäin uhosin mm. saavani kolmenkymmenen esteen treeniradan nollalla läpi. Kaksi ekaa yritystä meni hyllyiksi, mutta kun vihdoin sain radan sujumaan, niin vika rima tietysti kolahtaa. No, säästetään nollat kisoihin.
Vaikka teen aina treeneissä mielestäni parhaani, jotenkin on ollut sellainen asenne, että mitä sitä nyt kunnolla treenaamaan, kun ei kerran pääse kisaamaankaan. Kani aloitti juoksun ennen viikonlopun kisoja, joten lähdin sitten pelkän Goldien kanssa sateisena sunnuntaipäivänä Purinalle. Kisoissa kyllä huomasi, mitä kaikkea olisi kannattanut treenata – ja olisi tasan tarkkaan tajunnut treenata, jos olisi vaan vaivautunut vähän miettimään. Kertoo kai jotain sekin, että kaikki radat hyl.

1. rata: Jättää kepit kesken kahdesti, mikä on surkean ratasuunnitelmani syytä. Painostan loppukeppejä kohtuuttomasti persjätöllä, tietenkään se ei kestä. Ohjausmoka ja hyppy väärinpäin, myöhemmin vielä levähtää pahasti yhdelle hypylle ja kompastuu. Loppurata onkin sitten pelkkää baanausta; juoksen ihan täysillä pisintä mahdollista reittiä koiran linjan viertä, kirittäen, mutta Goldie tarpoo perässä kuin puurossa. Outoa, olen yleensä tottunut siihen, että vaikka se ei mikään tykki ole, niin juoksee sentään yleensä yhtä lujaa kuin minä. Toisaalta pohja oli oudon pehmeä, ja Goldiella on muutenkin ollut rankempaa, kun se on tuurannut Kania. Myöhemmin videolta katsottuna on kyllä pakko antaa koiralle tunnustusta – laukkaa puomin! Wau! Ihan loppuun asti, kontaktille. Jesjes!
2. rata: Oikeastaan aika hyvä, ainoa, johon oli tyytyväinen. Ei tule alun niistoon (jälleen) surkean ohjaukseni takia, ja rata hylkääntyy heti toiselle hypylle. Loppurata olikin sitten puhdas ja mielestäni aika hyvää yhteistyötä, vaikka tuntuikin, ettei oma ohjaukseni olekaan sitä, mitä se voisi olla. Ainakin tein persjätön yhdelle hypylle, jolle sitä en olisi aikaisemmin tehnyt, mikä oli jo edistystä.
3. rata: Melkoinen sähläys. Goldie jää putken suulle eikä tajua helppoa pimeää putkikulmaa. On siinäkin kolmosluokan koira... Haparoivaa ohjausta, eikä kestä kauaakaan, kun rata jo kaatuu onnettomaan takaakiertovalssiini. Keppeihin olen tällä kertaa tyytyväinen. Viimeinen pisara virhemarginaaliin on kuitenkin renkaan ohi hyppääminen. Oma ohjausmoka varmaan sekin, mutta järkyttää silti, koska Goldie ei yleensä koskaan tee niin.

Sitä saa mitä tilaa – treenattavaa olisi nyt ainakin kuukaudeksi. Seuraavat kisat, jotka sattuu olemaan vielä piirimestikset, ovat sitten ensi viikonloppuna. Että säästetään niitä nollia sitten vaan sinne.

Maanantaina jätin Goldien kotiin lepäilemään, ja sain lainaksi kouluttajamme Kristan ihanan Fanny-sheltin, joka kisailee mini-kolmosissa. Nauroin koko lämppälenkin, kun se juoksi edestakaisin hihnassa ja haukkui. Ihan oikeasti, miten joku koira voi olla niin pieni! Joskus tuntuu, että omat koirani ovat ihan jotain muuta rotua. Joka tapauksessa, olen jo pitkään toivonut pääseväni testailemaan nopsajalkaista miniluokan koiraa, ja tämä oli oikea onnenpotku. Jos olinkin innoissani ennen treenejä, niin se ei ole mitään verrattuna treenien jälkeiseen oloon. Fannya oli kertakaikkisen ihana viedä. Nyt ainakin tiedän varmasti, millainen seuraava koirani on. Sanotaan nyt vielä kerran; upea kokemus! (:
Koirien lainailua pitäisi kyllä harrastaa enemmänkin. Siitä saa aina niin paljon irti. Oppii arvostamaan ominaisuuksia, joita omilla koirilla on ja toisaalta löytää asioita, joita omassa koirassa voisi parantaa. Viime aikoina erityisesti juuri eri kokoluokkien koirien ohjauksessa esiintyvät erot ovat pyörineet mielessäni, ja kisakelpoisen kunnon minikoiran ohjaaminen valoitti näkemyksiäni huomattavasti. Itse isojen medien ohjaajana tunnun asettuvan aina jonnekin välimaastoon, ja onhan ratavalinnat enimmiltä osin kiinni paljon muistakin koiran ominaisuuksista kuin jalkojen pituudesta. Ikävä on kyllä nyt pitkäloikkaista Kaniiniakin. Oma koira paras koira.♥ 

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kesä, koirat ja kamalan kalju Kaniini


Nooniin, päivitystä pitkästä aikaa. Aloitetaan ageilla.

26.5. Maiju Korhosen koulutus

Suoraan sanottuna mitään erityistä ei jäänyt koulutuksesta tällä kertaa käteen. Ehkä olin vähän poikki jo valmiiksi, juoksin tennareilla ja yskin kipeää kurkkua. Ehkä on myös ollut ylipäätään niin paljon koulutuksia ja superhyvää ratatreeniä viikkotreeneissä (kiitos ihanan mahtavan Kristan), että on vaikeampi saada mullistavia ahaa-elämyksiä.
Radan suunnittelu kahdelle eri koiralle meni oikeastaan aika superisti. Goldien kanssa ei ihmeempiä, nollalla ei sentään saatu oman söhlimiseni takia, mutta muuten ok. Ennakoivaa valssia jouduttiin ainakin tahkoamaan vähän, se on ehkä ensimmäinen asia, joka alkaa kärsiä treenaamattomuudesta. Kommenttia tuli, että kääntyy tosi nätisti, mutta sehän me jo tiedettiinkin.
Kanin kanssa jäätiin hetkeksi hiomaan keppikulmia, ja ne sujuivatkin aika kivasti Kaniiniksi. Puomille himmasi, jälleen, mutta parempi, kun otin omaa liikettä mukaan. Uskon, että himmailu saadaan vielä pois tällä palkkaussysteemillä, mutta milloin? Niistoihin en ole ollenkaan tyytyväinen, heti kun oma liikkeeni ei ole mukana, vauhti lähtee kokonaan pois. Kokonaisuutena tosi kiva. Kaasua kyllä löytyy, ja suorilla baanauksilla omat jalat joutuu koville. Taistelutahtoakin kuulemma löytyy. Jälleen ei siis mitään uutta auringon alla. (:


Agin kanssa tuntuu nyt vaan siltä, että pitäisi päästä kisaamaan. Kesä on kuitenkin mitä on, joten ainakin tämän kuun puolella kisakentät jäävät haaveisiin, ellei sitten möllejä löydetä jostakin. Ja ai niin, heinäkuussa varmaan sitten ne hiton juoksut...

Kesä (ja loma) tuntuu ihanalta. Koirat pääsee uimaan, ja on aikaa ja valoa. Takana oleva viikonloppu olikin taas pitkästä aikaa täynnä koiria.
Lauantaina vietiin koko neljän koiran poppoo (Goldie, Kani, Moona, Rasmu) uimaan ja metsään juoksemaan, ja illalla töihin seuran epiksiin. Ja illalla Kanilta lähti karvat! Kanin ajeleminen ei tosiaankaan ollut mikään hetken mielenhäiriö, vaan pitkään suunniteltu juttu. Sillä on niin tiivis turkki ja paksu aluskarva, että kesät ovat todella tukalaa aikaa, ja talvellakin se kaivautuu lumihankeen jäähdyttelemään. Turkin ajaminen oli kyllä fiksu juttu, koska seuraavana päivänä metsälenkillä Kani ei läähättänyt yhtään, vaikka itselläni oli kuuma. Eihän se kaunis ole, mutta kyllä tässä mielestäni on kyse koiran parhaasta.

Sunnuntaina lähdin mukaan hakutreeneihin katsomaan, miten Moona & co. treenaa. Hakuryhmän ilmapiiri on kyllä ihan mahtava, eikä tylsääkään tullut, kun kuvailin ja pääsin välillä maalimieheksi. Ei musta kyllä silti olis hakua harrastamaan, sitä on jotenkin niin vaikea tajuta. Ja mulla taitaa olla ihan tarpeeksi työtä edellisissäkin harrastuksissa. Hakuilujen jälkeiset esineruututreenit näyttivät kyllä myös aika hauskoilta. Neljän tunnin metsässä rämpimisen jälkeen vietiin koirat taas uimaan, ihanaa...

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Koulutuksia ja leppäkerttuja



Kesä on täällä!<3

Viime aikojen agilityt ovat jääneet vähän sivuun. En ole jaksanut miettiä kisaamista, ja Goldie on päässyt huhtikuussa vain kerran hallille. Säälittävää, tiedän... Koiratanssista ei tarvitse puhuakaan. Blogin nimi taitaa lähteä vaihtoon heti, kun jaksan kyhätä uuden otsikkokuvan.
Kevennys koiratouhuihin taitaa kuitenkin olla ihan paikallaan. Ajoittain on ollut sellainen olo, että on pakko treenata ja pakko kisata. Kyllä tämän lajin pitäisi kuitenkin perustua siihen haluamiseen, siihen, että on niin hauskaa, että haluaa treenata ja kisata. Olen itse aina vaatimassa itseltäni liikaa, enkä osaa ottaa rennosti. Tosikko mikä tosikko, mutta kyllä tämä tästä.
Luulen, että kun tästä päästään taas pystyyn, kisailen ensin virallisesti Kanin kanssa. Juuri nyt ei tunnu siltä, että jaksaisi viettää koko viikonlopun kisoissa molempien koirien kanssa. Pyrin luonnollisesti myös mölleilemään mahdollisimman paljon, että Goldiekin pääsee radalle.
Huhtikuun loppu ei kuitenkaan ole ollut pelkkää auringosta nauttimista, kiitos antoisien koulutusten. On ihan mahtavaa saada uutta perspektiiviä lajiin eri kouluttajilta, jotka näkevät koirakon jälleen vähän eri tavalla. Molemmat koulutukset ovat olleet Kanin kanssa todella valaisevia ja nostaneet molempien itseluottamusta.


15.4. Kani Jenna Caloanderin koulutuksessa

Etelä-Suomen Shelttiyhdistyksen järjestämä koulutus toimi itselleni huimana fiiliksen nostattajana. Olin valmistautunut siihen, etten jaksa juosta, ja ettei valssit liiku mihinkään, mutta toisin kävi. Rataprofiili oli kuin tehty Kanille, haastekohdat vaativat hyvää putkiin irtoamista, ja saatiin rata jopa nollalla läpi. Nollalla, ihmeellistä.
Vähintäänkin yhtä ihmeellistä oli Kanin puomin kontaktit. Kerroin Jennalle himmausongelmasta. Ekalle kontaktille Kani himmasi, minkä jälkeen Jenna kehoitti minua olemaan keholla innostavampi. Siitä seuraavat kontaktit olivat kaikki ihan täydellisiä. Täysillä loppuun asti, wau. Siinä vaiheessa olisin ollut valmis uskomaan, ettei se ole mun koira.
Ohjaukseenkin saatiin parannusta. Suurimmaksi jutuksi esiin nousi vastakkaisen käden vedot. Joskus sain Kanin haltuun vain juuri siihen vastakkaiseen ja käytin aina vain sitä. Kun sitten tajusin vahvistaa koiran puoleiseen käteen tulemista, unohdin vastakkaisen käden käytön kokonaan. Nyt siis molemmat käyttöön, koska molempia tarvitaan.
Koulutus oli kokonaisuudessaan todella mahtava kokemus, mitä toki olin odottanutkin. Hymyilevänä ja helposti lähestyttävänä kouluttajana Jennalle oli helppo näyttää paras osaaminen. Positiivista palautetta tuli paljon, sekä itsestäni että koirasta. Tekee oikeasti tosi hyvää kuulla olevansa hyvä ohjaaja, kun itse osaan antaa itselleni vain negatiivista palautetta.

20.4. Nu-Pun koiraklubin epiksissä

Sää oli mitä karmein. Ehdin moneen otteeseen ajatella, että mikä ihme tuo minut juoksemaan vesilätäköissä kaatosateessa perjantai-iltana, kun värjöttelin kentän laidalla ja yritin epätoivoisesti pitää lihakset lämpiminä. Ekaa kertaa kisasin myös niin, että minulla oli kaksi koiraa samassa luokassa, mikä aiheutti tietysti lisää stressiä.
Rata oli kiva, tarpeeksi haastetta, muttei pahoja epäloogisuuksia. Kanin kanssa meillä oli kaksi starttia, joista molemmat kaatuivat samaan twist-kohtaan. Kyseinen ohjauskuvio tuottaa toisaalta päänvaivaa lähes joka kerta, kun sitä käytän, joten ei ollut ehkä mikään fiksuin valinta. Goldien kanssa samainen kohta toimi tosi hyvin, joten en soimaa itseäni huonosta ratavalinnasta. Koirien eroja on joskus tosi hankala käsitellä. Myös yhteen paikkaan olisi vaadittu vähän enemmän hidastusta rytmityksellä, mutten ajatellut sitä loppuun asti tutustumisessa... Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, koska ensimmäistä kertaa kokeilin vekkiä Kanin toiselle radalle, mikä toimi hyvin, ja oli mielestäni siihen kohtaan tosi fiksu valinta.
Positiivista Kanin radoilla oli tosi kivat kontaktit ja hyvät kepit. Ekalla radalla tuli lentokeinu, muttei onneksi kovin paha. Toisella radalla Kani meni kuitenkin reippaasti keinulle, joten ei mitään paniikkia sen suhteen. Goldien kanssa tehtiin sujuva ja nopea nolla voitolla, joten kotiin ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin. (:

29.4. Kani Satu Hillin koulutuksessa

Aamulla alkoi pitkä ajomatka Porvooseen piirin nuorille ja junnuille järkättyyn koulutukseen. Päivä alkoi luennolla, ja tuntuu, etten saanut siitä oikein mitään irti. Ainut, mitä jäi mieleen oli, että rata kannattaa suunnitella etukäteen, minkä toki tiesin jo ennestään. Tietysti on hankalaa pitää luentoa agilitysta, kun kuulijana on jo kisanneita koirakoita ja koirakoita, jotka eivät ole koskaan edes käyneet esteillä. Lopuksi jakaannuimme ryhmiin ja kävimme niissä ratapiirrustuksia läpi.
Tulijoita koulutukseen oli niin paljon, että päivä venyi pitkäksi omaa vuoroa odotellessa. Porvoo on kyllä kaunis kaupunki, että mikäs siellä kävellessä.


Rata oli sopivan helpohko ja keskittyi lähinnä valsseihin, ja perusteellinen tutustuminen teki myös osansa. Itse koulutuksesta mukaan tarttui paljon hyödyllisiä vinkkejä ja pohdittavaa, joten reissu ei todellakaan jäänyt turhaksi. Ennakoivan valssini rytmitys sai täysin uuden ulottuvuuden. Aikaisemmin olin lähinnä kaahottanut menemään ja rytmitys on ollut hosuvaa. Tajusin, kuinka vähän ymmärrän ylipäätään rytmittämisestä. Toisaalta aika moni koulutus keskittyy pelkkään tekniikkaan, jolloin rytmittäminen jää lähinnä sivulauseisiin.
Ensimmäistä kertaa uskalsin myös lähteä valssaamaan ihan kunnolla koiran edelle. Jos olen vähänkin epävarma valssista, jätän sen tekemättä, koska myöhästynyt valssi on paljon tuhoisampi kuin takaaleikkaus, joka on helpompi ja jossa on tarkoituskin olla jäljessä. En halua rikkoa koiran linjaa, ja myöhästynyt valssi tuntuu kamalalta. Mutta eipä tuohon edessä valssailuun ikinä opi jos sitä ei tee. Sadun mielestä edestä ohjaaminen kuuluu nimenomaan omiin vahvuuksiini, ja se tulisi ehdottomasti hyödyntää. Tottahan se on, että jos aina jää jälkeen, on seuraavassa paikassa yhä enemmän jäljessä. Myös liikkuvien valssien ajoituksessa saa olla tarkkana.
Kontaktit himmaa. Kyllähän Kani juoksee täysillä loppuun, mutta ne pari askelta 2onn2off asentoon vaativat kolmoiskäskyn... Uskon kuitenkin, että ongelma korjaantuu kyllä, kun palkkaa tulee tarpeeksi oikeasta asennosta.

Tiistaina olin vielä itse sijaistamassa kouluttajana treeneissä, ja oli huippua päästä heti soveltamaan uuttakin tietoa kunnon valssiradalla. Nautin kyllä tosi paljon myös kouluttamisesta, ja joskus tuntuu, että sanat vaan ryöppyävät ulos suusta, kun sanottavaa on ihan liikaa. Rymäläiset kuitenkin onneksi tykkäsi, ja sanoivat saaneensa oikeasti jotain irtikin, jes. Kevätkaudella koulutushommaakin on tiedossa enemmänkin mm. alkeisryhmän kakkoskouluttajana.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Mämmikarkelot


= Perinteikkäät kahden päivän pääsiäisagikisat Joensuussa



Kanin ekat startit on siis takana, enkä oikein tajua sitä vieläkään. Milloin toivottomasta möllikaahottajastani tuli ihka oikea kisakoira?
Joka tapauksessa, Kani oli aika hieno. Kontaktit oli huonot, mikä taisi olla odotettavissa kun ne ei ole kunnossa, ja keinulta lensi yli ja pelästyi. En laittanut sitä sinne uudelleen, ja treeneissä oli taas reipas. Kappas kakaraa, kun alkaa kestää tätä julmaa maailmaa... (; Enemmän virettä olisi myös voinut olla kaikilla radoilla, meni jotenkin vähän hissutteluksi, ja kontaktien epävarmuus ja oma väsymys edesauttoivat tietysti asiaa. Oma ohjauskin oli sellaista huiskimista ja hutilointia. Mutta kaikki kepit se teki hienosti! Tokalta radalta tuli sitten nollavoitto. Varmistelua tosin tolla radalla huimasti, takaaohjausta koko alku, ja tuntuu, että päästään kunnolla vauhtiin vasta loppusuoralla. Silti; mitä ihmettä, nyt sillä on sitten luvakin. En tosiaan tajua.




Ai niin, ja Kani on selvä medi. Ihan kokonainen sormi mahtuu säkän ja mitan väliin, ei se ole lähelläkään maxia. Rrrrrrakastan sitä tuomaria!!

Seuraavana päivänä starttasi Goldie. Radoilla oli haastetta, niinkuin tietty kolmosissa pitääkin, ja tehtiin ihan hyviä ratoja, sitten siellä vaan oli niitä sössejäkin. Vikalta radalta saatiin nolla, mutta taas se fiilis, että täh, oliko se muka nolla. Oli oli, ei kuulemma tuomarin käsi noussut.


No ei perhana vie ollut nolla. 0,66 sekuntia. Yliaikaa. Nokun siinä oli se niisto alussa joka levähti. Ja takaaohjasin yhden kohdan, vaikka olisin kerennyt edelle. Poispäinkäännös levähti. Ja sitten siltä kontaktilta en vapauttanut heti. Ja olis pitänyt pyörittää siihen muurille, olis ollu nopeampi. Ja sitten kun koirat haukkui yöllä, niin ei voinut nukkua ja olin niin väsynyt, ja sitten tyhmiä ohjausmokia. Seliseliseli.
Goldien kanssa oli kuitenkin ihana mennä, voi että, miten se nauttii.

Koiriin olen tosi tyytyväinen, mutta en taaskaan tehnyt itse parasta. Kai se nyt jotain kertoo, että kehtasin laittaa vaan noi parhaat radat... Viime aikoina oon ollut jotenkin tosi väsynyt. Yleensä yritän vaan hulluna juosta, mutta nyt oon treeneissäkin ruvennut laiskottelemaan. Se ei toisaalta näy, koska Kani työskentelee melkein paremmin kaukana musta, mutta silti, en tosiaankaan tee parastani. Ja yleensä rataantutustumisessa katson radan läpi ja sen jälkeen juoksen sen läpi, täysillä, monta kertaa, niin, että se on melkein raskaampaa kuin itse suoritus. Nyt mietin vaan että loppuispa tää jo, enkä jaksanut edes hölkätä. Blogiakaan en oo jaksanut päivittää. Ihme agilitykaamos, ehkä tää tästä, kun kesä tulee lähemmäs.
Okei, kyllähän mä itsekin ohjasin ihan hyvin, mutta ihan hyvin ei riitä. Superisti riittäisi... (:


Koko jengi koirapuistossa riekkumassa. Oikealta vasemmalle Kani, Moona, Rasse, Sulo & Goldie.



keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Viikon agilitytreenipäiväkirja


Kani on nyt ilmoitettu ekoihin kisoihinsa pääsiäisenä Joensuussa (Mämmikarkelot<3), wau. En taida edes vielä tajuta asiaa. Eihän pikku-Kani mitään vielä kisaa, sehän on niin pieni vasta eikä osaa muuta kuin juosta putkeen. Tulostavoitteita ei voi ajatellakaan, kun suoritusvarmuus on mitä on. Mutta toisaalta se on tosi hyvä juttu, koska en haluaisikaan laittaa hirveitä suorituspaineita heti ekoihin kisoihin. Eikä kisapäässä muutenkaan ole tilaa tulostavoitteille. Toinen hyvä juttu tässä on se, ettei tule kiusausta treenata vielä vähän keppejä varmemmiksi ja vielä vähän kontakteja nopeammiksi – eli ei päästäisi koskaan kisaamaaan.

Muutenkin olin Goldien kanssa paljon armottomampi silloin kun se oli kisavalmiuden kynnyksellä. Pienetkin virheet estesuorituksissa (esim. silloin kun Goldie jätti vikoja keppejä väliin hakiessaan edessä olevaa hyppyä) häiritsivät, ärsyttivät ja ketuttivat. Nykyään, kun Kani jättää vikat kepit väliin, ajattelen vaan maailmanrauhaa. Ihanaa silti, että Kanikin on tullut tässä asiassa vastaan, ettei mun pieni ärsyyntyminen häiritse sen työskentelyä enää samalla lailla.

Tavoite kisoihin on, molemmilla koirilla, että koirilla on hauskaa (varmasti), mulla on hauskaa (melko varmasti), me tehdään parhaamme (melko varmasti) ja saadaan arvokasta kokemusta (varmasti). Nään itse kisaamisen mahdollisuutena testata oman koirakon ominaisuudet ja nähdä ikäänkuin kokonaiskuva vahvuuksista ja heikkouksista. Yksi kisarata ei tietenkään tätä täysin kerro, mutta niin hyvin kuitenkin, että yleensä paljon treenattavaa ja ajatuksia omasta paketista tarttuu käteen.

Kani vakiotreeneissä hallilla tiistai 27.3.
  • Tosi hyvät jaakotukset, tosin ne toimii Kanilla yleensäkin hyvin, kun siinä pääsee jarruttamaan ja kääntämään koiraa vahvasti kropalla. Mutta jotain osuutta hyviin jaakotuksiin on varmaan meidän jarrutus- ja haltuunottotreeneilläkin.
  • Ennakoiva valssi myös hyvä, mutta vaatii vieläkin hienosäätöä, pitäis saada hidastaminen ennen hyppyä omalla liikkeellä vielä selkärankaan.
  • Kasasi itsensä kepeille tosi hyvin, ja keppejä tehtiin myös aika paljon.

Kani & Goldie hallilla torstai 29.3.
...koeviikon ensimmäinen vapaapäivä: herätyskello soi kuudelta treenaamaan...
  • Jarrutuksia suoralla linjalla välistävetoon. Välistävetohyppyjen takana oli vielä putki vetämässä koiraa, joten varsinkin Kanilla joutui todella miettimään, miten jarruttaa. Kanilla aluksi tökki, mutta teki tosi nättejä kun vahvistin jarrutusta. Jopa Goldien kanssa tämä oli vaikeaa, eli ilmeisesti mun hidastuskäskyt olivat myöhässä ja rytmitys rempallaan. Näitä pitäisi treenata siinä missä irtoamistakin, että rytmitys jää omaan selkärankaan ja suhina koirien aivoihin.
  • Vippauksia. Kanilla vino rima, mutta ei koonnut ja kääntynyt niin hyvin kuin olin ajatellut vaan levähti enemmän tai vähemmän. En jäänyt hinkkaamaan. Goldielle nämä ovat helpompia, kääntyi superhyvin vinon riman kanssa, ja hienosti myös normaalilla. Luki myös paremmin niitä kuin ennen (Kani lukee näitä paljon paremmin). Yleensä Goldie levähtää siksi, että ohjaan huonosti, mutta nyt tämäkin oli ilmeisesti kohdillaan, ja tuntui tosi hyvältä myös.
  • Putkeen irtoamiset. Kanin kanssa fiilisteltiin vaan vähän (video). Goldien kanssa väliä putkeen 5-10 m, irtosi kyllä, muttei niin itsenäisesti ja täysillä kuin olisin odottanut. Tätä pitää miettiä, ehkä pitäis laittaa targetteja putkien suille. En ymmärrä miksi Goldie ei tykkää putkista, mutten toisaalta ymmärrä miksi Kani rakastaa niitä niin paljon...
  • Keppejä. Kanin kanssa perusvahvistamista, muutaman kerran skippasi vikat kepit, mutta se on ihan okei. Suurin osa kuitenkin meni oikein. Tein myös helppoja takaaleikkauksia, eikä ottanut mitään häiriötä. Pitäis treenata omilla kepeillä vielä sitä, että pidän oman juoksurytmin koko ajan tasaisena, ja muutenkin lisäillä häiriöitä kun omat kepit on helpommat. Oikeilla hallin kepeillä joutuu kuitenkin vielä ikäänkuin varmistelemaan, että saa oikeesti niitä hyviä toistoja. Goldien kanssa ensin kepeillä pysymistä, vaikka juoksen täysiä eteenpäin, ja myös persjättöjä. Pari kertaa lähti kesken, mutta tiesin jo juostessani, että oli liian vaikeaa. Siistiä, että voisin oikeasti tehdä näitä jo kisoissakin, katsotaan... Tein myös jyrkkiä takaaleikkauksia, jotka olivat todella ruosteessa. Pitää treenata. Uskon, että olen vielä joskus onnellinen siitä, että ne on kunnossa.
  • Kontaktit. Kanilla aika kesken. Tai siis, kun targetilla on namia, menee kyllä täysillä alas, mutta muuten hidas. Luulen, että palaan taaksepäin, oma diagnoosini on, että targetit on otettu liian aikaisin pois – Goldiella oli sama ongelma kyseisestä syystä. Lelutargetteja en muistanut testata, pitää ehdottomasti kokeilla, koska mulla on jotain muistikuvia siitä, että niillä olis saanut hyviä tuloksia. Ja lelulla saa tietty enemmän kaasuakin. Kokeilin myös vapauttaa narupalloa heittämällä tyhjältä targetilta, mutta ei ainakaan muutamilla toistoilla vaikuttanut mitenkään. Mutta pitää tutkia asiaa ja kysellä ihmisiltä vinkkejä. Goldiella tein ihan vaan muutaman, jotka oli ok.

    Tässä pientä videota Kanista. Nauratti kyllä, kun ekan kerran katsoin noita keppivideoita; Kani on opettanut häntänsäkin pujottelemaan... (:



Kani agilityakatemialla maanantai 2.4.

Tämä oli ihan uusi kokemus minulle ja koiralle, ja positiivinen sellainen! Mennään kyllä varmasti uudestaan.
Oma ohjaus ei mielestäni ollut ihan sillä tasolla kun se on, mutta toisaalta sählääminen on helppoa uuden kouluttajan silmien edessä. Radan alkuosalla en aluksi saanut ohjattua Kania kolmoshypylle, ja sitten sinkosi tietysti A:n alle putkeen. Putki-kontaktieste-erottelut on kyllä muutenkin ihan ruosteessa Kanilla, mutta se selviää kyllä silloin kun itse olen skarppina ja ohjaan. Myöhemmin radalla tuli sama putki-A-erottelu vaikeammasta kulmasta, ja sitä työstettiin myös. Mulle on ihan uusi asia, että Kani hakee myös kontaktiestettä, vaikka onkin putkihullu. Kani hakee ja varsinkin lukitsee esteitä vähän eri tavalla kuin Goldie, vaikka täytyy kyllä sanoa, että Goldiekin on mennyt parempaan päin ja saan usein tuntea itseni idiootiksi, jos joskus ajattelen, että se on kädessä niin hyvin hämäysesteiden lähellä.
Muuten Kanin ratatyöskentely oli mielestäni kiitettävää, vähän paremmin se pitäisi vielä saada tulemaan käteen. Meidän koirakkomme vahvuuksia taitaa olla juurikin sellainen perusratatyöskentely, Kani irtoaa ja hakee esteteitä hyvin ja osaa tekniikoitakin aika hyvin. Tätä tasoittaa oma sähläämiseni. Ainakaan en enää häpeä huonoa radanlukutaitoani. Ei ole oikotietä onneen, kisaa, treenaa ja mieti...
Peruspakettiin esteosaamisen kohdalla en ole Kanin kanssa vielä läheskään tyytyväinen, ja tähän aijon panostaa enemmän sitten kesällä. Suoraan sanoen agihallin puomi on niin liukas, että joka kerta, kun olen treenannut nopeutta Goldien puomiin ja innostanut sitä, se on liukastunut ja pudonnut. Kesällä on tietysti muutenkin aikaa, nyt talvella ei viitsi lähteä hallille vain tehdäkseen muutaman kontaktin.

Videolla pätkiä radasta, mitä ehdittiin tekemään. Jotenkin koomista, miten pienissä pätkissä se on... :D



Puomin kontaktit
Näihin olin toivonutkin vinkkiä, koska koen puomin kontaktin varsinaiseksi ongelmakohdaksi. Kisoissa katsellessa tuntuu, että harvalla koiralla on kontaktit ihan siinä ideaalikunnossa, joten aijon todellakin paneutua tähän ja ymmärtää mahdollisimman monen eri ihmisen tapoja työstää niitä.
Työskentelytapa kontaktilla oli seuraavanlainen, ja näin olisin itsekin lähtenyt ongelmaa ratkaisemaan.
  • Namitargetti alastulolla, vireen nostaminen innostamalla äänellä ja lelulla ja koiraa kiinni pitämällä
  • Vauhtia niin, että ohjaaja juoksee koiran ohi / lähtee samaan aikaan koiran kanssa
  • Hyvässä kontaktissa on tarpeeksi varmuutta ja nöyryyttä pysähtyä kontaktille ja tarpeeksi eteenpäinpyrkimystä, joka tulee luonnollisesti nopeilla vapautuksilla.
Jo muutamalla toistoilla alkoi näyttää paremmalta, puomi videolla on suunnilleen nopein mihin päästiin.
Vauhdin saamisessa ohjaajan juoksemisesta on taas se, että itsenäisiäkin kontakteja pitää treenata, olen ihan varma, että varsinkin Kani jäisi ohjaajan liikkeeseen kiinni. Mutta tietysti yksi asia kerrallaan, ja heti kun kontaktit alkaa näyttää hyviltä, pitää muistaa nämä. Kanilla voisi myös oikeasti auttaa myös putken käyttäminen vetävänä tekijänä puomin päässä, mutta tässä pitää tietysti olla varovainen, ettei se opi lukitsemaan kontaktinjälkeistä putkea.
Ylipäätään Kanilla olisi saanut olla enemmän virettä läpi koko työskentelyn, ja pitääkin taas alkaa panostaa leikkimiseen ja kuolleisiin saaliisiin.



Kani vakiotreeneissä hallilla tiistai 27.3.

Tänään oli siis vuorossa kisanomainen ratatreeni. Kanilla on ollut kyllä tosi rankka viikko. Muuten radat meni hyvin, mutta jätti kepit aina kesken, kun haki jo seuraavaa hyppyä. Toisaalta korjasi aina tokalle kerralle. Mielenkiintoista nähdä, miten sitten kisoissa.
Mitään supervaikeaa radalla ei ollut, Kani levähteli pahasti alun ennakoivaan valssiin ja lisäksi niistoon, mutta ne parani seuraaville radoille. Lopuksi tein lisää keppejä ja A:n kontaktejakin. Kani meni kuulemma nopeammin, kun nami oli targetilla, eli tyhjälle hitaammin. No, ehkä se tästä. Muutama kontakti oli kuitenkin radoillakin hyvä. Keinusta myös sen verran, että 2on2off on ollut siinä vain varmistuksena, ja vaadin ne vanhasta muistista. Kanin keinu on niin hyvä ja idea on sille niin selvä, etten usko, että niille oikeasti on tarvetta. Yksi rima myös näytti putoavan ekalla radalla, muistan, että Kani ei saanut askeliaan sovitettua siihen väliin.





Goldie oli muuten kiivennyt pöydälle ja syönyt sieltä pizzanjämät. Sillä taitaa olla taas joku kokeilukausi. Kani ei vieläkään uskalla mennä samaan aikaan sen kanssa ovesta ulos, ettei saa hampaita niskaansa. Nyt kun Kani on päässyt niin usein ulos treenaamaan keppejä, Goldie on alkanut kiihtyä lenkille lähtemisestä entistä enemmän, ja sinkoaa ovesta ulos kuin jokin ajokoira...


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kevättä kohti

Nyt ollaan taas saavutettu muutama rajapyykki Kaniinin elämässä:
  • 6.2. Terveystutkimukset. Kyynärät & polvet 0/0, toisessa silmässä lievä distichiasis ja lonkat B/B. Kennelliitosta tullut paperi sanoi sitten C/C. Nyt mulla on siis kaksi C-lonkkaista koiraa, kiva.
  • 27.2. Kani täytti 2 vuotta. Kukaan, joka tuntee koiran, ei kyllä usko sitä... Jos se ei ole pahemmin vauvaiästä rauhoittunut, niin ainakin se ei ole enää yhtä pehmeä ja ymmärtää, että munkin kanssa voi työskennellä, vaikka ei olisi ihan paras päivä.
  • 23.2. Kepit on valmiit. Tai siis, tietysti minkään koiran kepit ei ole koskaan valmiit ja meiltä luonnollisesti puuttuu vielä avainsana varmuus, mutta siis ihan suorat oikeat kepit pujottelee, jipii. Tätä on todellakin odotettu. Eikä roudattu kun pari kertaa kujakepit hallille...


Fyssarilla ei mitään ihmeempiä, Goldie on taas jumissa, niinkuin aina. Kanilla selkä notkolla, ja tämä menee kuulemma kasvun piikkiin, koska sillä kyllä olisi lihaksia kantaa selkärankansa. Olen kyllä itsekin huomannut, miten se roikottaa rankaansa, että eikun vaan jumppaamaan.

Reilu viikko sitten olin Goldien kanssa agikisoissa KKK:lla. Nämä olivat siis meidän toiset kisat kolmosissa. Edellisen illan (lue: yön) keppitreenailut Kanin kanssa hallilla kuitenkin painoivat, enkä vaan jaksanut keskittyä. Kaikilla radoilla herpaannun jossain kohtaan, ja Goldie hyppää hypyn takaisin päin. Videoltakin näkee, että olisin hyvin voinut pelastaa tilanteet kielloiksi, mutta seison vaan paikoillani ja katson kun koira tekee hylyn toisensa jälkeen. Tosi kivat radat kyllä oli, ja harmittaa, kun ei antanut kaikkeaan. Treeniäkään meillä ei ollut takana, viimeksi melkein kaksi kuukautta sitten viime kisoissa, ja se kyllä todellakin tuntui työskentelyssä. Ei yhtään sellaista hyvää tuntumaa koiraan ja ohjaamiseen. Tuloksena siis upea HYL / HYL / HYL . (:

Aina kisoista saa kuitenkin jotain irti, silloinkin, kun unissakävelee radalla:
- Ennen rataa yleensä pyydän Goldiea haukkumaan vireen nostamiseksi, mutta nyt, kun tein niin, haukkua siirtyi myös radalle. Radalla haukkuminen ei tee Goldiella mitään muuta, kuin huonontaa irtoamista ja ohjaukseen keskittymistä ylipäätään (=turhautunut tila). Lisäksi Goldie on alkanut haukkua mun ohjausvirheille, enkä halua provosoida sitä tekemään niin. Ei siis enää haukkumista ennen rataa, vaikka kontakteille se nostaakin kivasti virettä.
- Perussetti kuntoon: irtoamisen ja haltuunoton tasapainoa voitaisiin treenata välillä helpommillakin harjoituksilla. Itse lasken kuitenkin aina perussetin varaan, ja sen päälle se kaikki ylimääräinenkin rakentuu.
- Nollatreeniä! Näin saadaan yhteistyötä hiottua ja ratatyöskentelyä paremmaksi ja varmemmaksi - ja tehtyä sitä samaa kuin kisoissakin eli paketin toimivuuden testaamista. Fakta on, että mun on turha kuvitella treenaavani ratoja Kanin kanssa, jos nolla pitäisi tehdä Goldien kanssa.
- Iso plussa Goldielle tulee siitä, että persjätöt kepeille on nyt tosiaankin kisakunnossa, kun testasin sitä radalla, joka oli jo hylky. Sen sijaan tiukat takaaleikkaukset kepeille, jotka on aina olleet Goldien vahvuuksia, on ihan retuperällä.

Muutama kuva pellolta




tiistai 21. helmikuuta 2012

Temppuja & toimettomuutta

Ystiskorttikuva

Elämä on nyt tosi...outoa. Aluksi oli ehkä pari päivää niin, ettei tarvitse mennä lenkille. Mutta nyt pidemmän päälle ei voi mennä lenkille. Ai että ei voi mennä lenkille ilman koiraa? Nimenomaan.

Jos mulla ei olisi koiria, olisin varmaan kymmenen kiloa läskimpi (olisi myös enemmän aikaa syödä) ja vielä huonokuntoisempi kuin yleensä, ja vapaa-aika kuluisi telkkarin ääressä (nyt katson sitä 3 tuntia päivässä, kun ei ole parempaakaan tekemistä). Joku toinen varmaan hulluna juoksisi ja kuntoilisi, että jaksaa sitten agitreeneissäkin juosta... Onneksi mulla on sentään hepat tallilla, jotka onkin saaneet nyt superpuunausta. Ja onneksi tämä ei ole pysyvää.

Koirat sen sijaan tuntuvat olevan aika tyytyväisiä elämäänsä, outoa. Toisaalta temppuilun lisäksi kotona on muutenkin ollut tavallista enemmän toimintaa, ja se on aika rankkaa koirille. Ja tietysti myös yskä ei ainakaan piristä.

Temppuvideo

Materiaalia on parilta päivältä, kun innostuin videoimaan oikein urakalla. Suurin osa Kanin tempuista on vielä aika alussa. Goldien temput ovat enimmäkseen vanhoja, ja uudetkin temput on rakennettu vanhojen pohjalta. Kaikki uudet temput rakennetaan tietysti jonkin verran vanhojen päälle, mutta kuitenkin.

Listasin alle myös muutamia opettamiseen liittyviä juttuja, jos joku mahdollisesti lukee tätä ja miettii, mistä aloittaisi. Mutta nämäkin ovat vain meidän tavat opettaa, ja nekin vaihtelevat. Itse käytän aika paljon käsiapuja, koska hienovaraiset käsiavut auttavat kisoissa silloin, kun sanat takertuvat jännityksestä kurkkuun ja koirat kuuntelevat sitä, mitä kroppani sanoo. Yritän kuitenkin pitää myös huolta siitä, että ne joutuvat oikeasti myös miettimään, mitä tekevät. Houkutteluissa pyrin pääsemään pian seisomaan, koska vaikka käytänkin käsiapuja, en halua tanssiessani kumarrella koirilleni. En myöskään jätä temppuja puolitiehen, vaan ne on osattava hyvin pelkästä suullisesta avusta.



Lelujen kerääminen koriin
Laita kori/laatikko eteesi, ja pyydä koiraa tuomaan esineitä. Naksauta kun koira tarjoaa lelua, ja näin lelu putoaa koriin. Lisää aluksi välimatkaa itsesi ja korin välillä, vaihtele koireja/laatikoita ja leluja kehityksen mukaan. Alussa lelujen kannattaa olla pieniä ja helppoja ottaa suuhun, esim. videossa kumirenkaat.

Lelun tuominen
Aluksi naksuttelin Kanille lelujen koskemisesta. Kummallakaan koiralla en ole onnistunut saamaan niitä ottamaan lelusta kiinni naksuttelemalla. Joten aina kun Kani leikki, pyysin sen ensin ottamaan lelusta kiinni, ja tästä tuli siis aina lelupalkka. Edistyksen jälkeen vaihtelin lelupalkkaa ja namipalkkaa lelun nostamisesta. Videolla olemme päässeet takaisin pelkkään namipalkkaan, ja nyt naksauttelen siitä, että Kani tuo lelua lähelleni ja annan sen pikkuhiljaa tajuta, että lelu pitää tuoda käteeni.

Korin kiertäminen etuperin ja takaperin
Kiertäminen on opetettu houkuttelulla käsiapu pian poistaen. Takaperin kiertäminen onnistuu niin, että laittaa kierrettävän esineen ympärille esim. Tavaroita tai vaikka pienen pentuaitauksen niin, että esineen ympärille muodostuu koiran mentävä ”ura”. Sitten koira uralle ja naksuttelemaan taaksepäin vievistä liikkeistä. Itse liitin myös käsiavun temppuun jossain vaiheessa, ja häivytin sen pois pikkuhiljaa, mutta ilmankin pärjää mainiosti.

Ohjaajan kiertäminen
Houkuttelemalla niin, että pääsee pian mahdollisimman pystyasentoon, jotta vartaloavut jäävät pois ja jäljelle jäävät vain käden liikkeet. Palkka ensin liikkumisesta kädeltä kädelle ja lopulta vain yhdelle kädelle toisen käden kautta. Tämän jälkeen käsiapu häivytetään pois. Jos samantyylisiä käsiapuja on paljon, kosketuskepin käyttäminen voi auttaa, kun koira ei tarjoa toisten käsiapujen temppuja, niinkuin Kani. Kosketuskepin avulla pääsee myös itse heti pystyasentoon.

Ryömiminen
Ensin muutamia toistoja ryömien sängyn ali, jotta koira saa ideasta kiinni. Sen jälkeen kädellä houkuttelemalla, palkka lattialle etujalkojen väliin. Koiraa voi myös auttaa pitämällä kättä selän päällä. Kun koiralle on selvä, mitä siltä vaaditaan, yritetään taas päästä mahdollisimman nopeasti seisoma-asentoon.

Kurre
Yleensä koira on helppo houkutella kerjäämisasentoon, mutta Kanille en ole käyttänyt käsiapuja ollenkaan, vaan kaikki lähti leikistä, jossa minä puhalsin Kanin naamalle ja Kani heilautti toista tassuaan kuonoon päin. Ensin palkka tuli tassun liikkeestä, sitten palkkaa nopeammasta tassujen heiluttelusta, ja lopulta vaatimuksena pidempi aika etutassut ylhäällä. Helpottaa, jos koira osaa antaa molempia tassuja.

Kurre + pallon pitäminen tassuilla
Ensin koiralla on oltava hyvä kurre, arvioisin, että pystyssä on pysyttävä kohtalaisen hyvin ainakin viisi sekuntia. Goldie sai ensin palkkaa kevyen tikun pitämisestä rintaa vasten, ja se tajusi pian, että tikku pysyy paremmin, kun tassuja kipristää. Palkkaa tuli myös, kun tikku keikkui tassujen välissä vinossa (ks tämän blogitekstin kuva) ja kun tikku oli tassujen päällä. Vähitellen myös esineen pitämisaikaa pidennetään.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Yskittääköh?

Maanantaina soi puhelin. Moonalle oli tullut kennelyskä. Voihan *****. Kani oli tietysti riekkunut ja nyhjännyt koko sunnuntain Moonan kanssa, joten oli jo myöhäistä huutaa iik ja juosta karkuun pöpöjä. Kun Goldie seuraavana päivänä yskähteli lenkillä, lähti puhelinsoitto takaisin, että täällä myös, treeneihin ei siis mitään asiaa. Goldiella yskähtely jäi siihen pariin, mistä saan varmaan kiittää rokotetta, mutta Kani on nyt viikon jälkeen ihan kunnolla kipeä.

Sen lisäksi, että kisa- ja treenisuunnitelmat menee aikalailla uusiksi, mä sitten vihaan katsella, kun koirat kärsii, edes vähän. Toisaalta Kanin mielestä hirvein juttu tässä on varmaan se, ettei saa treenata mitään vauhdikasta tai leikkiä...

Kani on.<3
Kep kep

Jos palataan viikonloppu takaperin, niin minä tosiaan ryhdistäydyin keppien kanssa. Kuja kapeni, ja fiilis oli oikeastaan jokaisen pienen treenin jälkeen tosi hyvä. Vähän aikaa sitten vielä olo oli vielä kuin en olisi koskaan koiraa kouluttanutkaan, vaikka Goldiekin on kujalla opetettu, mutta nyt alkoi sujua. Mutta toisaalta jokainen koira on yksilö, joten myös jokainen temppu on yksilöllinen.
Olen kuitenkin oppinut tämän lyhyen mutta onnistuneen treenirupeaman aikana myös keppien opettamisesta yleisesti. Tai sitten vaan palauttanut mieleen sitä, minkä olen unohtanut... Joka tapauksessa tajusin hylätä kujan tasaisen kaventamisen ja kaventaa sen sijaan keppejä oman fiiliksen mukaan vähän sieltä mistä tuntuu. Näin tulee oikeasti kuunneltua koiraa eikä ajateltua mekaanisesti, että kuinka monen toiston jälkeen kavennetaan. Kun edistymisen paineet on heitetty romukoppaan ja tilalle on saatu rutkasti intoa treenata, olen uskaltanut myös kokeilla erilaisia juttuja, vaatia välillä enemmän ja sitten taas helpottaa. Muunmuassa kulmiin on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota, ja en olisi ikinä uskonut, että Kani osaisi niin hyvin. Yhtenä päivänä myös vedätin Kania täydellä vauhdilla sisääntuloihin, eikä se epäonnistunut kertaakaan. Silmät pyöreinä vaan katsoin vierestä.

Hip hei

Optimismia siis kehiin nyt, tai siis tänne sängynpohjalle, josta kuuntelen köhähtelyä. Pakotan itseni keksimään ainakin kymmenen positiivista asiaa tästä inhottavasta tilanteesta:
  1. Ainakin treeneistä on hyvä maku suussa, ja on hyvä jatkaa sitten valovuosien päästä kun ollaan kunnossa.
  2. Ja vaikka ei päästä agihallille, on paljon juttuja, joista pitäisi tehdä harjoitusratoja, joita on sitten kiva olla reilusti kun taas päästään treenaamaan.
  3. Me voidaan silti tehdä jotain pientä hauskaa temppuilua, mikä on hyvää vaihtelua taas hyvin agipainotteiseksi luiskahtaneeseen elämään.
  4. Ja minulla on aikaa, mikä on hyvää vaihtelua taas hyvin koirapainotteiseksi luiskahtaneeseen elämään.
  5. ...mutta en sentään ajatellut nähdä ihmisiä vaan käydä enemmän tallilla... ((:
  6. ...ja alkaa taas rakastaa matikankirjaa ja toivottaa sille joka ilta hyvää yötä.
  7. ...ja herättää sisäisen optimistini, vaikka en keksinytkään kymmentä asiaa.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Goldien agilitykisat

VAROITUS: Järkyttävän pitkä kisaselostus, jota ei jaksa lukea erkkikään.

Valmistautuminen kisoihin poikkesi aika lailla kaikesta, mitä olen ennen tehnyt. Goldielle tasan yksi treeni, jossa kerrataan kaikki välttämätön. Itse lueskelin viikon Nina Svartsbergin Kilpailemisen taito -kirjaa (joka on muuten tosi hyvä) ja yritin saada hyvän fiiliksen. Vasta nyt tajusin, miten paljon ajattelin (ja ajattelen vieläkin) sitä, mitä muut ajattelee ja keräsin itselleni turhia, epärealistisia paineita.

Iuuu kylmä, tulispa jo kesä...
Pakkohan meidän on medikakkosissa pienillä koirakkomäärillä nolla saada. Heti ekalla tietenkin, muuten ollaan ihan surkeita. Ja jos ei saada nollia ja nousta kolmosiin, ei päästä mihinkään treeniryhmiinkään kun kaikki ajattelee ettei ees olla vaivauduttu treenaamaan. Ja jos en niin varmalla koiralla saa nollaa, niin oon kyllä historian surkein ohjaaja, että ei mulla ole mitään toivoa tajuta tästä hommasta yhtään mitään. Kukaan ei varmaan ees halua treenata mun kanssa sitten, kun oon niin surkea. Varmaan joudun vaihtamaan seuraa, kun ollaan niin huonoja, ja käymään alkeiskurssin uudestaan...

Näinhän kaikki ajattelee, eikös vaan?

Kun tajuaa, mikä on ongelma, on onneksi aika helppo lähteä ratkaisemaan sitä. Kisaan ennen kaikkea koiralleni ja itselleni, en muille. Turha sotkea tekemisen iloa miettimällä, mitä joku jossain omissa kuvitelmissa ajattelee.


22.1. Hyvinkää JAU 2 lk tuomari Martti Salonen

Hyvinkään koiraurheilukeskus on kyllä kivoimpia kisapaikkoja, mitä tiedän. Luokkajärjestys oli sopivasti maksi mini medi, eli rataantutustumiseen mennessä tiesi melkein jo valmiiksi, mitä tulee tekemään. Uusi pohja arvelutti, ja varsinkin maksikoirat liukastelivat ihan normaaleissa kaarteissa suuremmitta syittä. Ehkä eniten kuitenkin pisti silmään melkein-myöhässä-muttei-kuitenkaan persjätöt, joissa hidastempoisemmatkin koirat tuiskahtivat vaihtaessaan suuntaa äkisti. Oman jalan alla pohja oli kyllä tosi mukava.

F agilityrata

...oli vaikea, mutta toisaalta kivan haastava. Alku oli koko kentän lävistäjän mittainen suora, ja matka koiran luota radalle lähtöasemiin tuntui kestävän ikuisuuden. Kauhusta kankeana vain kävelin. Sitten tajusin, että hei, hymy huuleen, tätä ollaan ootettu puoli vuotta!! Goldie oli ihan samaa mieltä, en oo pitkään aikaan nähnyt sellaista hymyä tyttösen huulilla! Luva tuli voitolla, ja tehtiin kyllä parhaamme. Erityisen tyytyväinen olen omaan valssailuuni, joka ei olisi tullut kyseeseenkään vähän aikaa taaksepäin, niin rautalangasta se on väännetty.

E agilityrata

Vähän helpompi, mutta myös haastava rata. Mainittakoon myös, että molemmat agiradat vaativat koiralta aika hyvää irtoamista ja jonkin verran myös ohjaajan juoksunopeutta. Suunnittelin parille hypylle ennen keppejä saksalaisen, jonka tein sitten vähän hutiloiden ja Goldie ärsyyntyi minuun. Se on alkanut haukkumaan aina, kun ohjaan huonosti, ihan kiva koutsi... Joka tapauksessa turhautuminen sai sen jäämään käteeni kiinni hetkeksi pidempään kuin olin ajatellut, enkä näin ollen jättänyt tarpeeksi tilaa, jotta se olisi voinut itse hakea kepit suoraan edestä. Pidin vielä fiilistä päällä ja tein täysillä loppuun. Hyllyksi rata muuttui ennakoivalla valssilla puomin jälkeen – valmiiksi hidas koira puomin kontaktin jälkeen ja omat ennakoivan valssin ”asetukseni” säädettynä kaahari-Kaniinille - ei hyvä, kieltoja taisi tulla parikin kun koira kädessä kiinni. Loppusuora häämötti onneksi jo, ja irtoaahan tuo kyllä kun vaan ohjaa. Positiivista molemmilla agiradoilla oli myös se, että Goldie uskalsi laukata puomilla, wau. Rohkea tyttö!

Goldie kesällä puomilla, jännittää. © Sirpa Saari

D hyppyrata

Melkein nukahdin katsellessani maksien menoa. Jotenkin sain kuitenkin piristyttyä omaan tutustumiseeni. Rata oli helppo, suoria linjoja, ei mitään ihmeellistä. Suunnittelin varman päälle edellistä hutilointisaksalaistani muistellen takaaleikkauksia. Kesken rataa tuli taas se tunne, että hitto, ehdin kyllä valssata tohon, ja kyllä siinä pari kolme takaaleikkausta vaihtui valsseiksi lennosta. Kertoo ehkä jotain siitä, miten hyvin tunnen koirakkoni tutustumistilanteessa - ei ole eka kerta kun vaihdan ohjauksia viime hetkellä nopeampiin ja parempiin. Mulla ei ole kyllä koskaan ollut niin hauskaa radalla, ja veikkaan, että Goldie on samaa mieltä. Yli kymmenen sekkaa aliaikaa, voittonolla ja menolippu kolmosiin siis ansaittu. Kaikkensa antanut fiilis. Flow.



28.1.Lohja SIUNT 3 lk tuomari Anne Viitanen

Ilmot oli Lohjalle jo laitettu, joten seuraava koitos häämötti jo edessä edellisen päätyttyä. En valmistautunut mitenkään, tuntui niin oudolta, että me muka oltaisiin kolmosissa. En mä vaan ole tajunnut, että kakkosten jälkeen oikeesti on ne kolmoset... Eipähän ehtinyt tulla mitään kynnystä mennä ekoihin kolmosten kisoihin, mikä olisi toisissa olosuhteissa voinut olla hyvinkin mahdollista.

B agilityrata

Rataantutustumisessa tuntuu, etten ole herännyt vielä ollenkaan. Nukun vielä radallakin. Jo ekojen hyppyjen jälkeen koira pitäisi viedä ansaputken jälkeen A:lle, jota se ei nää, koska putki on edessä. Itse huiskaisen Goldien A:n suuntaan, ja se käy tarkistamassa, että estenumero on oikea. Mahtavaa.
Seuraavien sekuntien aikana Goldie karkaa puomille, ohittaa keinun, kääntyy putken päästä väärään suuntaan, ei tule haltuun putken jälkeen, kieltää hypylle ja kääntyy taas väärään suuntaan hypyn jälkeen. Eli surkea, surkea minä. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään hyvänä ohjaajana, mutta tämä on kyllä jo aika naurettavaa. En todellakaan mitään nollia ekoista kolmosista odottanut, mutta ajattelin sentään sössiväni jotenkin fiksummin. Sitä voi olla niin vihainen itselleen. Kaiken lisäksi kontaktit olivat hitaat ja puomi pelotti, vaikka lämppäpuomilla sain Goldien luottavaiseksi ja rennoksi laukalle. Koirakin oli kyllä radalla jotenkin poissaoleva, eikä ihmekään, kun emännän ohjaaminen muistuttaa lähinnä kärpästen huiskintaa.

C hyppyrata

Kettuuntuneena ja pettyneenä itseeni yritän ryhdistäytyä hyppärille. Nyt ei ole ainakaan niitä kontakteja pelissä. Silti tuntuu, ettei valssit viime viikonlopun vastapainoksi liiku yhtään mihinkään, eikä aivot toimi. Eipä sillä, että radanlukutaitoni olisi kehuttava, mutta hyvällä ja itsevarmalla fiiliksellä on niin paljon helpompi ajatella järkevät, juuri itselle sopivat jutut. Rataantutustuminen on liian lyhyt, linjat tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta ja oudoilta ja valssaamaan kykenemättömyys ärsyttää.
Ainakin rata on jo parempi. Alku menee hyvin, ja Goldie hakee suoraan putkeen paremmin kuin olin ajatellut. Valssi ei lähde vaikka adrenaliinia on, mutta koira menee ainakin oikeille hypyille. Se, ettei valssit etene saa aikaan myös sen, että toinen valssi on järkyttävän myöhässä. Idiootti minä, pussiin olisi ihan hyvin voinut takaaleikata. Yleensä nyt sentään luotan koiraan, jos en sitten itseeni. Kepeille löytyisi monta järkevämpää ohjausta, joista mitään en uskalla käyttää vähäisen treenin vuoksi. Vasta, kun Goldie tulee ulos vikasta putkesta, tajuan, että hei, täähän on tosiaan vielä nolla. 0,66 sekuntia yliaikaa ei harmita yhtään, kun radasta löytyy niin monta kohtaa, jotka olisi voinut tehdä paljon paremmin. Nyt Goldie oli ainakin täysillä mukana. Kyllä se on niin, että settivalikoimaa on kasvatettava. Jos nousin kakkosiin pelkillä takaaleikkauksilla ja kolmosiin pelkillä takaaleikkauksilla ja valsseilla, niin tänne kolmosiin tarvitaan vähän lisää juttuja, jotka tuntuu hyviltä ja tulee selkärangasta. Pää pystyyn ja eteenpäin!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Uuden vuoden uudet kujeet


Haasteet vuodelle 2012

  • Nauti ja pidä hauskaa, koska se on ainoa syy tehdä tätä
  • Ei tosissaan eikä vakavasti, koska olen liian tosikko olemaan tosissani sellaisessa asiassa, jossa päämäärä on pitää hauskaa
  • Päästä paremmin koiran perspektiiviin = ymmärtää asiat koiran näkökulmasta (parantaa palkkausta ja radanlukutaitoa)


Aivojumppaa

Ai että suunnittelis jokaisen treenin erikseen ja analysois kaiken. No huh huh. Senkin ajan vois käyttää treenaamiseen!

Näin olen huomannut ajattelevani, kunnes tajusin, että ajatustyötähän tämä on. Ne, jotka ovat kokeilleet koiran ohjaamista ilman käsiä, tietävät, että se onnistuu. Ja rullatuolissakin voi harrastaa agilitya. Kädet ja jalat eivät siis ole välttämättömiä. Mutta aivot ovat.

Kanilla on pomppufiilis
Koiran aivojumppa on noussut pinnalle viime aikoina. Halutaan, että koira itse oivaltaa asioita, miettii ja tarjoaa toimintoja. Sen lisäksi treenataan pienissä osissa ja panostetaan laatuun eikä määrään. Miksi me ihmiset sitten vaivautuisimme tekemään asioita uudestaan ja uudestaan ilman ajattelua vaivautumatta tekemään oppimista itsellemme helpommaksi?

En tosiaankaan suunnittele pikkutarkasti joka treeniä, tai aina analysoi kaikkea. Mietin kyllä, mitä haluan treenata, mutta minulla ei tosiaankaan ole kovin tarkkaa kuvaa siitä, millainen on ns ”huippuagilitykoira”. En ole koskaan kouluttanut sellaista. On vaikea suunnitella pikkutarkasti kokonaisuutta, kun lopputuloksesta on epäselvä mielikuva. Joten voin treenata vaan kaikkea sellaista, mitä sattuu tulemaan vastaan, ja asioita, joiden uskon ja koen olevan tärkeitä ja olennaisia radalla. Nyt, kun Goldie pääsee taas kisaamaan, on ollut hauska miettiä paperin kanssa, mitä haluan tehdä ennen kisoja, jotta sillä olisi varma olo radalla. Ja arvailla, mitä treenattavaa saa kisojen jälkeen...

Jos ei voi prosessoida etukäteen, niin jälkikäteen se onnistuu. Jotkut kisaradat ovat vieläkin prosessissa, melkein vuodenkin takaa. Muistiinpanoja menneistä radoista on ainakin hauskaa, jos ei hyödyllistä lukea. Hyvät fiilikset kannattaa aina tallettaa huonompien päivien varalle!!

Kep kep kep...

Ihana, luminen sää ihan pakottaa ulos, vaikka muuten loma menikin jouluhäslinkiin ja laiskotteluun. Ja sitten vielä oma kunigasideani, ilmaisia kaaria keppeihin lumesta! (: Kanille eivät mokomat kelvanneet, mutta Goldielle täydelliset. Nyt saavat keppitreenit tosin jäädä tauolle hetkeksi, kun lumen alla on jäätä.



Pakollinen vuosittainen perhepotretti

Parhaat !<3 Wau, melkein kaikki katsoo kameraan... (:

Ja uuden vuoden kunniaksi myös uusi ulkoasu blogiin... (: