lauantai 19. tammikuuta 2013

Ylös agilitykaamoksesta


Nobody said it was easy, no-one ever said it would be this hard.
Oh take me back to the start.”


Totuus on se, että oikeasti meidän agiharrastus on ollut hengityskoneessa kiinni jo aika pitkään. Hyvin mahdollisesti jopa koko edellisen vuoden, huh. Heräsin yhtenä päivänä olemaan rehellinen itselleni; olen jo niin pitkään tasapainoillut sen kanssa, että ottaakko vai jättääkkö. En halua harrastusta, jossa olen mukana vain puoliteholla. Agility ei ole hauskaa puoliteholla, kuten olen saanut todeta. Se ei tarkoita sitä, että agility on hauskaa vain, jos niska limassa treenaa eikä koskaan tee mitään muuta. Se tarkoittaa sitä, että on oikeasti innoissaan siitä, mitä tekee.

Joten aion siis kokeilla jotain uutta. Yritän rakentaa motivaatiotani takaisin sisältä päin. Innostusta voi ruokkia vain tekemällä, eikä motivaatio palaa, jos sitä vain jää odottelemaan. Haluan takaisin sen agilityn, mitä se on minulle joskus ollut – ei pelkkä harrastus, vaan elämäntapa. Jotain, joka antaa energiaa, hyvää oloa ja jaksamista, ruokkii terveitä elämäntapoja, kannustaa saamaan jotain aikaan ja tuntuu niin omalta. Jotain, joka yhdistää minut koiriini – meidän juttu. Se tässä on parasta.

Toimintasuunnitelma pähkinänkuoressa:
  1. Kisaan molempien koirien kanssa aktiivisesti (ainakin kevään, siitä katsotaan sitten eteenpäin). Tämä on ainoa ratkaisu, joka tekee meidät kaikki onnellisiksi. Ja muutenkin, sekä Kanilla että Goldiella on minulle niin paljon annettavaa, että olisi hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä.
  2. Aivo- ja paperiagilitya. Kirjoittaminen on aina ollut minulle luontainen tapa jäsentää ajatuksia, auttaa löytämään olennaiset asiat ja keskittymään niihin. Kirjoittamalla varmistan myös sen, etten unohda tavoitteita. Työn alle muun muassa;
  • Omatoimisiin treeneihin treenisuunnitelmat
  • Treenimuistiinpanoja tarpeen mukaan ja treenattavien asioiden ”to do”-listauksia
  • Tavoitteet joka kaudelle ja pohdintaa niihin pääsemisestä
  • Ennen jokaisia kisoja kisakohtaiset tavoitteet ylös
  • Jokaisten kisojen jälkeen pohdintaa; fiilikset-hyvää-parannettavaa
  • Suurempien ongelmien (esim. kontaktit) kohdalla enemmän paperityötä ja ongelman ratkaiseminen suunnitelmallisesti
  1. Aikaa koirille. Pitkiä lenkkejä, temppuja, leikkejä ja rentoutumista. Agility on vain osa kaikesta siitä ihanasta, mitä arki koirien kanssa tuo mukanaan.
Koen itse, että suurimmat ongelmani agilityssa tiivistyvät tavoitteisiin. Aina vaan niihin tavoitteisiin... Selkeät tavoitteet ajavat minut treenaamaan ilman tuskailuita, ja niiden avulla pystyn keskittymään kisoissakin paremmin rataan. Tuntuu, että ongelma on se, että olen pitkään yrittänyt kieltää tulostavoitteeni. Kunnianhimoisuudessa ei ole mitään pahaa, kun se ei jyrää kaiken muun päälle. Ja lisäksi omat tavoitteeni eivät muuten varmaan edes ole niin korkeat, että minua voisi kutsua kunnianhimoiseksi. Kun hyväksyn, että tulostavoitteita on, voin myös oppia elämään niiden kanssa ja saada keskittymisen kisoissa tehtävään. Lisäksi järjestelmällisyys on kisojen ohella vaikuttanut suuresti myös koulujuttujen aikaansaamiseen...

Muuta epämääräistä & hajanaista

Blogin uusi ulkoasu
Aloitin samalla myös blogin elvyyttämisen. En ole ihan varma, mikä blogin rooli tulee tulevaisuudessa olemaan, sillä aion siirtää paljon treenipäiväkirjatyylisiä tekstejä omiin yksityisiin muistiinpanoihini, mutta kai tänne silti jää kirjoitettavaa. Uusi otsikkokuvakaan ei ehkä ole kaikkein osuvin, sillä tajusin vasta nyt, että siinähän on Kani ihanassa pitkässä puuhkaturkissaan. Jos turkin kasvu pysyy samanlaisena, kynitty Kani saa täyden karvavuorensa takaisin arviolta joskus parin vuoden päästä...

Autistilapsesta läheisriippuvaiseksi
Blogin ulkoasua päivitellessäni tulin myös lukeneeksi koirien omia sivuja. Kanin sivulta löytyi mm. seuraava lainaus: ”Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin olla rapsuttamatta sitä, kun se tuli kainalooni nukkumaan ja ylipäätään ymmärtää, ettei päiväunet tai pitkät rapsuttelutuokiot ole Kanin juttu. ” Ainakin Kanin sivu on siis aika perusteellisen päivityksen tarpeessa, sillä otuksesta on tullut varsinainen pehmoeläin. Ei ainoastaan, että se tunkee väkisin sänkyyn, vaan se myös haluaa, että sitä rapsutetaan ja halitaan (!). Pehmo mikä pehmo.

Kisaflow kylmägeelillä
Goldien vuoden ensimmäiset startit kisailtiin lauantaina 12.1. Ojangossa. 4 kk kisatauon jälkeen avasimme tulostilimme nollalla.(: Valehtelematta taisi olla paras ratamme ikinä. Muilta radoilta hylky ja kymppi, mutta niilläkin radoilla paljon hyvää. Sain kisoihin tosi hyvän asenteen ja fiilis pysyi loppuun asti, mikä oli erityisen haastavaa kipeän nilkan takia. Selvittiin! Tästä on hyvä jatkaa. (:

Nollaradan videointi (tietysti) epäonnistui, mutta kyllä tätäkin kelpaa mielestäni katsella... (:





Nallesta eroon
Goldien palkkauksessa on muuten tapahtunut räjähdysmäinen muutos. Sen voi nykyään palkata myös taisteluleikeillä, mitä en olisi ikinä voinut uskoa. Aluksi leluksi kävi vain vanha pehmonalle, jonka toinen jalka on amputoitu ja pää puoliksi irti (ulos pursuavat vanut pitää muistaa keräillä kentältä treenin jälkeen), mutta nykyään palkaksi käy myös alun perin Kanille ostettu Berran narulelu, johon on punottu karvaa sisään. Hieno Momo!
Pitkästä aikaan ryhdistäydyin myös koirien lihashuollossa. Kani oli tapansa mukaan pysynyt hyvässä kunnossa, samoin kuin Goldie siltä osin, kun sitä sai hierottua. Uudet ihmiset on aina jänniä, toivottavasti saadaan sitä vähän rennommaksi jatkossa.

KANIINI KAKKOSIIN!!
Lauantaina 19.1. suuntasimme auringonnousun aikaan Janakkalaan Kanin kanssa metsästämään viimeistä luvaa. Pakkasta oli -26°C, ja lämmittely sujui lähinnä kolmella jalalla pomppien. Surkein kisakeli ikinä. Ajattelin ennen rataa, että jos nyt saadaan nolla, niin ei tarvitse jäädä tänne potemaan huonoa omatuntoa huonoista lämpistä, vaan päästään niin pian kotiin kuin mahdollista. Kannatti. Päästiin siis lähtemään heti ekan hyppärin voittonollan jälkeen. (: Ei mikään ihmeellinen rata, eikä mitenkään ihmeellistä ohjausta multakaan, mutta ainakin koira liikkui ja aikakin oli sen mukainen. Hieno Kani!♥