sunnuntai 24. elokuuta 2014

Viikon treenit ja piirikultaa joukkueelle!

Tässä taas viime viikon treeni- ja kisakuulumiset:

Keskiviikkona olimme Espoossa koirakoululla (Tmi Rähinä) treenaamassa temppuja ja tanssia. Oli hauskaa, pitkästä aikaan. Joskus ylä-asteikäisenä vietin kaikki keskiviikkoiltani kodikkaan tunnelman keskellä treenaillen. On ihanaa, kun olen taas raivannut aikaa uusien temppujen opettamiselle, ja koiratkin olivat aivan innoissaan tunnistaessaan paikan. Osallistuimme Kanin kanssa vielä näyttelytreeneihinkin. Ajattelin, että se on meille ajankohtaista (olen päättänyt, että se on meille ajankohtaista). Rakas Kaniini näyttää toki enemmän maaoravan ja supikoiran risteytykseltä kuin sheltiltä, mutta seisoo kuin patsas edessäni, kun pyydän.

Torstaina olimme taas Kanin kanssa Jennan agitreeneissä Lägillä. Teimme rataa, jonka ensimmäinen pätkä oli tästä postauksesta löytyvän ruotsalaisen kisaradan alku. Kellotimme pieniä pätkiä eri vaihtoehdoilla. Radan alku oli esimerkiksi nopein vastaanottamalla (kuten videolla) eikä sekunnin hitaammalla päällejuoksulla, jota aluksi ajattelin. Takaaleikkaus kepeille onnistui tosi hyvin, mutta oli selvästi hitain. Radan lopussa oli myös kohta, jossa vaihtoehtoina oli saksalainen, pakkovalssi tai japanialainen. Kahdelle ensimmäiselle onnistuimme saamaan ihmeellisesti aivan saman ajan, sadasosineen kaikkineen, ja viimeinen oli reippaasti nopein. Tällainen kellottelu on kyllä mielenkiintoista ja mitä parasta ennaltaehkäisemään kaavoihin kangistumista Tuon kaiken uskalluksen, rohkeuden ja luottamuksen kun vaan saisi mukaan kisaradoillekin!


Lauantaina voitimme medijoukkueemme kanssa piirimestaruuskultaa! Oli aivan huikeaa. Pitkään ollaan tällä ihanalla porukalla kerätty yhdessä osaamista ja kokemusta, ja nyt vihdoinkin onnistuttiin. Sade ja lätäköistä laikukas kenttä laski selvästi koirakoiden tulostasoa, mutta ankkurien vuoroon mennessä pahin kuuro oli onneksi ohi. Oma ratamme ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut - en ehtinyt yhteen valssiin ja vaihdoin ohjauksen lennosta sylkkäriksi. Sen jälkeen vielä melkein törmäsin yhteen hyppyyn, kun juoksin kiinni sylkkärissä menetettyä etumatkaa. Onneksi koiralla oli kuitenkin askeleet kohdillaan, ja teimme koko radan nopeimman nollan. Harmitus väliin jääneistä yksilöistä lieventyi kyllä huomattavasti. (:

Meidän varsin shelttivoittoinen joukkueemme... Kuva: Pia

Piirin kisoista alkaa mielestäni aina syksy. Tänä vuonna se on erilainen kuin mikään syksyni aikaisemmin. Uusia haasteita on luvassa, mutta uteliaisuus taitaa voittaa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Liian vakavaa ja Lohjan kisat

Blogi oli pienellä katkolla ja sitä on nyt siistitty vähän, sekä sisällöllisesti että ulkoasusta. Tästä lähtien päivitykset varmaankin harvenevat. Olen tullut siihen tulokseen, että jos haluaa elää enemmän kuin unelmoida, kannattaa kirjoittaa vähemmän ja tehdä enemmän.

Agiharrastus on luisunut taas huonoon päin. Maailman ihanin ja hauskin harrastus on kuin varomatta muuttunut taas liian tosikkotouhuksi. Vakavasti muttei tosissaan, eiku.

Kani on ollut väsynyt. Ehkä siksi että on kesä ja olen paljon kotona, ja siksi että on kuuma, ja siksi että treenataan enemmän. Joten nyt ollaan treenattu taas vähemmän, ja seurailen koiran jaksamista.

Yksilöpiirimestiksiin ei päästä edes yrittämään, koska sekosin viikonpäivissä ja myöhästyin ilmosta päivällä. Itkupotkuraivarin ja suunnitelmien "soitan sinne uudestaan ja kerron kuinka hiton paljon oon näidenkin kisojen eteen tehnyt töitä, miten siistiä olisi kisata arvokisoissa, joissa on oikeasti mahiksia jne." toteuttamatta jättämisen jälkeen hengitän. Ne ovat vain agilitykisat.

En usko, että ihan kaikki asiat tapahtuvat jonkin syyn takia, mutta nyt tuntuu, että ehkä näin oli oikeasti tarkoitettu. Juoksemme viikon päästä Kanin kanssa yhden joukkueradan sen sijaan, että olisin vääntänyt väkisin vielä yksilöratojakin sen päälle. Nyt on vain yksi rata ja voimme rauhassa fiilistellä sitä. Voin unohtaa omat vaatimukseni ja nauttia ankkuripaikan ihanasta paineesta. Momo on varakoirana, joten ensimmäistä kertaa kisaan joukkueessa vain yhdellä koiralla.

Kani, edelleen SM:stä 2014. Kuva: Sirpa Saari
Kisaamassa Lägi-areenalla

Eilen oli ihanat pikkukisat Lohjalla. Ensimmäistä kertaa minulle Kermisen koukeroita, kivoja ratoja! Suoria kivoja linjoja, mutta haastavia keppikulmia, välistävetoja ja poispäinkäännöksiä. Vaikeinta on kuitenkin pitää pää kasassa, kun ajatukset serteistä ja tuplista ja ties mistä tykittää päähän pilaamaan ratoja ja fiiliksiä. Vaikeinta on oma peli. Keskittyä tekemiseen ja nauttia teknisistä onnistumisista. Mutta tänään meni jo paremmin.

Momolle 10 / 0 sij. 6. / 0 sij. 2. Momon ekalle radalle tuli typerä kielto suoraan nenän edessä olevan puomin ohi, kun hetsasin hölmösti, sekä keppivirhe sisääntulolta, kun en odottanut tarpeeksi. Seuraavilta radoilta tupla! Toisella radalla ohjaukseni oli parissa kohdassa ihan hitusen myöhässä. Tyypillisin moka Momon kanssa taitaa olla se, että aliarvioin sen estehakuisuuden ja ohjaukseni on vähän myöhässä. Viimeinen rata oli mielestäni jo oikein hyvä. Olen ihan älyttömän tyytyväinen Momoon. Se teki tosi hyvin sekä kepit että kontaktit ja oli taas ihana, reipas oma itsensä.

Kanille hyl / 0 sij. 1. / hyl. Kanin ekalla radalla hyvä nolla oli ihan pikkupikkumokasta kiinni. Toiseksi viimeisellä esteellä Kani ei ollut haltuunotossani ihan loppuun asti, enkä ehtinyt kääntää sitä tarpeeksi. Näin se luki poispäinkäännökseni viskiksi ja tuli saman hypyn uudestaan.

Toiselta radalta voittonolla, hip hei! Yksi murhe vähemmän. (: Hyvä rata, eipä siellä mitään vaikeaa ollutkaan. Puomi olisi kyllä ollut kiva saada videolle. Se oli loppusuoralla, ja pääsin poikkeuksellisesti juoksemaan aivan täysillä koko pitkän loppusuoran puomin ohi. Kanilla taisi mennä konseptit sekaisin, ja se loikkasi, kuitenkin osuen selvästi kontaktille. Luulen, että se aikoi kyllä pysähtyä, mutta muutti sitten mieltään - tai sitten olin jo vapauttanut sen ja se vaan ponnisti vähän vauhtia kontaktilta loppukiriin.

Viimeinen hyppäri meni kivasti, kunnes vikalla putkella en malttanut odottaa, että Kani menee putkeen vaan kiirehdin ja siitä kielto. Hyllyksi meni, kun kepit jäi kesken ja jotain säädin vikoillekin hypyille. Poispäinkäännöt ja sylkkärit pitää laittaa treenilistalle, kovasta vauhdista tai vähän kauempaa ne on usein hankalia.

Pelkäsin, miten Kani jaksaa, mutta nyt sateiden tultua se on ollut onneksi aika normaali eikä vaikuta väsyneeltä. Onneksi kisoissa lämpötila oli siedettävä ja kisatkin olivat hallissa. Hieman vain lisää huolellisuutta ja pikkujuttuja treeneissä eteenpäin, niin hyvin tämä tästä lähtee vielä rullaamaan.

maanantai 11. elokuuta 2014

Karu Itä-Helsinki

Aksakisat meni eilen aika persiilleen. Tehtiin vain yksi nolla (Kanin kanssa tietenkin) ja sekin oli täynnä koiran väsymystä, levähtäneitä kaarteita ja ohjausta ilman luottamusta koiraan. Kani melkein pysähtyy pariin otteeseen, koska olin tiellä. Kauas jäi kärki.

Tuli tehtyä vaikka minkämoista muutakin hölmöä. Hyppärillä keppien takana oli putki, joka oli ihan mahdoton. Vikalla radalla valssasin Kanin linjalle niin, että se luiskahti kakkosväliin, enkä jaksanut enää turhia korjailla. Kuumuus oli sietämätön, meistä kolmesta ainoastaan Momo oli oma reipas itsensä.

Jos jotain hyvää, niin Kanin puomi oli tosi hyvä. Uskaltaisin jopa sanoa, että nopea.

Momo kulki tosiaan hyvin! Ohjasin sitä reilusti, kerrankin - annoin tilaa ja luotin... Parit kepit vain jäi kesken, mokomat.


Ei huvita agility. Silloin pitää levätä. Mennä uimaan, treenata hassuja temppuja olkkarin matolla ja katsella, kun koirat metsästävät kärpäsiä. Kuunnella, kun ne haukkuvat unissaan.

Ja lähteä treenikentälle tyyppivirheitä korjailemaan, luulisin.

lauantai 9. elokuuta 2014

Kesäkuvia ja agitreenit

Pakko laittaa tänne vielä reissukuvia Keski-Suomesta meidän minilomalta. Kauan ei ehditty olla, mutta onneksi niin kauan, että ehdin ikuistaa kakut, peuhaavat koirat ja auringonlaskut.







Tämä viikko on ollut aikaisia aamuja ja väsymystä. Muuta se ei olisi ollutkaan, ellei olisi koiria. Pari juoksaritreeniä ollaan käyty tekemässä taas Sennillä, ja se on ihan mielenkiintoista. Torstaina päästiin katsomaan isoja kisoja, kun koiratanssin freestylen mm-kisat kisattiin messukeskuksessa. Olipa kiva päästä kannustamaan huipputaitavia suomalaisia! Venäläisillä oli kyllä myös todella upeita koiria, ja uusia temppuja tarttui mukaan vaikka kuinka.

Vielä samana iltana meillä oli Kanin kanssa Jenna C.:n treenit Lägi-areenalla. On hyvä päästä välillä kunnon koutsille tsekkaamaan, missä mennään. Jenna osaa luoda todella positiivisen ja kannustavan ilmapiirin treeneihin ja kuuluu ehdottomasti lempikouluttajiini.

Rata oli aika simppeli, sellaista pyöritystä ja A ärsyttävästi seinään päin. Mietittiin keppien jälkeisiä ohjauksia, ja kuten ennustin, kuljetus oli Kanille paras. Kani hakee mielummin esteitä kuin käsiä, ja ihan oikein niin. Joku kädessä roikkuva sheltti voisi toimia ohjauksessani hyvinkin, mutta sellaista minulle ei tule. Siitä huolimatta pakkovalssien merkkaukset voisi pitää kunnossa...

Tässä videota treenistä, yhtään kaunistelematta.



Juu, ei pitäisi juosta putken eteen koiran päälle, jos ei ole ihan varma, että ehtii... Onneksi koiralle (tai ohjaajalle) ei käynyt mitään.

Sellainen ajatuskin on tässä viime aikoina pyörinyt päässä, että pitäisi tehdä pari ihan rehellistä ja hauskaa luukutustreeniä. Kanissa on viime aikoina tuntunut pitkien pyörivien ratojen vaikutus. Ei kisanomaisia vaan paljon palkkaa korkeassa vireessä. Hitunen lisää sellaista aavistuksen hallitsematonta kaahausta tekisi hyvää tuolle ylikiltille otukselle.

Tästä alkaa taas pieni kisaputki: huomenna Itä-Helsinki, seuraavana viikonloppuna Lohja ja sitten piirimestikset Kirkkonummella. Kontakteista ei ole mitään tietoa ja fiilis on suoraan sanottuna huono. Ehkä ehdin korjata sitä vielä huomiseksi. Jonkun ihmeen asenneongelman olen näköjään taas onnistunut kehittämään tähän kisaamiseen. Mutta yritetään parhaamme ja toivotaan parasta, ei kai siinä sitten muuta.

tiistai 5. elokuuta 2014

Koiratanssit Jyväskylässä

Hetki, ennen kuin musiikki loppuu.
Koira pitää tassujaan käsieni päällä ja katsoo suoraan silmiini,
 aurinko paistaa kultaiseen turkkiin, kevyt tuulenvire, odotamme. 
Täydellistä.

Takana on pitkä viikonloppu Keski-Suomessa sukulaisten luona. Minä en olisi minä, jos en yhdistäisi reissuun sopivasti osuneita koiratanssikisoja. Eikä rakkaat sukulaiset olisi rakkaita sukulaisia, jos eivät lähtisi innoissaan mukaan huolto- ja kannustusjoukoiksi!

Tällä kertaa kisasimme vain freestylessa. Mutta otimme Kaninkin mukaan! Kani ei varsinaisesti ole tanssikoira, mutta on treenannut silti hurjan määrän kaikkea "turhaa" siinä missä Momokin. Kani on varmasti ollut valmis kisoihin jo pitkään, mutta itse olin ehkä vasta nyt valmis viemään välillä kiihtyvän ja nopealiikkeisen Kanin kehään. Enää se ei ole niin vakavaa.

Kanin musiikki oli Anna Puuta, niin kuin Goldienkin ensimmäinen tanssimusiikki. Olen tiennyt jo monta vuotta, että Anna ja merikarhu on laulumme, jos joskus astumme kehään ensimmäistä kertaa. Koreografian kasaaminen oli helppoa - lähtökohtana oli, että tassut ohjaajan jalkojen päällä kävelemistä on paljon (se on Kanin lempitemppu, se osaa sen vaikka unissaan ja kestää uskomattoman pitkiä toistoja). Aloitustemppu oli ainoa ihan uusi temppu (joka napattiin Nadjan Hipiltä), ja se ei sitten kisatilanteessa onnistunut ihan loppuun asti, mistä vähän sähläystä. Muuten kaikki meni ihan nappiin.



Muiden alo-kisaajien ohjelmat tuntuivat olevan superpitkiä, kun taas omamme oli juuri minimikeston. Mielenkiinnolla seurasin siis, miten oma lyhyt mutta huoliteltu ohjelmamme sijoittuisi muihin nähden. Hyvin kävi, 179,33 p ja kuma, sij. 2./12. (Voittaja oli venäläinen, joka olisi varmaan saanut ohjelmallaan kuman avoimessa luokassakin.) Laatu ennen määrää pätee siis täälläkin.

Hurjan ylpeä olen pikku Kaniinistani! Tuntuu niin hassulta katsella sitä tuolla kehässä, tanssimassa. Kanikin näyttää vähän siltä, että sillä on vähän hölmö olo - tai sitten vaan kuvittelen. Tai sitten sillä on aina sellainen olo.

Monipuolisesti vaikeitakin liikkeitä, hyvä kontakti ja erittäin tasapainoinen ohjelma. 90/90, yht. 180 p - Tiina Jounio
Vaikeitakin liikkeitä säilytetty ohjelmaan. Kiva alkuliike. Ohjaajan liikkumisesta plussaa. 89/91, yht. 180 p - Heli Nousiainen
89/89, yht. 178 - Marita Packalén

Goldien kanssa lähdin kehään jotenkin tosi hyvällä asenteella. Jotenkin minulle luontevampaa olisi ollut vatvoa hulluna tulostavoitteita ja sitä, tuleeko se kuma nyt. Mutta ei. Edellisen päivän treenit (älä koskaan treenaa edellisenä päivänä äläkä varsinkaan väsyneenä) olivat menneet niin päin puuta kun vaan voi. Tästä ohjelmassa näkyy mm. hajonnut korin ympäri peruuttamistemppu, jonka koira onneksi korjasi kisatilanteessa. Ennen vuoroamme olin kuitenkin tosi rauhallinen. Ajattelin vain, että tehdään se, mitä ollaan harjoiteltu ja joko se sujuu tai sitten ei, ei sillä niin väliä - tehdään oma suoritus. Samaa oli serkkuni kuiskaillut koirani korvaan aamiaispöydässä: oma peli.



Momo meni hienosti. Kisatilanteessa kaipasin lisää terävyyttä, mutta videolta katsottuna koiran intensiteetti on parempi kuin miltä kehässä tuntui. Harjoitellessa alkuperäisistä suunnitelmista lyhennetty ohjelma tuntui hajanaiselta ja kiireiseltä, mutta kisatilanteessa se ei tuntunut enää yhtään siltä. Se oli rauhallinen ja yksinkertainen. Kannatti kuunnella taas viisaita sanoja. ;) Oli ihanaa tanssia Momon kanssa. Tästä siis 174 p, kuma ja sij. 1./6.

Kaunis ja rauhallinen ohjelma, hyvä yhteistyö. 84/85, yht. 169 p - Tiina Jounio
Upea kontakti, tosi toisiaan tukeva pari. Muutama liikekielto. 85/87, yht. 172 p - Heli Nousiainen
90/91, yht. 181 p - Marita Packalén

Näissä kisoissa oli ensimmäistä kertaa koiratanssikisoissa myös psyykkinen puoli kohdillaan. En ollut liian hemostunut, vaan oikeastaan aika rauhallinen. Jännitin juuri sopivasti enkä ottanut turhia paineita, ja keskityin omiin suorituksiini. Olisipa aina näin helppoa saada puhdas nautinto koirien kanssa tekemisestä.

Loppujen lopuksi se on aika yksinkertaista. Oma peli. Aina.