tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014, osa 1

Vuosi 2014 on ollut täynnä elämää, joka jää varmasti mieleen. Ehkä enimmäkseen pitkää ja puuduttavaa raskautta - abikevät, jolloin ihmiset vähän sekoavat, sitten pääsykokeet, jotka puristavat viimeisetkin voimat ja lopulta opinnot, ja muutot. Mutta sitten on ollut niitä välähdyksiäkin - uusia ja vanhoja koira- ja ihmistuttavuuksia, itsensä yllättämistä ja rauhaa. Parhaina hetkinä olen ollut niin mielettömän onnellinen, ettei ole vaikea olla lopulta kiitollinen.

Vuoden alku oli kamppailua väsymyksen kanssa, ylppäreiden ja pääsykokeiden kanssa ja laskeneiden agilityfiiliksien kanssa. Iloa toivat metsälenkit, valokuvat ja syttynyt juoksukipinä, rakas luppakorva ja lepo. Täytyy silti myöntää, että vielä kesän

T A M M I K U U

Treenaamme Kanin kanssa agilitya viikkotreeneissä Ninan opeissa. On yksi kymmenen startin kisaviikonloppu, josta tulee tuloksia muttei sitten oikein mitään muuta. Valokuvaamisesta ja metsästä tulee sellainen yhdistelmä, joka tekee sen, mitä agilityn olisi pitänyt tehdä - vie ajatukset muualle, rauhoittaa ja rentouttaa.



H E L M I K U U

Kuun alussa käymme Kanin kanssa Jennan koulutuksessa pohtimassa kontakteja. Syntyy ajatus siitä, että käytetään koko kevät kontaktien hiomiseen eikä panikoida arvokisanollista.

Momokin saa edelleen treenata aksaa, tosin ilman mitään ihmeempiä oivalluksia. "Tajusin treeneissä taas yhden asian, joka tekee minusta ja Momosta hieman epäsopivan agikoirakon. Meiltä molemmilta puuttuu keskittymiskyky. Kun minä en keskity, ei Momokaan keskity." - Villasukkasankari 20.2.2014

Matkustamme Keski-Suomeen huolehtimaan rakkaasta ruskeavalkoisesta ja on järkyttävän kaunista ja ihanaa ja onnellista. Kani täyttää 4 vuotta. Luen leikisti ylppäreihin.


M A A L I S K U U

Juoksu ilahduttaa entistä enemmän, ja sykemittari pääsee mukaan agilitytreeneihinkin. Mietin jälleen kerran, minne aika meni. Ylppärit on ohi ja pääsykokeet edessä, ja minulla on viisi päivää vapaata. Käydään kisoissa ja saadaan Kanille sm-nollat kasaan. Arvokisat ahdistaa, mutten haluaisi kertoa siitä, vaan jostain ihan turhasta.

"Kani on hassu. Se höristää korvia, kun sanon rakas. Tajusin aika pian, että se johtuu siitä, että Rakas alkaa samalla kirjaimella kuin Ruoka." Sata tapaa halata puuta 30.3.2014



H U H T I K U U

Huhtikuussa eletään Vakavaa aikaa ja luen pääsykokeisiin hartiat paukkuen. Juokseminen auttaa, edelleen. Iltaisin takapihalla rakennetaan Kanin kontakteja uudelleen lankun, pallon ja kumpparien voimin.



T O U K O K U U

Selvitän kirjalliset Vakava-kokeet ja juoksen ihka ensimmäisen puolimaratonini. En ollut ikinä ajatellut, että minusta olisi johonkin noin pitkäjänteiseen asiaan. Lisäksi yllätyn, millaisen juoksuaallon tempaukseni aiheuttaa lähipiirissäni. Tänä vuonna joululahjaksi lähtikin muutama juoksulahjakortti. (: Oma intoni laski kesäksi juoksun kanssa täysin, mutta aika, jonka siitä sain, tuli käytettyä hyvin.

Kevään agilityryhmät lähtevät pyörimään, ja omat koulutettavat ilostuttavat. Pohdin, milloin jaksan mennä taas kisoihin. Arvokisa-ahdistus. Momolla ei.

"Hurmaava Momo on muuten päättänyt tappaa ruohonleikkurin. Ja vesiletkun. Pienensuuren sheltin murhanhimo on silmitön." Kesä ja ratatreeniä 21.5.2014

Treenaan agilitya ensimmäistä kautta ilman viikottaista ohjattua treeniä. Yksittäisiä treenejä on Satu Hillillä ja Nadjalla. Itsenäisellä treenillä yritetään pitää pakka kasassa ja kontaktit parempina.

Kuun lopussa käydään Hihan kisoissa, eikä saada Momolle viimeistä sm-nollaa. Mutta Kanin kanssa teemme todella hienon radan, jolla irtoaa ansaittu agiserti.

 K E S Ä K U U

 Minusta tulee ylioppilas. Tuskin olen saanut valkolakkia päähäni, kun alkaa koko vuoden kiireisimmät kaksi viikkoa, jotka toisaalta antoivat myös paljon. On maailman paras työviikko Vivamossa, jonka keskellä ajan yksin yhteensä n. 600 km soveltuvuskokeisiin Jyväskylään.


Seuraavalla viikolla on Helsinki, sitten Joensuu ja seuraavana päivänä Tampereella agilityn sm-kisat. Joukkueradat menevät hyvin, ja kolmen koiran ja kahden ihmisen joukkueemme sijoittuu yhdeksänneksi. Kani oli niin upea, että itketti.


Itkettää vieläkin vähän, vaikka kuinka osuu silmiin monia kehityskohteitakin.

Parin viikon päästä on agilityn maajoukkuekarsinnat Rovaniemellä. Matkustamista on paljon, ja perille päästyämme minulle nousee kaiken kukkuraksi kuume ja pädyn tärisemään sängyn pohjalle kuin horkassa. Särkylääkkeiden avulla olen tolpillani radoilla. Teemme hyllyn ja toiselta radalta hyvän vitosen, jolla olisi päässyt jatkoon ilman sitä vitosta - hinta, jonka joutuu maksamaan kun antaa A:n kontaktinsa herran haltuun.


Kesäkuussa tein myös vuoden parhaan päätöksen: Päätin aloittaa taas aktiivisen koiratanssiharrastuksen Momon kanssa.

"1.  Jotkut alkavat aina itkeä, kun katsovat videolta teurashevosia tai kulkukoiria. Minä alan itkeä, kun katson videon messarin koiratanssikisoistamme. Siitä on kolme vuotta, ja olemme jotenkin niin nuoria molemmat. Momolla ei ole vielä edes kunnolla karvoja.

2. Olen miettinyt, että joskus Momosta tulee ihan oikea mummokoira - sellainen, jonka tarvitsee vain syödä, nukkua, haukkua ja kävellä. Silloin katuisin vain sitä, etten antanut sen tanssia." - Tanssimme taas 26.6.2014

 
Tämä päätös oli siksi niin tärkeä ja hyvä, että siitä seurasi niin paljon ihania asioita. Niistä lisää seuraavassa osassa.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulukoira

 
Onnea rakas koiraseni. Tiedän etten voi koskaan sanoin kertoa sitä, mutta kiitos.
Kiitos, että tulit juuri oikeaan aikaan ja olit täydellinen. Olet edelleen.

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulurauhaa ja rakkautta

Me odottelimme Joulua onnellisesti kahdenkymmenen tassun voimin. Vietimme reilun viikon kolmen ihanan hoitokoiran kanssa luonnon keskellä. Treenisuunnitelmat kariutuivat pahaan flunssaan, joten harhailin pitkin metsiä koiralaumani kanssa. Kaikki kaupunkiin sopeutumiseen nähty vaiva tuntui mitättömän pieneltä. Kuvia tuli otettua taas vaikka kuinka, niitä ehkä myöhemmin.
 
Pyhät ovat olleet enimmäkseen ystäviä ja perhettä. Niin halusin ne viettää.

Tonttukullannuput
Meidän jouluperinteisiin kuuluu, että koirille laitetaan Jouluna hölmöt tonttukaulurit kaulaan. Momolla on kaulurissaan monta kulkusta, jotka helisevät iloisesti aina, kun se juoksee ovelle tai pallon perään. Tonttukoira.  Kulkuset auttavat myös kinkkuvarkaan käräyttämisessä!
 
Oikein nautinnollista Joulunaikaa teille rakkaat ihmiset, ja runsain määrin lämpimiä villasukkia. Nyt on hyvä aika antaa koirille lepoa ja tehdä pitkiä metsälenkkejä ihmeelliseen valkeuteen, tai sitten tehdä hyvän mielen fiilistelytreenejä ja keksiä höpsöjä tonttutemppuja. Tai sitten olla vaan. Whatever makes you happy.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Melkein muttei sittenkään

 

Messukeskuksen tanssit jäävät meiltä jälleen kerran väliin, kun Momo aloitti juoksun... Tenttien ja muuttorumban keskellä harmitus unohtui nopeasti, yksi stressi vähemmän. Meillä on idea, taitava koira ja puolivalmis ohjelma. Voidaan esittää se myöhemminkin.

Messarissa harmitus vähän palasi. Kävin bäkkärillä ja pääsin selvittelemään, miksei minulla ollut koiraa mukanani ja sain kasan kameroita mukaani katsomoon. Lohtushoppasin. Kannatti kuitenkin mennä, oli paljon hienoja esityksiä. Senni&Moona oli kasannut aivan mahtavan HTM:n, ja pääsin vihdoin näkemään myös mm. Annan & Lunan ja Nadjan & Flown upeat ohjelmat. Sai taas vähän lisää energiaa lähteä kasaamaan uutta ohjelmaa. Tuli jotenkin konkreettisena ajatus siitä, että noin hienolta näyttää, kun on kehässä valmiin ja varman ohjelman kanssa.

~

Mistäköhän vielä kirjoittaisi, kun koko ajan tapahtuu niin paljon? Viikonloput ovat tuttuun tapaan olleet yhtä aikaista aamua ja hetkiä, jolloin haluaisi mennä päikkäreille, muttei pysty. Onneksi väliin on mahtunut kaikkea kivaakin, kuten mukava kasa erilaisia pikkujouluja... :)

Sella, Senni, Fanni, Kani, Goldie, Lina ♥ Kuva pöllitty Riikan blogista.

Paras ja ihanin juttu on kuitenkin tämä: Meidän muutto sujui tosi hyvin! Asunto on loistava ja koirat viihtyivät heti. Kerrostaloasuminen ei ole tuottanut mitään ongelmia, hörökorva Kanikin on osannut olla melkein hipihiljaa.
 
Tilaa on tietysti naurettavan paljon minun naurettavan pienelle tavaramäärälläni (joka ei luonnollisesti siitä kasva ennen kuin tiedän, missä asun seuraavaksi ja kuinka kauan). Meillä on tyhjä huone ihan vaikka pelkäksi treenitilaksi, mikä on vähän hassua, kun opiskelijakämpästä kuitenkin puhutaan. Hoasin kämpille uskollisesti patterit ovat sentään pienellä, mutta onneksi minulla on kasa villapaitoja ja -sukkia ja tietysti omat karvapatterini mukanani. Lisäksi löydettiin pikkukylästämme heti ensimmäisinä päivinä metsää ja kaksi purtsia, joten uskoisin, että viihdytään nämä muutama hassua kuukautta oikein hyvin. Ja mitä tulee muuttamiseen, niin se on todella mukava harrastus. Paljon mukavampi kuin bussissa istuminen.
 
Meidän koti. On se vaan niin paljon enemmän kuin pelkkä minun koti.