Rovaniemi sellaisena kuin se oli

Perjantaina herätys on klo 4.45. Sen jälkeen vietämme Kanin kanssa 3,5 h autossa ja 7,5 h junassa välillä Helsinki-Oulu-Rovaniemi. Illalla vietän vielä noin kolme tuntia sängyn pohjalla kuumeesta täristen. Onneksi matkakumppanimme Suvi ja Tuija huolehtivat meistä ja varsinkin Kanista (kiitos <3). 

Lauantaina en haluaisi nousta sängystä. Hetken jo harkitsen luovuttamista, mutta olemme tulleet liian pitkän matkan. Yritän saada kuumetta alas kylmällä suihkulla. Vesi tuntuu jäätävältä, vaikka hana näyttää lämmintä. Särkylääkkeiden avulla olen kuitenkin ratakunnossa ekalle hyppärille.

Rata on tosi kiva, vauhdikas ja virtaava. Siksi onkin sääli, ettei Kani viitsi tehdä keppejä loppuun vaan kirmaa ansaputkeen. Olen hionut keppikulmia niin paljon, että keppien loppuosan häiriöt ovat jääneet vähemmälle. 

Prinssi ja Taika.

Iltapäivä kuluu taas hostellilla sairastellessa. Fiilikset vaihtelevat aika surkeasta erittäin surkeaan.
Kisapaikalle on kuitenkin palattava, ja agiradan tutustuminen kuluu kuin sumussa. Juuri ennen rataa pillerit alkavat onneksi vaikuttaa, ja tulee kuuma.

Teemme radalta hyvän femman. Femma tulee A:lta, jolle en ole pitkiin aikoihin pysäyttänyt Kania juoksariprojektia silmällä pitäen. En siis syytä koiraa, se tekee ihan oikein. Ensimmäinen valssi kääntyy koiran linjalle ja ekassa putkessa tapahtuu myös jotain, koska siellä kestää. (Ilmeisesti huono valaistus oli vaikuttanut muidenkin koirien putkiin.) Rata alkaa rullata suunnilleen lopussa - olisin voinut olla energisempi ja juosta enemmän, mutta se annettakoon anteeksi olosuhteisiin nähden. 




Kuullostaa ehkä siltä, etten olisi tyytyväinen. Olen! Olen tyytyväinen ihan myös siksi, etten lähtenyt Rovaniemelle asti olemaan tyytymätön

Sunnuntaina istumme taas reilut kymmenen tuntia junassa matkalla kotiin. Matka ei ollut niin paha kuin ajattelin, koska joillekin asemille pysähdytään hieman pidemmiksi aikaa, jolloin koiratkin pääsevät hetkeksi ulos.

Olin muuten varannut matkalipun jo valmiiksi sunnuntai-aamulle. :D Se ehkä kertoi jotain siitä, mitä ajattelen jatkoonpääsyn mahdollisuuksistamme. Voisin uskoa meihin vielä hitusen enemmän, ja se ehkä riittäisi.

Yhteenvetona siis reilut 20 tuntia matkustamista, reilut 200 € kuluja ja vajaat 2 minuuttia radalla. Enkä edes yhtään poroa nähnyt! Kannattiko? Ehkä, kyllä ja ei. Ensi vuonna uudestaan? Todellakin.

Kaniinipaniini sm:n joukkueradalla. Kerrankin osutaan kameran linssiin ja vielä suht edustavina!

Ja nyt sitten riittää. (Ainakin hetkeksi. Ainakin isommat kisat.)

Treenilista (kesäkuu)

Siirretty sivut-osion puolelta postaukseksi.

Päivitetty 26.6.2014

KANI

•  kontaktit
  - alastulolankulla juokseminen, pysäytyksiä ja läpijuoksuja sopivassa suhteessa, (pallopalkka)
  → ylläpitoa, ratatreenien yhteydessä 2-3 kisanomaista/alas asti vaadittua ja vahvistamista lankulla
• kepit
  - itsenäiset avokulmat
  - päällejuoksut
  - tiukat takaaleikkaukset
• keinu, loppuun asti, itsenäisyys, viretila ylös lelupalkalla
• merkkaukset, erityisesti pakkovalssit
• saksalaiset ja twistit
• vippaukset
• putkijarrut

GOLDIE

                          A G I L I T Y

• keppikulmat, varsinkin itsenäiset avot
• kontaktit - etupalkalla osana rataa, myös ohjaaja edellä
• putket - itsenäisiä kulmia ja putken tarjoamista ilman käskysanaa
• takaakierrot ja saksalaiset

          T A N S S I

• oikealla ja vasemmalla peruuttaminen
• sivuaskeleet koiraa kohti & poispäin, molemmat puolet
• "selkä" ja "vaihda"
• siirtymä seuraa-väli

Tanssimme taas

1. Jotkut alkavat aina itkeä, kun katsovat videolta teurashevosia tai kulkukoiria. Minä alan itkeä, kun katson videon messarin koiratanssikisoistamme. Siitä on kolme vuotta, ja olemme jotenkin niin nuoria molemmat. Momolla ei ole vielä edes kunnolla karvoja.

2. Olen miettinyt, että joskus Momosta tulee ihan oikea mummokoira - sellainen, jonka tarvitsee vain syödä, nukkua, haukkua ja kävellä. Silloin katuisin vain sitä, etten antanut sen tanssia.

Siispä olen päättänyt, että jatkamme koiratanssin harrastamista. Suuremmalla tai pienemmällä intensiteetillä, ihan sama. Siitäkin huolimatta, että koiratanssia harrastaa vain oudot hipsterit, arvostelu on hyvin epätasaista ja joitain esityksiä katsoessa tulee myötähäpeä. (Toisaalta myötähäpeän tunne pienenee, kun tietää itse, millaista on tehdä koiran kanssa, eikä edes huomaa, kuinka noloa se on.)

Totuus on, että tanssiminen on ihan superhauskaa. Ja se on myös ihan Momon juttu. Sehän on harrastamisen idea - saada oma koira loistamaan siinä, mitä se rakastaa.

PS. Eilen kävin molempien koirien kanssa tuuraamassa Nadjan agitreeneissä. Kani selviytyi keppikulmista hyvin ja teki yhden hyvän puomin, joka riitti. Momokin meni tosi hyvin. Keinua vahvistettiin myös molempien kanssa targetpalkalla. Päällejuoksut kepeille voisin ottaa treenilistalle ihan itseni takia.

Huomenna lähdetään Kanin kanssa. En osaa vielä yhtään sanoa, millainen reissu on tulossa. Kani keksi vielä aloittaa juoksutkin ihan pari päivää sitten. Suurin paniikki on kuitenkin alta pois, sillä matkajärjestelyt on nyt jotakuinkin kunnossa. Pakko kuitenkin sanoa, että kyllä odotan sitäkin, että tämä viimeinenkin koettelemus on ohi, ja päästään taas ihan tavallisiin kisoihin lähelle - ja tietysti treeneihin.

Kesälaitumille

Tänä juhannuksena en ollut agilitykisoissa. En edes treenannut. Tein kaikkea sellaista, mitä ihan tavalliset ihmiset tekevät juhannuksena: saunovat, laulavat, katselevat kipinöitä kokossa... Ja sitten olen hevostellut. Hevoset sopivat juhannukseen kuin koivuvihta saunaan. On kaksi asiaa, jotka saavat minut tuntemaan kansallisromanttista kihelmöintiä (ja toinen niistä ei ole Maamme!): suomenhevosella ratsastaminen ja säästä puhuminen suomalaisen kanssa.

Hetken istuin rakkaan hevosystäväni paljaalla selällä ja olin aivan hiljaa ja tyyni. Silloin olisin voinut ajatella tulevaisuutta, jotenkin suunnitella sitä. Vain vanhan rakkaan suomalaisen selässä se tuntui täysin turvalliselta. Ja en kuitenkaan voinut. Ei tarvinnut.

Olemme muuten Joosepin kanssa ikätovereita. On outoa ajatella, että kun olemme molemmat yli parikymppisiä, Jooseppi on vanha paappa ja minä olen vielä nuori ja kaunis ja villi.

Tänään veimme hevoset kesälaitumille.

Olin joskus ponityttö henkeen ja vereen. Joskus olin ihan varma, että minulla olisi isona oma talli tai ainakin oma hevonen. Nyt uskon, että minulla on isona hirveä määrä ihania koiria ja kaikki aikani kuluu treenatessa ja kisatessa.

Ehkä kaikki taas muuttuu. Nyt värisen täällä väsymyksestä (tai sitten täällä oikeasti on vaan niin kylmä) enkä saa mitään aikaiseksi. Junalippu pohjoiseen on vielä ostamatta, ja kaikki muukin ihan kesken.

Mutta sitä virhettä en enää tee, etten unelmoi tarpeeksi.

Ratatreeniä Navalassa

Ihanaa päästä taas arkeen ja treenaamiseen kiinni. Tarkoitus on nyt (ja tulevaisuudessakin) treenata lyhyesti mahdollisimman korkeassa vireessä. Kontaktejakin tulee helposti tehtyä liikaa, vaikka oikeasti ne kannattaisi ehkä yhdistää ratatreeniin ja palkata satunnaisesti pysähtymisestä. Haasteena on myös viedä lyhyitäkin treenejä pois mukavuusalueelta ja lähteä rohkeasti kokeilemaan uutta.

Eeviksen Myy

Kontaktien kanssa olen päässyt eroon perfektionismista. Suurimmalla osalla koirakoista kontaktit ovat vähän vinksallaan ja hyviä ratoja tehdään silti. Kokonaiskuva on se, mikä ratkaisee. Maanantaina teimme muutamia puomeja Sennin silmien alla, ja tuli kehuja! Se on iso juttu se. :D Siinä on ehkä ainoa ihminen, jonka mielipiteeseen luotan tässä asiassa sataprosenttisesti. Kukaan muu ei ole nähnyt koko matkaamme alusta asti, saati sitten sanoisi asioita suoraan. Kiitos. :) Nyt on vielä varmempi tunne siitä, että oikeaan suuntaan ollaan taas menossa.

Illalla tehtiin vielä tasan kaksi ratavetoa, jotka videoilla alla. Eipä ole tullut pitkään aikaan mitään kuvattuakaan. (Johtuu siitä, että videoista iskee aina itseinho...) Oli kyllä hauskaa, Eevis oli ihan fiiliksissä ja se tarttui! Itse voisin ehkä käyttää enemmän energiaa juoksemiseen kuin nauramiseen. Lähtöjäkin pitäisi taas treenata sellaisiksi, että sekä koira että ohjaaja lähtevät suoraan täydellä draivilla. Alun jaakotusta jäin myös näin jälkeen päin miettimään, ei ollut oikea paikka sille. Ainakin jonkin sortin pyörityshärdelli olisi voinut olla kokeilemisen arvoinen juttu.

Ja jos joskus lähden täältä kauaksikin, Navalaa tulen varmasti kaipaamaan.

Kani, Moona, Muussen, Momo

Myy

Seuraavana etappina meillä on Kanin kanssa mm-karsinnat Rovaniemellä. Harkitsin lähtemistä. Kymmenen tunnin automatka ei tämän koiran kanssa olisi tullut kysymykseenkään, mutta kisapaikalla ei ilman autoa oikein pärjää. Nyt onneksi saadaan osa matkasta taitettua junalla.

Olen aika kunnianhimoinen, mutta en anna sen sumentaa ajatteluani. Ensisijaisesti kisaan kuitenkin siksi, että se on hauskaa sekä minun että koiran mielestä. Koiralle on ihan sama, ollaanko arvokisoissa vai epiksissä. Itsekin yritän tehdä täysillä, olin sitten kisoissa tai treeneissä. Parasta on olla radalla, ja mitä pidemmälle lähtee, sitä suurempi osa ajasta kuluu johonkin muuhun. Tältä kantilta katsottuna yksien arvokisojen jättäminen väliin tuntuu aika pieneltä. En kai sitten arvosta mahdollisuutta tarpeeksi. Mutta ainakin olen kiitollinen joka ikisestä päivästä koirieni kanssa.

Mutta matkaan lähdetään, ja toivottavasti en joudu katumaan. Kisaaminen vaatii tavoitteita, ja korkeat tavoitteet vaativat arvokisoja. (Kaikkia mahdollisia arvokisoja.) Meillä on kaikki hyvin, surkean epäaktiivisesta kisavuodesta huolimatta. Sitä suuremmalla syyllä nyt haluan tarttua kaikkiin tilaisuuksiin ja nauttia täysillä. Toivon, että saamme taas hiukan kokemusta, paljon motivaatiota ja rutkasti treeni-ideoita. Askel lähemmäs unelmia.

PS. Fiilistelen.

SM 2014

Taas rankka viikko takana. Keskiviikkona vakuuttamaan Helsingin herrat, torstaina junalla Joensuuhun, perjantaina takaisin autoa hakemaan ja kotiin. Seuraavana aamuna aikaisin ylös ja koirien kanssa autolla Tampereelle agilityn sm-kisoihin. Kahden viikon sisään olen matkustanut yli 2000 kilometriä.

Viimeistelytreenini tein maanantaina, ennen seuraavaa reissukierrettä. Ei mitään raudanlujaa ratatreeniä huippuvalmentajilla, vaan muutamia kontakteja. Kani varasteli puomilta ihan oudosti. Tässä on kaksi kuukautta treenattu kontakteja kuntoon arvokisoihin, joten siitä olisi voinut tulla pienoinen kriisi, että koira varastelee viikkoa ennen. Mutta ei tullut. Onnistuneita treenejä on liian paljon sellaiseen. Lisäksi, jos koira himmaamisen sijaan varastaa, se kertoo siitä, että olemme saaneet tänä keväänä edes jotain aikaan.

Lauantaina kisattiin joukkueet. Meidän kokoonpano oli sama kuin viime vuonna: omat koirani ja Anne Helmi-sheltin kanssa. Tulospakko siis oli jo valmiiksi. Medien joukkuerata oli mielestäni helppo, ei mitään suurempia ansoja tai sellaista, mitä ei olisi ennen nähty.

Meidän medit: Helmi, Kani ja Mom.

Goldie sai ekalta radalta femman kontaktilta (josta en ole samaa mieltä). Muuten oli tosi nätti rata ja olen niin iloinen koiran puolesta. Tehtiin varmasti parasta mahdollista ja fiilis oli kohdillaan. Ajassakin, nippa nappa! (Kiva joskus näin päin.) Kun Anne ja Helmikin onnistuivat tekemään hienon yliaikanollan, saatiin meille medifinaaliinkin jännitettävää.

Hetki ennen Momon rataa tunsin itseni taas 14-vuotiaaksi tytöksi, joka on saanut ensimmäisen oman koiransa ja jolla vain taivas on rajana. Pitäisi kai tuntea niin useammin. Kadutti, etten huolehtinut yksilönollista.

Kanin kanssa joukkuerata meni aivan mielisairaan hyvin. Muutamia pieniä kaarroksia lukuunottamatta tehtiin hyvä ja ehjä rata ja otettiin kaikki irti finaalipaikasta. Aikakin jäi vain muutamia sekunteja kärjestä. Livestreamia täällä, ei kyllä videolla pahasti noita kaarroksiakaan näy. Joskus kaikki menee kertakaikkisen upeasti.

Lopullinen sijoitus oli 9./71, ja se on kyllä näillä taustoilla jo skumpan arvoinen suoritus. Ainoana kolmen koiran (ja kahden ihmisen) joukkueena kymmenen parhaan joukkoon!

Sunnuntaina yksilöt menivät Kanin kanssa sitten ihan poskelleen. Voitimme korkeintaan kisan siitä, kuka onnistuu hyllyttämään karsintaradan ensimmäisenä (toisen esteen takaakiertoon) tai perusteellisimmin. Pakka hajosi heti alkuun, eikä saatu yhtään ehjää pätkää edes loppuradalle.

Rata oli ihan supervaikea. Toisaalta profiili olisi kyllä sopinut meille, koska Kani irtoaa takaakiertoihin ja itse käytän jalkojani aika tehokkaasti. Tottakai olisi ollut hauska nähdä, mihin meidän tavallisempi tekemisemme olisi riittänyt. Mutta sellaista sattuu.

Ainakin rata kertoi, miten oma asenteeni on viime vuodesta kehittynyt. Pettymys kunnolla ulos ja sitten ajatukset uusiin ratoihin ja treeneihin. Meillä on kaikki mahdollisuudet onnistumiseen, eikä edes noin perusteellinen sössiminen heikennä luottamustani tekemiseemme.

Wilson ja Kani

Ison kiitoksen ansaitsevat myös seurakaverit, jotka kannustavat riippumatta siitä, tulimmeko maaliin hyvällä nollalla vai surkealla hyllyllä (hyville hylyillehän kelpaa taputtaa). Voi kun saisi aina kisata tuollaisessa tsemppauksessa. Kiva oli myös nähdä kaikkia ihmisiä. Ei sitä kaikkea jännittämistä, odottelua ja puuduttavaa seisomista jaksaisi ilman hyvää ilmapiiriä.

Tällä viikolla on luvassa lepäämistä, palaneen ihon parantelua (siis miksimiksimiksi en älynnyt taaskaan ottaa aurinkorasvaa mukaan, smissä palaa aina) ja kesästä nauttimista. Ja paljon treeniä, lähinnä kontaktien palauttelua ja ehkä muutama ratavetokin. Tulevista projekteista myöhemmin. ;)

Matkalla

Tällä viikolla...


1. Olen ollut töissä erityisriparilla maailman ihanimmassa Vivamossa. Hieno työkokemus, vaikka väsyttää.

Paikka on ihan uskomaton. On aaseja ja lampaita, hiljaisuuden puutarha ja monta muuta paikkaa, jossa voi levätä ja rauhoittua. Töistä ja muusta huolimatta unohdin kokonaan stressata. Vaikka on ollut kiire, olen silti ehtinyt tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisin: kohdata ihmisiä, kuvata, levätä ja juosta. Ehkä osaan kotonakin.

 

2. Puolessa välissä viikkoa ajoin yksin 300 kilometriä tervehtimään iloista rakasta ruskeavalkoista ja muita tärkeitä. (Ja siinä sivussa ohuiden seinien sisään selittämään erinomaisuuttani ymmärtäville kasvoille.) Samana päivänä ajoin suoraan takaisin leirille leikkimään Esterin autoa.

Värisen, kun ajattelen, kuinka paljon tukea olen viime aikoina saanut. Kiitän, mutta tuntuu, ettei se mitenkään riitä. Kiitos silti.

Sielu lepäsi sielläkin. Tuntuu, kuin olisin ollut poissa vain muutaman päivän, joiden aikana jää suli ja ruoho heräsi. Palaan vielä.

3. Nyt olen kotona. Leikimme Kanin kanssa takapihalla, ja mietin, olisiko pitänyt tehdä enemmän arvokkaiden karkeloiden eteen. Ei ehkä. Emme ole valmiita, mutta olemme hassuja, iloisia ja innostuneita. Se riittää.

Olen naksutellut keppikulmia, ja huomenna molemmat koirat saavat kontaktitreenin, joka toivon mukaan menee hyvin. Sitten taas pakkaan laukut. Se ei ole huono asia. Olen onnellisimmillani, kun olen koko ajan pienessä liikkeessä.


Kaunis, höpsö koirani. Kunpa maailma olisi meille lempeä.

Desiderata

 Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle
ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.
Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista,
pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa.
Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi
ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä,
heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkääviä henkilöitä.
He ovat piina sielulle.
Jos vertailet itseäsi muihin,
voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi,
sillä aina on olemassa suurempia ja mitttömämpiä
ihmisiä kuin sinä itse.
Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi,
olipa se kuinka vaatimaton tahansa;
se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.
 Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi,
sillä maailma on petkutusta täynnä.
Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille,
mitä hyvyyttä on olemassa.
Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita,
ja kaikkialla elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi.
Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.
Älä ole ivallinen rakkauden suhteen,
sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä
se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo
luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.
Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua
äkillisen epäonnen kohdatessa,
mutta älä masenna itseäsi kuvitelmilla.
Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.
Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet maailmankaikkeuden lapsi, et puita ja tähtiä vähäisempi,
sinulla on oikeus olla täällä, ja vaikka sitä joskus epäilisitkin,
maailmankaikkeus joka tapauksessa kehittyy
niin kuin se tulee.

Sen vuoksi ole sovussa Jumalan kanssa,
olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja
mitkä lienevät toimesi ja rientosi
elämän hälisevän sekasorron keskellä,
säilytä rauha sielusi kanssa.
Kaikesta teeskentelystä, raatamisesta
ja särkyneistä unelmista huolimatta
tämä on sittenkin kaunis maailma.

Pysy valppaana - pyri olemaan onnellinen.

Max Ehrmann 1927

Viimeiset ruusut

Ylioppilas. Ylivoimaisen upea, vahva. Yli-inhimillinen, yli-ihminen. Voimakas. Miltä pitäisi tuntua.

Nojaa.

Soi
sävel ajaton ja uus
ja se sulamaan saa
tämän routaisen maan
väistyy toivottomuus

Näin
tanssin aamuruskoon päin
enkä huoli
vaik illuusioo
oiskin tää huolettomuus 

Yona - Uusi sävel

Ehkä se tunne vielä tulee. Tai jotain sellaista.

Tänään pakkaan nopeasti laukut ja alan taas sinkoilla. En haluaisi alkaa taas ihmiseksi, jonka kirjastonkirjat ovat myöhässä, mutta pahalta näyttää.