sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuosi 2014, osa 2

Viime postauksessa jäätiin kesään ja siihen, kuinka kaiken maailman kokeista ja agin arvokisoista on selvitty. Toinen vuoden puolikas olikin hyvin erilainen ensimmäiseen verrattuna, rankka ihan eri tavalla.

H E I N Ä K U U

Heinäkuussa Momon kanssa treenataan tanssia. Momo on onnellinen. Hetken mielijohteesta ilmoan meidät kisoihin alo-htm:ään (koska freestylessa ei ole tilaa). Toisesta hetken mielijohteesta otan tarjotun varasijapaikan fs-avosta. Ja niin, kolmen vuoden tauon jälkeen tanssimme kaksin verroin. Alo-htm menee hyvin ja sieltä saadaan kuma. Ensi kertaa pääsen sisälle tuohonkin lajiin, joka on aikaisemmin tuntunut niin tylsältä ja mitäänsanomattomalta. Freestylessa on petrattavaa, ja jäädään muutamien pisteiden päähän. Hämmästyn, kuinka kivoja koiratanssi-ihmiset ovat.

Muutun yllättävän nopeasti taas ihmiseksi, joka ei saa yöllä nukuttua siksi, että miettii jotain koiratanssikoreografiaa. Ehkä olin aina sellainen. Juoksuinnostus laantuu kesäksi, mutta se ei ole missään vaiheessa harmittanut, koska käytimme sen ajan hyvin - tanssimalla. On ihanaa, kun on niin paljon aikaa ja voi treenata niin paljon kuin ikinä haluaa.


Kanin kanssa treenataan kontakteja ja keppikulmia ja kaikkea mahdollista. En muista, milloin agilityn treenaamisesta tuli jotenkin niin pakonomaista, suorittamista... Ehkä juuri silloin? Ollaan usein kentällä yksin, satoi tai paistoi, omien "tätä pitää treenata" -asioidemme kanssa. Asia ei ole niin mustavalkoinen, koska meillä oli välillä myös hauskaa ihanina kesäkuisina iltoina Navalassa, tai takapihalla yöpaitasillaan, niin kuin silloin pääsykokeidenkin aikaan.

"Lähes paniikinomainen treenikuumeeni ei johdu kunnianhimosta, perfektionismista tai edes tyypillisestä suorituskeskeisyydestäni. Se johtuu siitä, etten tiedä, milloin seuraavan kerran voin elää tällaista elämää. Ei pitäisi spekuloida, mutta jos joudun lähtemään ja koirat jäävät... Ja entä jos olemme (melkein) erossa kuukausia, vuosia!?" - Treenikiireitä ja heinäkuun lista 24.7.2014

Saan opiskelupaikan. Tulee paniikki ja hienoinen muutosvastarinta. Olen todella huolestunut, miten elämä muuttuu ja sopiiko siihen koiria tai koiraharrastuksia. Nyt jälkeenpäin sanoisin, että panikoin melkein turhaan. Asiat järjestyvät. Silti on myönnettävä, että koko syksyn olen miettinyt, miten sovittaisin opinnot, koirat ja muun elämän yhteen järkevästi, enkä ole vieläkään ihan selvillä siitä.

 
E L O K U U

Tämä kuukausi oli kisojen suhteen aika huikea. Kuun alussa matkustimme taas Jyväskylään, mutta tällä kertaa koiratanssikisoihin. Samalla nähtiin ruskeavalkoista ja muita rakkaita.

Jotenkin tulin ilmoittaneeksi samalla Kaninkin ensimmäisiin koiratanssikisoihinsa. Kani tanssi hienosti. Upeinta oli huomata, miten paljon yhteistyömme on kehittynyt - pari vuotta sitten emme ehkä olisi olleet valmiita. Olemme aina treenanneet koiratanssia todella paljon varsinkin siihen nähden, ettei minulla ole koskaan ollut edes ajatusta siitä, että päätyisin tämänkin koiran kanssa kisoihin. Ehkä uskallan vielä joskus uudestaankin!



Momo tanssii uuteen Amelié -ohjelmaansa, ja kaikki on niin kesäistä, ihanaa ja täydellistä, ettei ole todellista. Paljon on parannettavaa, mutta fiilis oli jotenkin ihan mahtava. Olimme treenanneet mielettömästi ja olen ohjelmaan kokonaisuutena edelleenkin todella tyytyväinen. Kotimatkalle lähdettiin kahden kuman kanssa.


Kanin kanssa käydään Jennan agitreeneissä. Arvokisojen jälkeinen agikausi avataan Itä-Helsingissä, jossa vähän kaikki menee vähän pieleen. Seuraavat kisat Lohjalla menevät paremmin, ja siellä Momo saa tuplan ja Kani voiton. Silti asenneongelmat vaivaavat.

"Agiharrastus on luisunut taas huonoon päin. Maailman ihanin ja hauskin harrastus on kuin varomatta muuttunut taas liian tosikkotouhuksi. Vakavasti muttei tosissaan, eiku." - Liian vakavaa ja Lohjan kisat 18.8.2014

Uskomatonta, millä tavoin agility onkaan aiheuttanut pahoja fiiliksiä tänä vuonna. Tuntuu inhottavalta puhua tällaisesta, kun tiedän, että pitäisi arvostaa sitä, että on edes terve koira, jonka kanssa mennä. Yksi syy tämän vuoden taisteluihin on luultavasti se, että treenasimme ilman säännöllistä ohjattua treeniä. Valmentajat ovat aina olleet niitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet katsomaan asioita oikeasta näkökulmasta.

Kun aika, jolloin ylppärit ja pääsykokeet jollain lailla "estivät" ja rajoittivat harrastamista oli ohi, tuntui luonnolliselta laittaa kunnollinen kisaputki päälle. Säännölliset onnistumiset pitivät intoa päällä, vaikka kisaaminen ei tuntunut läheskään samalta kuin joskus aikaisemmin. Tästä ei ole helppo kirjoittaa. Niin siinä kuitenkin kävi.

Kuun lopussa pääsemme kokemaan taas vuoden hienoimpia agilityhetkiä, kun voitimme joukkueellemme piirimestaruuskultaa. Kani tekee ankkurina radan nopeimman nollan, vaikka itse törmäilen esteisiin. Tsemppasin todella asennoitumistani ennen kisoja, ja fiilis oli kohdallaan. Tuntui hienolta onnistua porukalla, jonka kanssa ollaan tehty hienoja kokonaisuuksia aikaisemminkin.



S Y Y S K U U

Syyskuussa alkavat opintoni. Koska kämpästä ei ole tietoakaan, bussissa istumisesta tulee pääsääntöinen vapaa-ajanviettotapani. Kisatahtia ei höllennetä.

Tässä kuussa meillä on kolmet agilitykisat. Momo saa nollia ja Kani saa vähän vähemmän nollia, mutta hienompia sellaisia. Käydään Kanin kanssa Taneli Ikäheimon koulutuksessa. Momolla on koiratanssikisat Lempäälässä, ja siirrymme freestylessa voittajaluokkaan. Vaikka on tietysti taas kivaa, on myös vähän ikävä tunne siitä, ettei olla treenattu yhtä hyvin kuin viime kisoihin.



L O K A K U U

Lokakuussa syödään myöhäisen syksyn mustikoita. Minusta tulee kaupunkilainen, ja pohdin, miten harrastaminen onnistuu, jos välissä on yli viisikymmentä kilometriä ja kehä kolmonen.


Näin jälkeenpäin voi taas todeta, että hyvinhän se onnistuu, kun kuluttaa bussinpenkkiä eikä paljon tuhlaa aikaansa kaupungin kulttuurielämyksiin.

Kanista tulee hyppyvalio, epävirallisesti tietenkin.


Lisäksi huomaan, miten paljon uudelleen aloitettu koiratanssiharrastus on vaikuttanut minun ja Momon työskentelyyn agilityradalla. Koiratanssi opetti arvostamaan ja ymmärtämään koiraa, kun päädyin katsomaan Momoa ihan eri näkökulmasta kuin katson hyvää agilitykoiraa. On paljon helpompaa olla turhautumatta, kun tietää ja muistaa, että koira tekee varmasti ihan täysillä, yrittää niin kovasti ja on varmasti juuri niin maailman paras itsensä kuin vain koira voi olla.

Momon kanssa syksyn agilitykisoissa olen aina mennyt todella hyvällä mielellä, ja onpa sanottava myös, että asenne on näkynyt myös ratatyöskentelyssä. Ohjaamiseni on mielestäni ollut parempaa suhteessa koiraan, eikä tuloksellisestikaan yliaikanollia ole pahemmin näkynyt - päinvastoin hyviä aikoja ja sujuvia nollia. On ihmeellistä, miten Momon kanssa olen päässyt melkein jokaisella radalla siihen tilaan, jossa olemme radalla vain toisiamme varten. Lisäksi koko keskinäinen suhteemme on muuttunut tanssin myötä paljon paremmaksi. Näen Momossa valtavasti vahvuuksia, ja jos se pääsee käyttämään niitä paremmin koiratanssissa kuin agilityssa, niin sitten mennään sen mukaan. Uskomatonta, mihin muutamat tanssiaskeleet voivat johtaa.



M A R R A S K U U

Pohdin ajatusta siitä, että onnistuminen on jatkuvaa luovaa epäonnistumisesta selviämistä. Treenataan tanssia ja käydään esiintymässä Lemmikkimessuilla. Treenataan HTM:ää joulukuun kisoihin ja fiilistellään, täysillä. Todellakin löysimme tämän lajin tänä vuonna. Treenien jälkeen ei voi olla kuin yhtä hymyä.

Molemmille koirille saadaan myös viimeiset aginollat kasaan. Tuloksilla ei juhlita, ja kaiken päälle Momo loukkaa etujalkansa kisoissa ja on pari viikkoa levossa. Vaikka vammasta ei näy jälkeäkään, en ole uskaltanut edes treenata agilitya Momon kanssa tuon säikähdyksen jälkeen.

Kanin kanssa tehdään kisadebyytti toisenkin lajin parissa: karvaton sheltti pääsee ensimmäisiin tokokokeisiinsa ja saa ykköstuloksen.


Meillä on Kanin kanssa vielä vuoden viimeiset agilitykisat Lohjalla, jolloin mokaillaan taas pikkujuttuja ja otan sen liian vakavasti.

J O U L U K U U

Joulukuussa pikkujouluillaan ja muutetaan Vantaalle, uuteen omaan koirakotiin. Kiihkeästi odotetut Messarin tanssit jää väliin, koska Momolla on juoksu. Odotellaan Joulua kahdenkymmenen tassun voimin ja Momo täyttää 6 vuotta.

Joulukuu ollaan oltu agilitysta kisatauolla ja käyty treenaamassa kerran. Agilityn kanssa pidetään kai nyt jotain taukoa. En todellakaan tiedä, mitä tämän harrastuksen kanssa pitäisi tehdä.

 
~  ~  ~

Vuosi 2015.
 
Lupaan treenata vain silloin, kun huvittaa. Lupaan olla treenaamatta paljon, ja lupaan olla myös kisaamatta paljon, jos siltä yhtään tuntuu.

Lupaan arvostaa niitä upeita ihmisiä, joihin olen saanut tutustua paremmin vuonna 2014. Heitä on ihmeellisen paljon kaikesta hämmennyksestä huolimatta, ja olen saanut valtavasti apua ja ystävällisyyttä. Kiitos. Lupaan panostaa teihin vastaisuudessakin ja enemmän kuin viime vuonna.

Erityisesti tästä vuodesta kiitos
Karo & Troya, Niksu, Hera
Leena, Pekka, Luffe
Marjaana & Tmi Rähinän upea porukka
Nadja, Hippi ja Flow
Eevis, Senni, Jenna, Jesse & muut seurakaverit
Emilia ja Tuuli
Anni, sisaret, perhe

Lupaan olla panostamatta yhtään liikaa sellaisiin asioihin kuin opiskelu, työ tai koiraharrastukset. Lupaan blogata vähemmän.


Lupaan pitää hauskaa ja tehdä paljon asioita, joita en ole koskaan ennen tehnyt. Lupaan toteuttaa unelmia ja unelmoida lisää.

Ihanaa, upeaa ja mieletöntä vuotta 2015, myöhässä mutta silti. Olen ehtinyt rikkoa jo monta lupausta, mutta toivoa riittää.

5 kommenttia:

  1. Olette ihania, kaikki kolme :) Toivottavasti vuosi 2015 on täynnä iloa, onnistumisia, oivalluksia ja parhainta aikaa rakkaiden karvakorvien kanssa!

    VastaaPoista
  2. Ihan paras uuden vuoden lupaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Yritän olla rikkomatta! :)

      Poista
  3. Ihana kuulla teistä pitkästä aikaa. :) Ihana lupaus tulevalle vuodelle.

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita. (: