Ensimmäistä kertaa

kuuteen vuoteen messari jäi väliin. Outoa. Koko se tunnelma. Muistot siitä, kun tanssittiin stagella Goldien kanssa ja siitäkin ajasta, jolloin oma koira oli vain unelma. Kyllä on elämä taas muuttunut.

Sen sijaan ehdin tehdä viikonloppuna kaikkea sellaista, mikä on jäänyt väliin viikkoihin, kuukausiin ja jopa vuosiin. Agilityyn liittyen päällimmäisenä on tietysti pitkään, hartaasti ja treenikavereita ärsyttävällä innolla odotettu ESSn järjestämä Jennan koulutus, jonne kaasuttelin lauantaina kauhistuneen Kanin kanssa. Oli muuten taas niin oikeaan aikaan, juuri kun treeni-into oli laantumassa. Ei pelkästään maailman positiivisin kouluttaja vaan myös shelttikerhon ihana porukka tehnyt loistavaa koulutusta. Nyt on taas hurjasti uutta energiaa radoille.

Tekniikoissa ei yhtä leijeröintikohtaa huolimatta ollut juuri meille haastetta. Valssit, persjätöt, saksalaiset, vastakäännökset ja niistot ovat niin meidän luotto-ohjauksia, ettei niissä ole juuri tekemistä. Olin myös yllättynyt siitä, että putkijarru ja sylkkärikin toimivat tosi hyvin. Pakkovalssin merkkaus pitää laittaa taas jälleen treenilistalle, siitä on joskus tullut Ninaltakin sanomista. Myös hypyn leijeröintiä pitää treenata, tuo on taas niitä "tulee harvoin vastaan, jos sattuisi tulemaan, niin ketuttaisi" -paikkoja.

Yksi aika lohduttava ajatus oli myös, ettei se, että on aina ajoissa (ja vielä liian ajoissa) ole huono juttu, vaan ihan normaalia. Onhan ohjaaminen toki helpompaa, kun ei tarvitse olla huolissaan ehtimisestä. Rytmityksen kanssa saa olla tarkkana, oli sitten myöhässä tai liian ajoissa, mutta ehkä siihenkin on kuitenkin helpompi keskittyä silloin, kun on rauhassa edellä eikä pingo paniikissa koiran perässä. Hmm.

Kontakteille sain taas hitusen sielunrauhaa. Suunnitelma on jokseenkin sama kuin se oli jo aikaisemmin: etupalkalla kuntoon. Nyt tarvitaan vaan roimasti hyvää fiilistä ja apupalkkaaja eteen heiluttelemaan lelua.

Treeniseuraa? Täältä lähtee.

PS. Myös hyvin epäinhimillisinä vuorokaudenaikoina. ;)

Kani lievästi ahdistuneena.

Momolla oli laiska viikonloppu.

Hevostelua, pitkästä aikaan! <3

Kortilla

Nyt se on sitten vihdoinkin ohi - mulla meni tiistaina inssi läpi, ja vaikka ekologisuus on hyvästä, niin kyllä tekee hyvää myös sanoa vihdoinkin hyvästit joukkoliikenteelle... Ei sillä, ettei bussit kulkisi, mutta monesti on tullut pysäkillä pimeässä kaatosateessa värjötellessä mietittyä, että miksiköhän täällä aina jaksaa kykkiä... Illalla sitten jo ajelin Kanin kanssa aksatreeneihin, hitaasti sohjon keskellä. Mikä vapaus!

Ajoluvan lisäksi kortilla on ollut myös aika, taas jälleen. Blogiin ei ole tullut kirjoitettua jo ihan siitä syystä, ettei ole, mitä kirjoittaa. Sitä samaa, kontaktien depistelyä ja saamattomuutta. En voi mennä kisoihin, koska kontaktit. En jaksa treenata, koska ei kisoja. Logiikkaa? :D

Aksa tuntuu muutenkin junnaavan paikoillaan. Ei ole energiaa, en saa tarpeeksi draivia ja en keskity. Treenit on kyllä olleet tosi hyviä, mutta tuntuu, ettei mitään uutta irtoa, ja kun irtoaa, en ota siitä kiinni. Luulen, etten saa mitään uutta, vaikka oikeasti vaan junnaan mukavuusalueellani. Tuntuu, etten saa juosta tarpeeksi, ja sitten kun saan, en jaksa.

Se siitä angstista sitten, taas hetkeksi. Jotain hyvää sentään viime treeneissäkin oli, koska Kanilla oli yksi tosi hyvä puomi. Oon treenannut kotona sisällä kontakteja (liian vähän, mutta silti) juoksuttamalla Kanin ensin kirjan päälle 2on2offiin ja siitä nopealla vapautuksella etupalkalle. Ehkä se on tosiaan toiminut.

Ja ehkä mun pitäisi vaan ilmota koirat kisoihin ja Kani vaikka vaan hypärille. Jos se vaikka siitä.