Kilometripostaus

eli agilitykisat Kirkkonummella, Momon sairasloma, koiratanssihöpinää, Kanin ensimmäiset tokokokeet ja muuttolintuja

Onpahan taas ollut pieniä ja suuria iloja ja suruja. Mieletöntä, millaista elämä voi olla. Onneksi tässä blogissa ideana on ollut nostaa ylös niitä iloisempia asioita. On tapahtunut taas niin hirveästi, ettei tästä voi kirjoittaa kuin pitkästi.

Viime viikonloppuna oltiin Kirkkonummella agikisoissa. Lauantaina oltiin tsemppaamassa Eevistä ja Myytä, joilla oli aivan huikea päivä kahden luvan kera. Hyvät fiilikset oli siis nostatettuna sunnuntain kahdelle agiradalle.

Kanin kanssa tehtiin ekalta radalta nolla, mutta oli aivan hirveää pelastelua ja A:sta tultiin varmasti reippaasti yli. Olen kyllä kriiseillyt tuota A:ta taas niin paljon, ettei mitään järkeä. Koska olin ihan varma, ettei ollut nollaa alla, seisotin vielä lopuksi puomilla hetken. Ja kun sitten tehtiin Momon kanssa (Momon tasolle) hyvä nolla, kävi maailmanhistoriassa ensimmäistä kertaa niin, että Momo teki Kania nopeamman nollan!

Nolla se on huonokin nolla, ja näillä on siis nyt kasassa molempien koirien sm-nollat ja Kanin karsintanollat.

Kani seuramestiksissä. Kuva Kirsi O.

Toiselta radalta Kanille tuli hyvä nolla yhtä myöhästynyttä saksalaista ja linjalle valssausta (tyyppivirheeni) lukuunottamatta. Taso oli kuitenkin niin kova, että jäimme hämmästyttävän kauas kärjestä. Hieman masentaa, mutta tällaista tämä taitaa vaan olla. Momolle hyl, mutta sainpahan pyytää kerrankin kontaktit loppuun asti kisoissa.

Radan jälkeen huomasin jäähylenkillä, että Momo ontuu oikeaa etujalkaansa. Ontuminen jatkui vielä seuraavana päivänäkin, ja oli sen tyylistä, että kyseessä on jotain lihasperäistä. Aina kun Momo oli hetken käyttämättä jalkaa, ontuminen voimistui, ja kun jalka taas vertyi, mitään ei näkynyt. Lisäksi koira käytti jalkaa oudon huolettomasti, yleensä Momo reagoi kipuun aika voimakkaasti.

Eläinlääkäri oli samaa mieltä, ja nyt ollaan oltu viikko saikulla. Saikku osui juuri sopivasti Espoon kyläilyviikollemme niin, että olen saanut kantaa reilut kymmenen kiloisen "pikku" shelttini kolme kertaa päivässä kolmannesta kerroksesta alas ja takaisin ylös. Momolle taas on kertynyt ilmaa tassujen alle kaikista aktivointiyrityksistäni huolimatta. Nyt tilanne jalan kanssa näyttää ihan hyvältä. Toivottavasti selvitään säikähdyksellä.

Messarin KT-kisoihin on nyt pari viikkoa, ja on hyväksyttävä, ettei päästä sinne yhtä valmiina kuin oli tarkoitus. Olen kuitenkin onnistunut ottamaan rennosti tämän asian kanssa. Ehdittiin tehdä Momon kanssa paljon pohjatreeniä positioihin ennen saikkua. Nyt on muutenkin edessä enemmän ohjelman koostamista, mikä pitää kuitenkin tehdä osittain ilman koiraa. Musiikitkin saatiin miksattua tällä viikolla, joten Momo saa nyt lepäillä kun emäntä pomppii pihalla napit korvissa. Tiedän, että jos meistä jommalla kummalla ei ole askeleet kohdillaan, se olen minä.

Jännittävintä on se, että uusi ohjelmamme poikkeaa mielestäni aika paljon siitä, millaista meillä on aikaisemmin ollut. Nyt pitäisi olla vähemmän söpöilyä ja enemmän draamaa, mutta saa nähdä. Paniikkia ei ole ollut, vaan olen nyt vihdoin päässyt yli siitä ajatuksesta, etten tiedä, mitä avo-htm-ohjelmassa pitäisi olla. Minua viisaammatkaan eivät tiedä. :) Joten tehdään parhaamme ja nautitaan täysillä, niin kuin aina. Jos päästään edes kisaamaan, olen tyytyväinen.

~

Eilen toteutettiin taas pieniä haaveita. Kani oli nimittäin ihka ensimmäisissä tokokokeissaan! Hyvä tokari saatiin. :)

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 8½
Seuraaminen taluttimetta 8½
Seuraamisissa ongelmana on, ettei Kani halua tulla lähelleni. Treenillä ollaan saatu tilannetta vähän paremmaksi, mutta sitä vaaditaan kyllä vielä paljon lisää ennen kuin olen tähän tyytyväinen.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9½
Luoksetulo 8½ - Tämä oli ennen ihan täydellinen, mutta jotenkin - luultavasti vääränlaisella palkkauksella - onnistuin hajottamaan Kanin luoksetulon ennen kokeita. Se ei tule enää tiiviisti sivulleni vaan jättää paljon väliä.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 - Näissäkin on ennakointiongelmia, mutta ilmeisesti kaksoiskäskyä ei katsota alo-luokassa niin pahalla.
Estehyppy 10 - täyden kympin agilitykoira :)
Kokonaisvaikutus 9 - Tuomari sanoi jotain sellaista, että sehän on aivan lumoutunut ohjaajastaan eikä huomaa mitään ympäristössään. No, tunne on molemminpuolinen. ♡
Yht. 182,5 & 1-tulos (sij. 3.)

Paljon on kehityskohteita, mutta paljon on myös hyvää. Erityisen tyytyväinen olin Kanin tekemiseen. Se teki asiat juuri niin kuin oli treenattukin, eikä tosiaan keskittynyt mihinkään muuhun kuin minuun. Kokemus nosti kyllä taas luottoa koiraan. Palkattomuus on tavallaan vaikeampaa Kanin kanssa, koska sitä ei kiinnosta lässytykset tai lääppimiset silloin, kun se tekee töitä. Toisaalta Kanilla tekemiset ehkä rutinoituvat helposti, koska se jää tapoihinsa kiinni ja on maailman kiltein.

Siitä olen myös iloinen, etten hermoillut itse ihan sairaasti. Liikkeestä maahanmenossa mietin vaan seurauttaessani, että oliko se nyt maahan vai seiso, mutta onneksi muistin oikein...! :D Kokeisiin menemisen idea tuli nimenomaan siitä, että saisin selvitettyä taas yhden hankalan, erilaisen ja jännittävän tilanteen. Sekin tavoite toteutui.

Oli kyllä jotenkin tosi outoa olla tokokokeissa. Halli tuntui niin tyhjältä, kun ei ollut agiesteitä tai musiikkia. En tiedä, miten tästä jatketaan. Seuraaminen olisi kuitenkin kiva olla kunnossa, ennen kuin seuraavan kerran mennään kokeisiin. jos mennään

~

On toki ollut paljon muutakin kuin kisoja. Pitkiä päiviä ja pimeitä iltoja. Enimmäkseen, mutta ei välttämättä aina huonolla tavalla.



Seuraava jännittävä asia edessä päin on muutto - eikä tällä kertaa pelkästään minun vaan myös koirien. Kyllä, nyt se löytyi se koirakämppä! Reilun viikon päästä ollaan siis vantaalaisia kaikki kolme. Arjen rytmi muuttuu taas huomattavasti, mutta otetaan tämä ihan seikkailun kannalta. Voi että toivon, että kaikki sujuisi hyvin. Liian hyvin kodiksi ei kuitenkaan voida asettua, sillä kyseessä on vain muutamien kuukausien tilapäisratkaisu. Sitten ollaan taas vailla asuntoa...

Menneet kaksi kuukautta itähelsinkiläisenä ovat menneet hyvin. Asumisjärjestelyt ovat toimineet paremmin kuin ikinä osasin odottaa. Viikot olen ollut kaupungissa opiskelemassa ja lepäämässä, ja viikonloppuisin ja yleensä yhtenä arkipäivänä olen karannut koirien luo treenaamaan, kisaamaan, lenkkeilemään metsissä ja tekemään töitä. On ollut kuin eläisi kahdessa eri maailmassa.

Soluasumisestakin on jäänyt todella positiiviset fiilikset. Meidän solu on ihastuttavan kansainvälinen, joten maailmankuva on taas avartunut reilusti. Kämppisasumisesta ylipäätään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Se tunne, kun on syntymäpäiväsi ja raadat iltaa myöten koulutöitä, ja joku tuo sinulle levyn Fazerin sinistä. <3 Olen iloinen siitä, ettei tämä kokemus jäänyt väliin.

Takana on paljon ja edessä vielä enemmän, eikä haasteet ainakaan kesken lopu. Mutta eipähän jäädä kokemuksilta köyhiksi!