tiistai 31. tammikuuta 2012

Goldien agilitykisat

VAROITUS: Järkyttävän pitkä kisaselostus, jota ei jaksa lukea erkkikään.

Valmistautuminen kisoihin poikkesi aika lailla kaikesta, mitä olen ennen tehnyt. Goldielle tasan yksi treeni, jossa kerrataan kaikki välttämätön. Itse lueskelin viikon Nina Svartsbergin Kilpailemisen taito -kirjaa (joka on muuten tosi hyvä) ja yritin saada hyvän fiiliksen. Vasta nyt tajusin, miten paljon ajattelin (ja ajattelen vieläkin) sitä, mitä muut ajattelee ja keräsin itselleni turhia, epärealistisia paineita.

Iuuu kylmä, tulispa jo kesä...
Pakkohan meidän on medikakkosissa pienillä koirakkomäärillä nolla saada. Heti ekalla tietenkin, muuten ollaan ihan surkeita. Ja jos ei saada nollia ja nousta kolmosiin, ei päästä mihinkään treeniryhmiinkään kun kaikki ajattelee ettei ees olla vaivauduttu treenaamaan. Ja jos en niin varmalla koiralla saa nollaa, niin oon kyllä historian surkein ohjaaja, että ei mulla ole mitään toivoa tajuta tästä hommasta yhtään mitään. Kukaan ei varmaan ees halua treenata mun kanssa sitten, kun oon niin surkea. Varmaan joudun vaihtamaan seuraa, kun ollaan niin huonoja, ja käymään alkeiskurssin uudestaan...

Näinhän kaikki ajattelee, eikös vaan?

Kun tajuaa, mikä on ongelma, on onneksi aika helppo lähteä ratkaisemaan sitä. Kisaan ennen kaikkea koiralleni ja itselleni, en muille. Turha sotkea tekemisen iloa miettimällä, mitä joku jossain omissa kuvitelmissa ajattelee.


22.1. Hyvinkää JAU 2 lk tuomari Martti Salonen

Hyvinkään koiraurheilukeskus on kyllä kivoimpia kisapaikkoja, mitä tiedän. Luokkajärjestys oli sopivasti maksi mini medi, eli rataantutustumiseen mennessä tiesi melkein jo valmiiksi, mitä tulee tekemään. Uusi pohja arvelutti, ja varsinkin maksikoirat liukastelivat ihan normaaleissa kaarteissa suuremmitta syittä. Ehkä eniten kuitenkin pisti silmään melkein-myöhässä-muttei-kuitenkaan persjätöt, joissa hidastempoisemmatkin koirat tuiskahtivat vaihtaessaan suuntaa äkisti. Oman jalan alla pohja oli kyllä tosi mukava.

F agilityrata

...oli vaikea, mutta toisaalta kivan haastava. Alku oli koko kentän lävistäjän mittainen suora, ja matka koiran luota radalle lähtöasemiin tuntui kestävän ikuisuuden. Kauhusta kankeana vain kävelin. Sitten tajusin, että hei, hymy huuleen, tätä ollaan ootettu puoli vuotta!! Goldie oli ihan samaa mieltä, en oo pitkään aikaan nähnyt sellaista hymyä tyttösen huulilla! Luva tuli voitolla, ja tehtiin kyllä parhaamme. Erityisen tyytyväinen olen omaan valssailuuni, joka ei olisi tullut kyseeseenkään vähän aikaa taaksepäin, niin rautalangasta se on väännetty.

E agilityrata

Vähän helpompi, mutta myös haastava rata. Mainittakoon myös, että molemmat agiradat vaativat koiralta aika hyvää irtoamista ja jonkin verran myös ohjaajan juoksunopeutta. Suunnittelin parille hypylle ennen keppejä saksalaisen, jonka tein sitten vähän hutiloiden ja Goldie ärsyyntyi minuun. Se on alkanut haukkumaan aina, kun ohjaan huonosti, ihan kiva koutsi... Joka tapauksessa turhautuminen sai sen jäämään käteeni kiinni hetkeksi pidempään kuin olin ajatellut, enkä näin ollen jättänyt tarpeeksi tilaa, jotta se olisi voinut itse hakea kepit suoraan edestä. Pidin vielä fiilistä päällä ja tein täysillä loppuun. Hyllyksi rata muuttui ennakoivalla valssilla puomin jälkeen – valmiiksi hidas koira puomin kontaktin jälkeen ja omat ennakoivan valssin ”asetukseni” säädettynä kaahari-Kaniinille - ei hyvä, kieltoja taisi tulla parikin kun koira kädessä kiinni. Loppusuora häämötti onneksi jo, ja irtoaahan tuo kyllä kun vaan ohjaa. Positiivista molemmilla agiradoilla oli myös se, että Goldie uskalsi laukata puomilla, wau. Rohkea tyttö!

Goldie kesällä puomilla, jännittää. © Sirpa Saari

D hyppyrata

Melkein nukahdin katsellessani maksien menoa. Jotenkin sain kuitenkin piristyttyä omaan tutustumiseeni. Rata oli helppo, suoria linjoja, ei mitään ihmeellistä. Suunnittelin varman päälle edellistä hutilointisaksalaistani muistellen takaaleikkauksia. Kesken rataa tuli taas se tunne, että hitto, ehdin kyllä valssata tohon, ja kyllä siinä pari kolme takaaleikkausta vaihtui valsseiksi lennosta. Kertoo ehkä jotain siitä, miten hyvin tunnen koirakkoni tutustumistilanteessa - ei ole eka kerta kun vaihdan ohjauksia viime hetkellä nopeampiin ja parempiin. Mulla ei ole kyllä koskaan ollut niin hauskaa radalla, ja veikkaan, että Goldie on samaa mieltä. Yli kymmenen sekkaa aliaikaa, voittonolla ja menolippu kolmosiin siis ansaittu. Kaikkensa antanut fiilis. Flow.



28.1.Lohja SIUNT 3 lk tuomari Anne Viitanen

Ilmot oli Lohjalle jo laitettu, joten seuraava koitos häämötti jo edessä edellisen päätyttyä. En valmistautunut mitenkään, tuntui niin oudolta, että me muka oltaisiin kolmosissa. En mä vaan ole tajunnut, että kakkosten jälkeen oikeesti on ne kolmoset... Eipähän ehtinyt tulla mitään kynnystä mennä ekoihin kolmosten kisoihin, mikä olisi toisissa olosuhteissa voinut olla hyvinkin mahdollista.

B agilityrata

Rataantutustumisessa tuntuu, etten ole herännyt vielä ollenkaan. Nukun vielä radallakin. Jo ekojen hyppyjen jälkeen koira pitäisi viedä ansaputken jälkeen A:lle, jota se ei nää, koska putki on edessä. Itse huiskaisen Goldien A:n suuntaan, ja se käy tarkistamassa, että estenumero on oikea. Mahtavaa.
Seuraavien sekuntien aikana Goldie karkaa puomille, ohittaa keinun, kääntyy putken päästä väärään suuntaan, ei tule haltuun putken jälkeen, kieltää hypylle ja kääntyy taas väärään suuntaan hypyn jälkeen. Eli surkea, surkea minä. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään hyvänä ohjaajana, mutta tämä on kyllä jo aika naurettavaa. En todellakaan mitään nollia ekoista kolmosista odottanut, mutta ajattelin sentään sössiväni jotenkin fiksummin. Sitä voi olla niin vihainen itselleen. Kaiken lisäksi kontaktit olivat hitaat ja puomi pelotti, vaikka lämppäpuomilla sain Goldien luottavaiseksi ja rennoksi laukalle. Koirakin oli kyllä radalla jotenkin poissaoleva, eikä ihmekään, kun emännän ohjaaminen muistuttaa lähinnä kärpästen huiskintaa.

C hyppyrata

Kettuuntuneena ja pettyneenä itseeni yritän ryhdistäytyä hyppärille. Nyt ei ole ainakaan niitä kontakteja pelissä. Silti tuntuu, ettei valssit viime viikonlopun vastapainoksi liiku yhtään mihinkään, eikä aivot toimi. Eipä sillä, että radanlukutaitoni olisi kehuttava, mutta hyvällä ja itsevarmalla fiiliksellä on niin paljon helpompi ajatella järkevät, juuri itselle sopivat jutut. Rataantutustuminen on liian lyhyt, linjat tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta ja oudoilta ja valssaamaan kykenemättömyys ärsyttää.
Ainakin rata on jo parempi. Alku menee hyvin, ja Goldie hakee suoraan putkeen paremmin kuin olin ajatellut. Valssi ei lähde vaikka adrenaliinia on, mutta koira menee ainakin oikeille hypyille. Se, ettei valssit etene saa aikaan myös sen, että toinen valssi on järkyttävän myöhässä. Idiootti minä, pussiin olisi ihan hyvin voinut takaaleikata. Yleensä nyt sentään luotan koiraan, jos en sitten itseeni. Kepeille löytyisi monta järkevämpää ohjausta, joista mitään en uskalla käyttää vähäisen treenin vuoksi. Vasta, kun Goldie tulee ulos vikasta putkesta, tajuan, että hei, täähän on tosiaan vielä nolla. 0,66 sekuntia yliaikaa ei harmita yhtään, kun radasta löytyy niin monta kohtaa, jotka olisi voinut tehdä paljon paremmin. Nyt Goldie oli ainakin täysillä mukana. Kyllä se on niin, että settivalikoimaa on kasvatettava. Jos nousin kakkosiin pelkillä takaaleikkauksilla ja kolmosiin pelkillä takaaleikkauksilla ja valsseilla, niin tänne kolmosiin tarvitaan vähän lisää juttuja, jotka tuntuu hyviltä ja tulee selkärangasta. Pää pystyyn ja eteenpäin!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Uuden vuoden uudet kujeet


Haasteet vuodelle 2012

  • Nauti ja pidä hauskaa, koska se on ainoa syy tehdä tätä
  • Ei tosissaan eikä vakavasti, koska olen liian tosikko olemaan tosissani sellaisessa asiassa, jossa päämäärä on pitää hauskaa
  • Päästä paremmin koiran perspektiiviin = ymmärtää asiat koiran näkökulmasta (parantaa palkkausta ja radanlukutaitoa)


Aivojumppaa

Ai että suunnittelis jokaisen treenin erikseen ja analysois kaiken. No huh huh. Senkin ajan vois käyttää treenaamiseen!

Näin olen huomannut ajattelevani, kunnes tajusin, että ajatustyötähän tämä on. Ne, jotka ovat kokeilleet koiran ohjaamista ilman käsiä, tietävät, että se onnistuu. Ja rullatuolissakin voi harrastaa agilitya. Kädet ja jalat eivät siis ole välttämättömiä. Mutta aivot ovat.

Kanilla on pomppufiilis
Koiran aivojumppa on noussut pinnalle viime aikoina. Halutaan, että koira itse oivaltaa asioita, miettii ja tarjoaa toimintoja. Sen lisäksi treenataan pienissä osissa ja panostetaan laatuun eikä määrään. Miksi me ihmiset sitten vaivautuisimme tekemään asioita uudestaan ja uudestaan ilman ajattelua vaivautumatta tekemään oppimista itsellemme helpommaksi?

En tosiaankaan suunnittele pikkutarkasti joka treeniä, tai aina analysoi kaikkea. Mietin kyllä, mitä haluan treenata, mutta minulla ei tosiaankaan ole kovin tarkkaa kuvaa siitä, millainen on ns ”huippuagilitykoira”. En ole koskaan kouluttanut sellaista. On vaikea suunnitella pikkutarkasti kokonaisuutta, kun lopputuloksesta on epäselvä mielikuva. Joten voin treenata vaan kaikkea sellaista, mitä sattuu tulemaan vastaan, ja asioita, joiden uskon ja koen olevan tärkeitä ja olennaisia radalla. Nyt, kun Goldie pääsee taas kisaamaan, on ollut hauska miettiä paperin kanssa, mitä haluan tehdä ennen kisoja, jotta sillä olisi varma olo radalla. Ja arvailla, mitä treenattavaa saa kisojen jälkeen...

Jos ei voi prosessoida etukäteen, niin jälkikäteen se onnistuu. Jotkut kisaradat ovat vieläkin prosessissa, melkein vuodenkin takaa. Muistiinpanoja menneistä radoista on ainakin hauskaa, jos ei hyödyllistä lukea. Hyvät fiilikset kannattaa aina tallettaa huonompien päivien varalle!!

Kep kep kep...

Ihana, luminen sää ihan pakottaa ulos, vaikka muuten loma menikin jouluhäslinkiin ja laiskotteluun. Ja sitten vielä oma kunigasideani, ilmaisia kaaria keppeihin lumesta! (: Kanille eivät mokomat kelvanneet, mutta Goldielle täydelliset. Nyt saavat keppitreenit tosin jäädä tauolle hetkeksi, kun lumen alla on jäätä.



Pakollinen vuosittainen perhepotretti

Parhaat !<3 Wau, melkein kaikki katsoo kameraan... (:

Ja uuden vuoden kunniaksi myös uusi ulkoasu blogiin... (: