keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Syksy meni, talvi tuli - treenisuunnitelmia

Tältä näytti meidän tämän syksyn/talven 2011 agitreenisuunnitelma:

Goldie Kani
  • Kuntoutus
Sen jälkeen jatko siitä, mihin jäätiin:
  • lyhyitä, hauskoja treenejä täydellä teholla
  • yksittäisiä kontaktiesteitä; nopeus
  • persjätöt kepeille
Kisoissa:
  • varmistelut pois ja riskimeininki peliin
  • panostus motivointiin
Ohjaus ja ratatyöskentely
  • varmuutta ohjauksiin lyhyillä harjoituksilla
  • motivoiva lelupalkka + palkan suunnan tarkastelu
  • paljon paljon paljon leikkiä niin kuin aina

Kepit
  • valmiiksi – nopea ja varma
  • takaaleikkaukset
  • sivusuunnassa irtoaminen ja vedättäminen kun suoritusvarmuutta
Kontaktit
  • nopeat & selkeät
  • myös liikkeen jatkuvuus
  • erityiskatsaus puomiin

Goldie
Polvileikkauksesta kuntoutuminen sujui tosi hyvin, vaikka syksy oli raskas molemmille. Leikkaus tuntuu nyt tosi kaukaiselta, ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Goldiesta ei ole edes yhtään valokuvaa kipsin kanssa. Ei kuitenkaan ole helppoa katsella parhaan ystävänsä kärsimystä, varsinkin kun se on koira, eikä yhtään edes tiedä, miksi sattuu. Nyt se on kuitenkin ohi. Ainoa muutos taitaa olla se, että minustakin on kehkeytynyt sellainen ylihysteerinen koiran terveydentilan tarkkailija, johon kaikilla menee hermo, ja jota vain toiset samanlaista kokeneet voivat ymmärtää.
Nyt Goldie on ollut hallilla pari kertaa, ja täyttänyt tapansa mukaan kaikki odotukseni. Vauhtia löytyy, kontaktiesteiden nopeuttaminen ruokakupilla on täysin kirkkaana suunnitelmana päässäni ja persjätöt kepeille – kas, eihän se niitä ollut unohtanut. Tulevan vuoden haasteeksi jää siis kisaaminen. Se tulee olemaan todella mielenkiintoista, kun olen nyt tämän puoli vuotta päässyt harrastamaan Goldien kanssa agia vaan omassa pääkopassani. Agi on hyvin paljon aivotyöskentelyä ja miettimistä, ja nyt on siis puolen vuoden ajan hiottu treenisuunnitelma käytössä. Jännää, miten tulee menemään!

Kani
Miten paljon pikku Kaniini onkaan kasvanut!
Se ei ole enää pentu vaan kaunis nuori koira.
Kanin kanssa tekeminen varsinkin agiradalla tulee koko ajan helpommaksi. Silti, en olisi voinut uskoa, miten helposti sitä alkaa nauttia niistä pienistä kohdista, jolloin kaikki, tai ainakin melkein kaikki naksahtaa kohdilleen. Tuntuu myös, että aika nopeasti ollaan saatu yhä pidempiä kohtia menemään putkeen. Oma ohjaaminen ja liikkuminen on ihan uudella asteella, kunpa vaan se radanlukutaitokin seuraisi perässä... Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sanotaan, ja Goldien jäädessä lomailemaan täyden panostuksen antaminen Kanille on ollut se hyvä juttu. Ei me olla mitään ihan hulluna treenattu, mutta kun rutiinia tulee, yhteistyö ja vuorovaikutuskin on ihan uutta luokkaa. Minä uskon koiraani enemmän ja Kani luottaa minuun enemmän. Yritän olla sen arvoinen.
Keppien kanssa ollaan oltu ihan superlaiskoja, sanotaan suoraan. Tai siis, minä olen ollut. Ensimmäiset lumihiutaleet tuntuivat ilkkuvan ”laiskimus, epäonnistuja!”. Niin olenkin, heh. Varsinkin kun lumet suli pois enkä siltikään treenannut. Mutta olen vakaasti päättänyt olla treenaamatta vakavasti, joten annan itselleni luvan treenata ne kepit valmiiksi vaikka vasta kesällä, jos sitten löytyy siihen intoa. Kontaktien kanssa ollaan pidemmällä, mutta ihan selvänä ei ole kuviot palkkaamisesta. Sekin täytyy vaan itse kokeilla ja todeta. Iloinen yllätys nyt ihan kuukauden sisään oli hyvin suuresti päänsärkyä tuottaneen keinun onnistuminen. Kani sai kamalan keinupelon tehtyään vahingossa lentokeinun, mutta kun kokeilin huvikseni treeneissä targettipalkalla, tuntui, että se oli kokonaan unohtanut koko jutun. Jokaisella toistolla meni lähemmäs keinun päätä, ja jo viidellä toistolla oli takatassuineen päivineen kontaktipinnalla. Voi miksi, miksi en ikinä opi? Ongelmiin ei tule ratkaisua niitä vatvomalla ja jankkaamalla. Paras antaa vähän aikaa olla, niin kyllä ne selviää kuin huomaamatta. Tiedän, ettei toimi kaikilla, mutta minulla kyllä.

Koko vuoden mittaisia tavoitteita en ole tehnyt enkä tule tekemäänkään. Tämän vuoden alussa Goldie tai emäntänsä eivät olleet koskaan kisanneet. Puhumattakaan Kanista, joka ponnisti hyppyyn kahden kolmen metrin päästä rimasta ja laskeutui ihan riman viereen. Se nyt vaan on niin, että vuosi on liian pitkä aika suunnitella yhtään mitään.

Vuosi 2012 lähtee käyntiin treeneillä, jotka menevät tutuilla kaavoilla. Suunnitelmien ydin on maksimaalinen hauskanpito ja se antaa kaikelle niin paljon liikkumavaraa. Ainakin Goldien kanssa testaillaan parit kisat alkuvuodesta ja suunnitellaan sen mukaan jatkoa, ja Kani menee lonkka-, polvi- yms. tutkimuksiin. Elämä osaa kuitenkin aina yllättää, suunnitteli tai ei.

Riehakasta Joulua ja tassujen täyteistä Uutta Vuotta 2012!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Showtime – Voittaja 2011

Jep, me ollaan vielä hengissä, tämänkin jälkeen. Olisipa ollut helppoa kiikuttaa koiraa vaan ympyrää jossain näyttelykehässä, mutta luojan kiitos minulle on siunaantunut koiria, joille pitää keksiä hauskempia harrastuksia!

Lauantaina kävin keräämässä jännitystä katsomalla päivän HTM:t, ja tosi upeaa katseltavaa oli varsinkin AVO- ja VOI-luokan koirakot. Unohtamatta tietenkään mahtavia Senniä ja Moonaa, jotka suoriutuivat alokkaassa upeasti! Tuli kyllä tosi hyvä fiilis lauantailta.

Sunnuntai alkaa surkeilla yöunilla. Heräilen koko ajan muistaen asioita ( ”Voi apua, niin se häkkikin pitää muistaa ottaa mukaan!”, ”Voi hitto, Kanin rokotustodistukset ei oo pakattuna” jne.) ja lopputulos on se, että nukun pommiin. Ihana äiti pelastaa tilanteen käyttämällä koirat sillä aikaa kun itse sinkoilen ympäri taloa. Jotain hyvääkin, että jännittää ei ehdi, kun on kiire. Ajoissa ollaan kuitenkin paikan päällä, ja vien Goldieta kehään virittäytymään fiiliksiin. Ottaa herkästi häiriöitä, mutta se nyt ei ole meille mitenkään epätavallista. Kuitenkin pitää hyvin kontaktia.

Koko aamun kasvaa sellainen valtava pahanolon tunne. En pysty seisomaan pitkiä aikoja mutten toisaalta tahdo jäädä paikallenikaan. Minimaalinen nukkuminen ja syöminen eivät tietenkään ainakaan yhtään paranna oloa... En tosiaankaan tajua, että kun sanotaan, että jännityksen pitäisi pienentyä esiintymiskokemusten lisääntyessä, niin itse jännitän kerta kerralta vain enemmän. Olo on niin kertakaikkisen hirveä, että totesin, että tämän jälkeen ei kyllä enää ikinä kisata. (Jonka tottakai kumoan nyt jälkeenpäin, vaikka ymmärränkin tauon olevan tarpeen.) Kun sitten meidän vuoro tulee, tuntuu kuin olisin jossain todella huvittavassa ja epätodellisessa unessa.


Messarin iso areena (halli 1) on kyllä haastavin esiintymispaikka, jossa olemme ikinä esiintyneet, sikäli kun esiintymisiäkin on takana vain muutama. Kaikista vähiten odotin kuitenkin, että Goldie – joka ei siis ikinä ole katsonut telkkaria tai mitään - tajuaisi taustalla näkyvän lähivideokuvan ja alkaisi tuijottaa sitä. Mutta niinhän siinä sitten tietenkin käy.

Tuntuu myös, ettei Goldie ollut ihan saman lailla mukana kuin vaikkapa Lempäälässä. Tottakai huonosti nukuttu yö vaikuttaa koiraankin, ja oma jännitys tietysti – Lempäälässähän jännittäminen oli aika mitätöntä verrattuna tähän. Pitäisi saada keskittyminen taas takaisin siihen itse tekemiseen, siihen, että tekee siksi, että se on hauskaa. Koska jos Goldie ei jaksa tehdä täysillä mukana, niinkuin se yleensä tekee, niin se ei tosiaan ole niin hauskaa koirastakaan.

Ironista kyllä, Goldie keksi kiertämiskohdassa haukkumisen edellisenä iltana. Onneksi en stressannut sitä. Vein sitä lähemmäs kiertämään (agissa harvoin haukkuminen tapahtuu siksi, että Goldie on turhautunut minun epäselviin ohjeisiin), ja haukahtaa vain kerran, mutta toisaalta ainoan kaukoliikkeen hienous katoaa siihen käsillä huitomiseen.

Joka tapauksessa meidän vahvuus, eli hyvä kontakti, on kadoksissa ja täten myös ohjelmamme keskeinen elementti, eli tanssillisuutta luova ajoituksilla pelaaminen jää monissa kohtaan pois. Pahiten tämä näkyy ehkä ensimmäisissä sivuhyppelyissä. Jossain kohtaan kuitenkin onnistutaan ihan nappiinkin (mm. takaperin pujottelut ja ryömimiset). Onneksi Goldien toista vahvaa aluetta, eli söpöilyä, ei mikään häiriö pysty pilaamaan... (:

Vaikka optimistia minusta ei saa tekemälläkään, niin hyvää on se, että yhteyskatkoksista huolimatta Goldie kuitenkin edes tekee jotain ja kieltoja ei tule, vaikka katkoksia senkin edestä. Olen kuitenkin tyytyväinen ihan siihen, että ylipäätään selvittiin niinkin haastavasta ympäristöstä ja ohjelma pysyy kasassa vaikka laatu kärsii. Pisteet kuitenkin riittävät KUMAan, ja sijoituksena 2. Voittajan ohjelma oli kyllä tosi hieno, että sille kelpaakin hävitä. Ja superhyvä mieli tulee myös, kun saadaan seistä palkintopallilla ihanaisten Merjan ja Simon kanssa, joilla on vihdoin vaivannäköön suhteutetun iso pokaali! (:

Sillä aikaa kun freestylen AVO-luokka pyörähtää käyntiin, kirmaan seuraamaan agilityputkikilpailua nuorisokehälle. Siellä kirmaa rakas pikku putkihullumme Kaniini, onnellisena lainakoiran pestissä Minkalla. Kani keskittyi tosi hyvin, ja ei kuulemma ollenkaan ikävöinyt oikeaa emäntää. Jännitti kyllä, että miten Minka onnistuu mokomaa ohjaamaan, jos radalla on paljon ansoja. Mutta rata oli onneksi kiva siinä mielessä, että vaikka melkoinen muistaminen pyörityksessä varmasti oli, niin haasteet on muutamassa pimeässä putkessa, jotka eivät Kanille tuota vaikeuksia. Ihan superia ohjaamista kyllä Minkalta, puhdas rata ja neljäs sija! (: Pohja oli kyllä aivan järkyttävä, Kani suditti jokaisen putken jälkeen käännöksissä. Hiekka tuntuu kyllä sopivan sille parhaiten, kun aina ruohomatostakaan ei löydy tarpeeksi pitoa.

Kun ajatellaan kokonaisuutena, että molemmat koirat pääsivät tekemään sitä, mistä ne eniten pitävät, messari oli kyllä tosi hyvin järjestetty. Shoppailukojut olivat kyllä ainakin oman muistikuvan mukaan vähentyneet, mutta oheisohjelmaa oli niin runsaasti, että varmaan puolet jäi näkemättä. Puhumattakaan siitä, että olisin käynyt shelttikehän laidalla. Mutta silti – ei hyvää tapahtumaa ilman hyvää seuraa – superiso kiitos kaikille meitä tsempanneille!

Alo-freestylen kommentit ja pisteet:
Hannele Parviainen: Ohjaaja liikkui kauniisti. Hyvä kontakti (mitääh?) ja kehänkäyttö. (tekn. 81, tait. 81)
Laura Jalli: Hyvä alokasluokan ohjelma, joka eteni hyvin, vaikka koira välillä vilkuili sivuilleen. Ohjaaja liikkui hyvin musiikkiin. Hyvä kehänkäyttö. Sujuva, hyväntuulinen esitys. (tekn. 81, tait. 83)
Tiina Jounio: Ohjelma pysyi hienosti kasassa, vaikka koira usein ihmettelikin omaa kuvaansa valkokankaalla. (tekn. 87, tait. 84)
Yht. 165,66, KUMA ja 2. sija.