Nooniin, päivitystä pitkästä aikaa. Aloitetaan ageilla.
26.5. Maiju Korhosen koulutus
Suoraan sanottuna mitään
erityistä ei jäänyt koulutuksesta tällä
kertaa käteen. Ehkä olin vähän poikki jo
valmiiksi, juoksin tennareilla ja yskin kipeää kurkkua.
Ehkä on myös ollut ylipäätään niin
paljon koulutuksia ja superhyvää ratatreeniä
viikkotreeneissä (kiitos ihanan mahtavan Kristan), että on
vaikeampi saada mullistavia ahaa-elämyksiä.
Radan suunnittelu kahdelle eri koiralle
meni oikeastaan aika superisti. Goldien kanssa ei ihmeempiä,
nollalla ei sentään saatu oman söhlimiseni takia,
mutta muuten ok. Ennakoivaa valssia jouduttiin ainakin tahkoamaan
vähän, se on ehkä ensimmäinen asia, joka alkaa
kärsiä treenaamattomuudesta. Kommenttia tuli, että
kääntyy tosi nätisti, mutta sehän me jo
tiedettiinkin.
Kanin kanssa jäätiin hetkeksi
hiomaan keppikulmia, ja ne sujuivatkin aika kivasti Kaniiniksi.
Puomille himmasi, jälleen, mutta parempi, kun otin omaa liikettä
mukaan. Uskon, että himmailu saadaan vielä pois tällä
palkkaussysteemillä, mutta milloin? Niistoihin en ole
ollenkaan tyytyväinen, heti kun oma liikkeeni ei ole mukana,
vauhti lähtee kokonaan pois. Kokonaisuutena tosi kiva. Kaasua
kyllä löytyy, ja suorilla baanauksilla omat jalat joutuu
koville. Taistelutahtoakin kuulemma löytyy. Jälleen ei siis
mitään uutta auringon alla. (:
Agin kanssa tuntuu nyt vaan siltä,
että pitäisi päästä kisaamaan. Kesä on
kuitenkin mitä on, joten ainakin tämän kuun puolella
kisakentät jäävät haaveisiin, ellei sitten
möllejä löydetä jostakin. Ja ai niin, heinäkuussa
varmaan sitten ne hiton juoksut...
Kesä (ja loma) tuntuu ihanalta. Koirat
pääsee uimaan, ja on aikaa ja valoa. Takana oleva
viikonloppu olikin taas pitkästä aikaa täynnä
koiria.
Lauantaina vietiin koko neljän
koiran poppoo (Goldie, Kani, Moona, Rasmu) uimaan ja metsään
juoksemaan, ja illalla töihin seuran epiksiin. Ja illalla
Kanilta lähti karvat! Kanin ajeleminen ei tosiaankaan ollut
mikään hetken mielenhäiriö, vaan pitkään
suunniteltu juttu. Sillä on niin tiivis turkki ja paksu
aluskarva, että kesät ovat todella tukalaa aikaa, ja
talvellakin se kaivautuu lumihankeen jäähdyttelemään.
Turkin ajaminen oli kyllä fiksu juttu, koska seuraavana päivänä
metsälenkillä Kani ei läähättänyt
yhtään, vaikka itselläni oli kuuma. Eihän se
kaunis ole, mutta kyllä tässä mielestäni on kyse
koiran parhaasta.
Sunnuntaina lähdin mukaan
hakutreeneihin katsomaan, miten Moona & co. treenaa. Hakuryhmän
ilmapiiri on kyllä ihan mahtava, eikä tylsääkään
tullut, kun kuvailin ja pääsin välillä
maalimieheksi. Ei musta kyllä silti olis hakua harrastamaan,
sitä on jotenkin niin vaikea tajuta. Ja mulla taitaa olla ihan
tarpeeksi työtä edellisissäkin harrastuksissa.
Hakuilujen jälkeiset esineruututreenit näyttivät kyllä
myös aika hauskoilta. Neljän tunnin metsässä
rämpimisen jälkeen vietiin koirat taas uimaan, ihanaa...
