torstai 22. elokuuta 2013

Piirimestikset

 Viime viikonloppuna kisailtiin siis Lohjalla pitkästä aikaa. Kanin radoilta 10 (keppivirhe) ja hyl (imasi heti alkuradasta väärään putkeen, oma ohjausmoka) ja Goldielle tupla. Mom-kulta oli kuitenkin kokonaiskisassa vasta seitsemäs. Onpa sillä ollut reilu kahden kuukauden mittainen agitaukokin, ja sitten vielä tämä lomailu. Siinä tuo koira on ihan kuin omistajansa, että mitä vähemmän liikumme, sitä enemmän laiskistumme. Ja toisin päin. Mars lenkille kuluttamaan "henkiset makkarat" (jaa, no ne fyysisetkin) pois!

Joukkuekisa meni taas Goldien osalta ihan pieleen. Tosi kiva hyllyttää heti joukkueen ekana koirakkona... Superupeat ja taitavat Taina ja Rosa ja Anne ja Helmi kuitenkin pitivät pintansa ja voilá, siinä oltiin taas, Kanin kanssa ankkuripaikalla paineet niskassa. Siistiä, että historia ei toistanut itsekään ja onnistuttiin kuin onnistuttiinkin vääntämään se nolla. Että olin ylpeä Kaniinista! (:

Valitettavasti nollia onnistui tekemään moni muukin, ja todella pienestä jäi kiinni meidän sijoitus. Neljäs sija on ärsyttävin, vedettiin niin hienosti! Mutta toisaalta se, etten taas sössinyt ankkuripaikalla Kanin kanssa, oli minulle jo niin suuri henkilökohtainen voitto, että tyytyväinen saa olla.

Maanantaina meillä oli Kanin kanssa ehkä koko kesäkauden upeimmat treenit. Rata oli haastava, ja täynnä vaikka mitä ihanaa lukuisista sokkaripaikoista vippeihin ja sylkkäreihin. Ja meiltä onnistui ihan kaikki. Ehdin juosta oikeastaan ihan mihin vaan ja Kani tuli älyttömän hyvin käteen. Hirveä kisakuumehan siitä nousi. Pakko ehkä jotkut kisat vielä käydä tässä ennen ylppäreitä... Syksy tekee tuloaan ja kiire on välillä lähes sietämätön, mutta yritän tehdä jotain täysin turhaakin joka päivä.


torstai 15. elokuuta 2013

Ihan pieni juttu

Olen totaalikyllästynyt kilometripäivityksiin, joten yritän nyt kirjoittaa ihan todella pikaisesti.

Maanantaina päästiin Kanin kanssa ekoihin treeneihin sitten oman taukoni. Purin patoutuneet agressioni juoksemiseen enkä kyllä säästellyt lonkkaa yhtään. Olin onnellinen, kun mitään kipuja ei perästä päin kuitenkaan tullut. Treeneissä oikeastaan kaikki muu sujui kivasti, paitsi se yksi ainoa asia, jota ollaan treenattu - avokulmat. :D Muutaman kontaktinkin Kani varasti, mutta en enää pitkään aikaan ole natseillut siitä. Pikemminkin toisin päin, olen superiloinen, koska Kani varastaa vain silloin, kun sillä on hyvä vire. Varastaa saa, kuhan ei himmaa, kun yleensä se pysähtyminenkin on omasta käskytyksestäni kiinni.


Mutta niin, tosiaan, hyvin tämä jalka toimii! (: Ei enää satu, ja piirimestiksiin voi lähteä hyvillä mielin. Kovin teräskunnossa ei onneksi tarvitse olla selviytyäkseen muutamasta agiradasta. Pidemmän matkan juokseminen tietysti vielä arveluttaa ja fillarointiakin olen lääkärin käskyjä kiltisti noudattaen vältellyt, mutta toistaiseksi kouluhommat ja muut menot pitävät niin kiireisinä, ettei kunnon lenkeillekään ole oikein ehtinyt. Pitää varmaan yrittää tehdä asialle jotain, koska yhtään kevyemmäksi tuo opiskelu ei ainakaan tuosta mene. Kisailu taitaa jäädä ainakin alkusyksystä vähemmälle, mutta ainakin koulutuksia on luvassa. (:

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Sohvan pohjalta

Ehkä suunnilleen niin kauan, kun minulla on ollut oma blogi (eli reilu pari vuotta), olen miettinyt, että minkä ihmeen takia ihmisillä on blogeja. Siis oikeasti, kuka haluaisi jakaa kaikki treeninsä, ajatuksensa harrastamisesta ja kaiken siihen liittymättömänkin koko maailman kanssa? Eikö salasanasuojattu, ehkä parin kaverin kanssa jaettu yksityinen treenipäiväkirja olisi paljon järkevämpi? Vai onko pakko päästä hehkuttamaan elämän ihanuutta ja koirien taitavuutta tai päin vastoin elämän surkeutta ja vastoinkäymisiä ihan jokaisen sattumalta sivulle eksyvän kanssa?

No, olen vihdoin saanut pohdintani loppuun. On.

Koska mulla on lonkassa (rasitus?)vamma! Ja haluan, että koko maailma tietää sen! Ja nyt sinä onneton, joka ihan hyvää ymmärtämättömyyttäsi erehdyit tälle sivulle, saat lukea, miten syvältä se on.

Ensimmäinen viikko levossa kului oikeastaan kokonaan siihen, että panikoin sitä, etten pääse juoksemaan. En ollut edes tajunnut, miten kovan addiktion olen onnistunut kehittämään siihen. Mutta en tosiaankaan ollut ajatellut, että seuraava investointini harrastukseni hyväksi olisi ollut kylmäpussi. Siinä mielessä olen ollut onnekas, ettei röntgenissä näkynyt mitään. Ja siinä, että tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun olin viikon kotona ilman koiria (yleensä lähden jonnekin ilman koiria, mutten yleensä koskaan ole kotona ilman niitä), joten ei tarvinnut huolehtia lenkityksistä. Kuinka täydellinen aika hajoittaa jalka. Pari Housen tuotantokauttakin sopivasti varastossa. Aloin jo harkita sellaisen magean kävelykepin hommaamista.

Nyt kun koirat ovat taas kotona, agijututkin huolettavat jo vähäsen. Toisaalta piirimestiksiin on kuitenkin vielä pari viikkoa, luulisi, että siinä vaiheessa jo vähän juosta voi. On sitä ennenkin buranan voimalla jaksettu. Eikä meidän tapana ole ennenkään ollut kauheasti treenailla. Nyt oon tehnyt pihalla muutamia avokulmia etupalkalla molempien koirien kanssa, ja tällä linjalla aijon pysyä.

Okei, ei mulla niin kamalaa ole ollut. Kiva viikonlopun mökkireissu takana, monta sivua saatu luettua ylppäreihin ja pianon soittaminenkin onnistuu, kun painelee pedaalia vasurilla. Pystyn aikalailla kävelemäänkin kivuitta. Kuhan nyt vähän ketutti niin päätin nyt purkaa sen tähän blogiin.

Mulla on myös jo back-up-plan valmiina; vinttikoirat. Olin pari viikkoa sitten katsomassa oikeita ratajuoksukisoja Turussa, ja oli kyllä niin upeaa. Täysillä juoksevassa vinttikoirassa on vaan jotain niin uskomattoman kaunista, valtava määrä voimaa ja energiaa elävänä silmien edessä. Olin ihan kikseissä! (: Jos kävisikin niin, etten pystyisi enää juoksemaan, niin lupaan, että muutan joskus vielä tosi isoon omakotitaloon ja hankin sinne muutaman rimppakintun, joita sitten katkerana treenaan.

Eilen oltiin koirien kanssa ilahduttamassa pitkästä aikaa mummia ja ukkia. Mummin suusta tulevat totuudet ansaitsevat kyllä ehdottomasti tulla koko maailman kuulluksi;

"Kaikenlaisia koiria täällä kyllä on, muttei tällasia. Voitais mennä ulos kävelemään ja näyttämään niille, millaisia oikeat koirat on."

"Ei sitä kannata naimisiin mennäkään. Avioliitossa rakkaus loppuu siinä vaiheessa kun pappi sanoo aamen."
(Kauniita sanoja ei säästellä 63-vuotishääpäivänä. :D )

"Sen mä oon (sairaalan yleisissä tiloissa tv:tä katsellessa) huomannut, ettei naiset tykkää yhtään urheilusta, vaikka kaikkia muita tappojuttuja kattovatkin."

Niin no, ihan tappohommaahan tämä urheilu onkin, sitä en kyllä kiistä.