Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kilometripostaus

eli agilitykisat Kirkkonummella, Momon sairasloma, koiratanssihöpinää, Kanin ensimmäiset tokokokeet ja muuttolintuja

Onpahan taas ollut pieniä ja suuria iloja ja suruja. Mieletöntä, millaista elämä voi olla. Onneksi tässä blogissa ideana on ollut nostaa ylös niitä iloisempia asioita. On tapahtunut taas niin hirveästi, ettei tästä voi kirjoittaa kuin pitkästi.

Viime viikonloppuna oltiin Kirkkonummella agikisoissa. Lauantaina oltiin tsemppaamassa Eevistä ja Myytä, joilla oli aivan huikea päivä kahden luvan kera. Hyvät fiilikset oli siis nostatettuna sunnuntain kahdelle agiradalle.

Kanin kanssa tehtiin ekalta radalta nolla, mutta oli aivan hirveää pelastelua ja A:sta tultiin varmasti reippaasti yli. Olen kyllä kriiseillyt tuota A:ta taas niin paljon, ettei mitään järkeä. Koska olin ihan varma, ettei ollut nollaa alla, seisotin vielä lopuksi puomilla hetken. Ja kun sitten tehtiin Momon kanssa (Momon tasolle) hyvä nolla, kävi maailmanhistoriassa ensimmäistä kertaa niin, että Momo teki Kania nopeamman nollan!

Nolla se on huonokin nolla, ja näillä on siis nyt kasassa molempien koirien sm-nollat ja Kanin karsintanollat.

Kani seuramestiksissä. Kuva Kirsi O.

Toiselta radalta Kanille tuli hyvä nolla yhtä myöhästynyttä saksalaista ja linjalle valssausta (tyyppivirheeni) lukuunottamatta. Taso oli kuitenkin niin kova, että jäimme hämmästyttävän kauas kärjestä. Hieman masentaa, mutta tällaista tämä taitaa vaan olla. Momolle hyl, mutta sainpahan pyytää kerrankin kontaktit loppuun asti kisoissa.

Radan jälkeen huomasin jäähylenkillä, että Momo ontuu oikeaa etujalkaansa. Ontuminen jatkui vielä seuraavana päivänäkin, ja oli sen tyylistä, että kyseessä on jotain lihasperäistä. Aina kun Momo oli hetken käyttämättä jalkaa, ontuminen voimistui, ja kun jalka taas vertyi, mitään ei näkynyt. Lisäksi koira käytti jalkaa oudon huolettomasti, yleensä Momo reagoi kipuun aika voimakkaasti.

Eläinlääkäri oli samaa mieltä, ja nyt ollaan oltu viikko saikulla. Saikku osui juuri sopivasti Espoon kyläilyviikollemme niin, että olen saanut kantaa reilut kymmenen kiloisen "pikku" shelttini kolme kertaa päivässä kolmannesta kerroksesta alas ja takaisin ylös. Momolle taas on kertynyt ilmaa tassujen alle kaikista aktivointiyrityksistäni huolimatta. Nyt tilanne jalan kanssa näyttää ihan hyvältä. Toivottavasti selvitään säikähdyksellä.


Messarin KT-kisoihin on nyt pari viikkoa, ja on hyväksyttävä, ettei päästä sinne yhtä valmiina kuin oli tarkoitus. Olen kuitenkin onnistunut ottamaan rennosti tämän asian kanssa. Ehdittiin tehdä Momon kanssa paljon pohjatreeniä positioihin ennen saikkua. Nyt on muutenkin edessä enemmän ohjelman koostamista, mikä pitää kuitenkin tehdä osittain ilman koiraa. Musiikitkin saatiin miksattua tällä viikolla, joten Momo saa nyt lepäillä kun emäntä pomppii pihalla napit korvissa. Tiedän, että jos meistä jommalla kummalla ei ole askeleet kohdillaan, se olen minä.

Jännittävintä on se, että uusi ohjelmamme poikkeaa mielestäni aika paljon siitä, millaista meillä on aikaisemmin ollut. Nyt pitäisi olla vähemmän söpöilyä ja enemmän draamaa, mutta saa nähdä. Paniikkia ei ole ollut, vaan olen nyt vihdoin päässyt yli siitä ajatuksesta, etten tiedä, mitä avo-htm-ohjelmassa pitäisi olla. Minua viisaammatkaan eivät tiedä. :) Joten tehdään parhaamme ja nautitaan täysillä, niin kuin aina. Jos päästään edes kisaamaan, olen tyytyväinen.

~

Eilen toteutettiin taas pieniä haaveita. Kani oli nimittäin ihka ensimmäisissä tokokokeissaan! Hyvä tokari saatiin. :)

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 8½
Seuraaminen taluttimetta 8½
Seuraamisissa ongelmana on, ettei Kani halua tulla lähelleni. Treenillä ollaan saatu tilannetta vähän paremmaksi, mutta sitä vaaditaan kyllä vielä paljon lisää ennen kuin olen tähän tyytyväinen.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9½
Luoksetulo 8½ - Tämä oli ennen ihan täydellinen, mutta jotenkin - luultavasti vääränlaisella palkkauksella - onnistuin hajottamaan Kanin luoksetulon ennen kokeita. Se ei tule enää tiiviisti sivulleni vaan jättää paljon väliä.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 - Näissäkin on ennakointiongelmia, mutta ilmeisesti kaksoiskäskyä ei katsota alo-luokassa niin pahalla.
Estehyppy 10 - täyden kympin agilitykoira :)
Kokonaisvaikutus 9 - Tuomari sanoi jotain sellaista, että sehän on aivan lumoutunut ohjaajastaan eikä huomaa mitään ympäristössään. No, tunne on molemminpuolinen. ♡
Yht. 182,5 & 1-tulos (sij. 3.)

Paljon on kehityskohteita, mutta paljon on myös hyvää. Erityisen tyytyväinen olin Kanin tekemiseen. Se teki asiat juuri niin kuin oli treenattukin, eikä tosiaan keskittynyt mihinkään muuhun kuin minuun. Kokemus nosti kyllä taas luottoa koiraan. Palkattomuus on tavallaan vaikeampaa Kanin kanssa, koska sitä ei kiinnosta lässytykset tai lääppimiset silloin, kun se tekee töitä. Toisaalta Kanilla tekemiset ehkä rutinoituvat helposti, koska se jää tapoihinsa kiinni ja on maailman kiltein.

Siitä olen myös iloinen, etten hermoillut itse ihan sairaasti. Liikkeestä maahanmenossa mietin vaan seurauttaessani, että oliko se nyt maahan vai seiso, mutta onneksi muistin oikein...! :D Kokeisiin menemisen idea tuli nimenomaan siitä, että saisin selvitettyä taas yhden hankalan, erilaisen ja jännittävän tilanteen. Sekin tavoite toteutui.

Oli kyllä jotenkin tosi outoa olla tokokokeissa. Halli tuntui niin tyhjältä, kun ei ollut agiesteitä tai musiikkia. En tiedä, miten tästä jatketaan. Seuraaminen olisi kuitenkin kiva olla kunnossa, ennen kuin seuraavan kerran mennään kokeisiin. jos mennään

~

On toki ollut paljon muutakin kuin kisoja. Pitkiä päiviä ja pimeitä iltoja. Enimmäkseen, mutta ei välttämättä aina huonolla tavalla.



Seuraava jännittävä asia edessä päin on muutto - eikä tällä kertaa pelkästään minun vaan myös koirien. Kyllä, nyt se löytyi se koirakämppä! Reilun viikon päästä ollaan siis vantaalaisia kaikki kolme. Arjen rytmi muuttuu taas huomattavasti, mutta otetaan tämä ihan seikkailun kannalta. Voi että toivon, että kaikki sujuisi hyvin. Liian hyvin kodiksi ei kuitenkaan voida asettua, sillä kyseessä on vain muutamien kuukausien tilapäisratkaisu. Sitten ollaan taas vailla asuntoa...

Menneet kaksi kuukautta itähelsinkiläisenä ovat menneet hyvin. Asumisjärjestelyt ovat toimineet paremmin kuin ikinä osasin odottaa. Viikot olen ollut kaupungissa opiskelemassa ja lepäämässä, ja viikonloppuisin ja yleensä yhtenä arkipäivänä olen karannut koirien luo treenaamaan, kisaamaan, lenkkeilemään metsissä ja tekemään töitä. On ollut kuin eläisi kahdessa eri maailmassa.

Soluasumisestakin on jäänyt todella positiiviset fiilikset. Meidän solu on ihastuttavan kansainvälinen, joten maailmankuva on taas avartunut reilusti. Kämppisasumisesta ylipäätään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Se tunne, kun on syntymäpäiväsi ja raadat iltaa myöten koulutöitä, ja joku tuo sinulle levyn Fazerin sinistä. <3 Olen iloinen siitä, ettei tämä kokemus jäänyt väliin.

Takana on paljon ja edessä vielä enemmän, eikä haasteet ainakaan kesken lopu. Mutta eipähän jäädä kokemuksilta köyhiksi!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Lajikatsaus, ahaa-elämys agilityssa ja ajatuksia piippuuntreenaamisesta

Pidän tästä syksystä nyt. Ulkoilukelit on ihan loistavat, ja kiitos kevyempien viikkojen ja treenien olen ollut tosi paljon kotona koirien luona. Saa nähdä, miten tämä sitten toimii, kun asun oikeasti kaupunkikodissakin. Lenkkeilty ollaan paljon, se on asia, josta viimeiseksi tingin.

Nyt pientä katsausta siitä, mitä ollaan eri lajien parissa tehty.


K o i r a t a n s s i

Ollaan treenattu Momon kanssa jonkin verran, lähinnä yksittäisiä temppuja ja tarkkuutta. Viime viikolla oltiin ihan tanssitreeneissäkin Marjaanalla, ja Momon osaaminen yllätti kyllä itsenikin. Ai että voi koira rakastaa tanssimista! Kanikin sai tehdä vähän. Oli kyllä hauskaa treenata pitkästä aikaa taas porukalla. Tanssi tuntuu välillä niin yksinäiseltä puurtamiselta, ettei ihme, etten ole saanut taas hetkeen mitään aikaan ohjelman kyhäämisen kanssa.

T o k o

Kani on treenannut tokoa! Totesin, että uuden tanssiohjelman kasaaminen olisi vähintään noin kymmenen kertaa työläämpää kuin tokoliikkeiden hiominen. Lähinnä ongelmana on seuraaminen, jossa on ikuinen edistämisongelma. Ollaan tehty lyhyitä pätkiä, ja mielestäni tämä on mennyt paremmaksi. Muutama paikkamakuukin ollaan otettu koiraporukassa, ja ne on menneet ongelmitta.


A g i l i t y

Tiistaina oltiin Ninan treeneissä, aiheena valssit ja sylkkärit. Momon kanssa tein valsseja ja saksalaisia. Valsseista hiottiin ajoitusta ja saksalaisia vahvistettiin targetpalkalla, ei mitään ihmeellistä. Kanin kanssa valssit sujui tosi hyvin, ja tehtyäni 3+2 valssia peräkkäin sain lisänimen "kone". :D Ehkä tällä jaksaa taas hetken ohjata rohkeasti! Sylkkäreissä Kani ei tapansa mukaan tullut ihan rehellisesti käteen, vaikka nekin sujui.

Liikkuvissa valsseissa tuli kyllä iso oivallus: ensimmäinen askel kannattaa ottaa jonkin verran hyppyä kohti. Olen aina ihmetellyt, miten ne saa toimimaan ilman, että jalat menee solmuun ja että samalla pääsisi pirun lujaa juosten eteenpäin. Tällä tavalla sain kroppaa kääntymään jo ensimmäisellä askeleella sen sijaan, että ottaisin ison harppauksen menosuuntaan ja yrittäisin sitten epätoivoisesti kääntää kroppaa. Kääntävissä valsseissa meillä ei koskaan ole moisia ongelmia ollut, ja siellähän se eka askel tuleekin luonnollisesti hyppyä kohti.

Torstaina oltiin vielä Kanin kanssa akatemialla, pitkästä aikaan. Treeni sujui tosi hyvin: saksalaisen kanssa ei ollut mitään ongelmia, rata rullasi. Tein myös ihan tosi rohkean päällejuoksun kepeille, jonka Kani kesti liikkeeni hidastumisestakin huolimata tosi hyvin. Lopussa väsähdettiin ihan totaalisesti ja alettiin tekemään tyhmiä virheitä. Siis ihan todella typerää multa treenata väsyneenä väsyneellä koiralla. Yhtään estettä ei pitäisi ottaa sen jälkeen, kun tunnistaa, ettei koira enää jaksa. Jos kymenen minuuttia on liikaa, kymmenen minuuttia on liikaa.

Vaadin itseltäni treeneissä paljon, mutta mielestäni koiraa ei saisi koskaan laittaa äärirajojen lähellekään. Toki treenin pitää haastaa, mutta se on eri asia kuin vaatia enemmän kuin koiralla on sillä hetkellä antaa. Luottamus siihen, että koira tekee aina parhaansa lähtee hyvin rakennetusta motivaatiosta, ei paineesta. Olen yleensä tarkka näistä asioissa, ja siksi tuntui niin järkyttävältä tajuta, että vaatii vaikkei enää pitäisi.

Ratatreeneissä tulee kyllä yleensä harvemmin treenattua koiraa piippuun, mutta itsenäisissä treeneissä tulee välillä treenattua useampaa asiaa kuin olisi hyödyllistä, ainakin Kanin kanssa. Yritäpä selvittää kilometrin mittainen treenilista 5-10 minuutin sisällä, no ei onnistu. Ei auta kuin kohdata taas kerran karut tosiasiat. Täydellisyyttä ei ole eikä tule. Kilometrin mittainen treenilista ei koskaan lyhene. Aina on jotain treenattavaa, ja sehän on jutun ideakin.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kesän kisaputki

Nyt on karsinnat onnellisesti takana, ja lupaan, että seuraavan kerran meidät nähdään radalla vasta syksyllä. Siis, öö, parin viikon päästä. Tässä (enemmän tai vähemmän) pikainen läpikäynti kaikesta siitä, mitä ollaan kesällä koettu.

SM - lauantai, joukkuekisa


Kani liitää <3
Lauantaina suuntasimme siis aikaisin aamulla Kirkkonummelle - niinkin aikaisin, että huomasin juoksentelevani teltta-alueella ilman numeroliiviä kevythäkin ja kahden koiran kanssa kymmenen minuuttia ennen rataantutustumista. Itkuhan siinä jo melkein tuli, mutta löytyihän se teltta sieltä lopulta.

Medijoukkueemme koostui omien koirieni lisäksi vain ihanaisesta Helmi-sheltistä, joten paineet otettiin pois lopuilta suorituksilta heti aamusta, kun tein Kanin kanssa hyllyn. Kävin saattamassa Kania liikaa putkelle, enkä enää ehtinytkään juosta putken eteen sokkaria, jolloin päädyin paniikkiohjaamaan surkeaa takaaleikkausta. Takaisinhan se koira sieltä tuli, saman hypyn yli. Muuten radassa ei tainnut olla mitään vikaa. Kaikki kontaktiesteetkin olivat vasta hyllyn jälkeen, joten sain rauhassa seisottaa Kania niillä hieman pidempään, niinkuin normaalisti. Ja lujaa se niille tulikin, olin superiloinen niistä.



Goldien kanssa juoksin finaaliradalla nollan. Oli siistiä, kun oli niin paljon katsojia, ja ennen rataa tuli niin hyvä fiilis siitä, että oikeesti, ollaan SM-kisoissa! Hieno Mom!


Onneksi saatiin sentään jotain jännittää, kun minijoukkue tarjoili jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lopullinen sijoitus heillä 6. (: Hyvä te! Joukkuekisa myös oikein korosti seuran yhteishenkeä, tämän porukan kanssa viihtyy kyllä missä vaan.

Maxi-, medi- ja minijoukkue.

SM - sunnuntai, yksilöt


Vietin koko aamun miettien mediradan alkua. Vielä rataantutustumisessakaan en oikeasti tiennyt, mitä Kanin kanssa tekisin. Ja lopulta se tietysti kostautui, kun Kani kävi kurkkaamassa väärää putkea. Loppuradassa ei sitten ollutkaan mitään ihmeempiä. Sinällään vähän harmitti, kun tavallaan oli aika pienestä kiinni.

Kanin yksilörata; kiitos kuvaamisesta Krista! <3




Momon kanssa juoksin taas nollan. Ärsytti niin paljon Kanin kanssa säätäminen, että ei kyllä yhtään enää mietityttänyt se alku, ja sujuvasti menikin, kun lähdin poispäinkäännöllä viemään. Vähän väkisin väännetty nolla siitä kyllä silti tuli, sellasta otsa rypyssä meininkiä. Ja pääsi kyllä ruma sana, kun kävin tulostaululta katsomassa, että 1,06 sekkaa yliaikaa (sij 56.). Olihan siinä aika tiukka etenemä, mutta joskus on vaan hyväksyttävä tosiasiat. Mom ei ole mikään tykki, vaikka maailman ihanin koira onkin. Ja silleen oon kyllä ilonen, että kuitenkin sain väännettyä sen puhtaan radan, vaikkei jatkoon mentykään.

Hyvä havainto jatkoon oli se, että varmistelen ihan älyttömästi. Videolta näkyy, miten en uskalla lähteä liikkumaan. Riskittömyys on aina ollut mielestäni ihan älyttömän ärsyttävää - hei, otat riskin jo silloin, kun menet radalle, et välttämättä tule nollan kanssa maaliin. Radalla pitää laittaa kaikki peliin. Itsellä haaste on ehkä siinä, miten saa kaiken energian mukaan ilman, että sählään ja menetän keskittymistä.

Tätä saatiinkin hiottua Agilityakatemialla seuraavalla viikolla. Oli ehkä pahin juoksurata ikinä - oikeasti, en olisi voinut uskoa, että voisin joutua juoksemaan siellä vielä enemmän kuin tavallisesti - mutta selvittiin Kanin kanssa aika hyvin, kun uskalsin lähteä liikkeelle ja taistella loppuun asti.

Juhannuskisat


Se hetki, kun on vaan
koira, sinä ja rata. <3
Seuraavana viikonloppuna lähdettiin tutun porukan kanssa (Kani, Goldie, Moona, Muusa, Senni) Turkuun perinteisiin juhannuskisoihin. En kerta kaikkiaan tajunnut ihmisten kummastelevia ilmeitä, kun kerroin juhannussuunnitelmistani. Siis agilitykisoihin? No minne muuallekaan! Kotiin, sohvan pohjalle vai?

Kanilla oli perjantaina ja lauantaina kaksi starttia, ja Goldiella vain perjantaina kaksi. Kokonaissaldona oli siis kuusi hyllyä. :D Radat oli haastavia ja kuumuus kiusasi. Esimerkiksi Goldien kanssa olin tutustunut väärin yhden radan toiseksi viimeiseen esteeseen, muuten olisi ollut nolla. Kaikkiin ratoihin olin joka tapauksessa tyytyväinen, mikään ei mennyt ihan täysin reisille. Selvitettiin monta vaikeaa paikkaa - sitten oli vaan vielä niitä paikkoja, joita ei selvitetty.

Tokon SM-kisat Goldien kanssa


Jos tässä kohtaan tulee sellainen olo, että mitääh, niin se on ihan aiheellista. Vielä kisapäivänä mietin, että mihin ihmeeseen olen itseni luvannut. Mietin sitä varsinkin viideltä aamulla, kun lähdettiin ajelemaan Mäntyharjulta Pieksämäkeä kohti. Minähän vihaan tokoa. Enkä nyt missään nimessä edelleenkään suostu luokittelemaan itseäni miksikään tokoilijaksi.

Jo pelkkä paikkamakuu jännitti mua ihan sikana. Yritin kovasti vakuutella itselleni, että tää on vaan tokoa, tällä ei oo mitään väliä, mutta ei ihan onnistunut. Seuraamisen pysähdyksissä jalat tärisi hulluna ja tuomarikin ihmetteli, että mikä mulla oikein on...

Paniikki iski jo luoksepäästävyyteen. Tajusin vasta siinä jonossa, että hei, tuomarihan on se sama tyyppi, joka testaa koiran haarovälin ennen kehää. Luoksepäästävyys meni sitten sen mukaisesti. Miten Mom muka antaisi tulla lähellekään, jos toinen on juuri kaivellut sen perskarvoja?! Oikeasti, kai koiralla saa olla hieman itsesuojeluvaistoa?

Paikkamakuu meni suht ongelmitta ottaen huomioon, että viereinen koira vikisi ja lopulta nousi. Mom vikisi kanssa vähän ja otti kai pari ryömimisaskeltakin, mutta sain ilmeisesti sähkötettyä sille muutaman varoittavan sanan, ja pysyihän se siellä. Muistaakseni viimeisin koiratanssiohjelmamme alkoi niin, että ensin maattiin paikallaan ja sitten ryömittiin, joten se saattaa selittää jotain.

Monien tuntien auringossa odottelun jälkeen päästiin lopulta seuraaviinkin kehiin. Seuraamisiin olin vähän pettynyt, Momolla on oikeesti ihan sairaan upeet seuraamiset, mutta nyt se vaan jotain laamaili. Liikkeestä seiso ja estehyppy olivat onneksi täydellisiä! (: Luoksetulo nyt vähän oli mitä oli, mutta meni ehkä kuitenkin paremmin kuin treeneissä, joissa Goldie päätyi sivulle tullessaan tekemään muutaman ylimääräisen tanssikiemuran ohjaajan ympäri... (: Liikkeestä maahan meni nollille, kun en huomannut antaa kaksoiskäskyä Momon jäädessä istumaan, mikä vähän harmittaa. Eihän ne pisteet sitten I-tulokseen riittäneet...

Ja ymmärränhän minä sen, että on täysin järkevää odottaa I-tulosta, kun me edes harrasteta tokoa... Eikä kyllä kauheesti treenattukaan... ((: No, ilmaset kokeet, kiva kokemus ja hieno treenitasku. Ja Mom teki hienosti kuumuudesta huolimatta.




Luoksepäästävyys 5
Paikkamakuu 9
Seuraaminen kytkettynä 7½
Seuraaminen taluttimetta 7½
Liikkeestä maahan 0
Luoksetulo 8½
Liikkeestä seiso 10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutelma 7/8/8 (=7,67)
Yht. 150,17

Mökkeilyä ennen kisoja kahdeksan koiran voimin (kuvassa puolet);
Myy, Kani, Goldie, Muusa ja Eevis. Oli kivaa!<3





Pieksämäeltä suuntasinkin koirien kanssa suoraan tädille lomailemaan. Koirat saivat peuhata keskenään sillä aikaa kun itse keskityin vuosittaiseen kesäaddiktiooni, tennikseen. Kuvassa Kani ja Luffe-aussie kokeilevat kasvisruokavaliota.











Agirotu


Juuri ja juuri ehdin kotiutua edelliseltä reissulta, kun seuraavana päivänä jo suunnistettiin Ylöjärvelle Agirotuun, matkaseurana ihanaiset Milla ja Roomeo-sheltti. Pakkohan sinne oli päästä, kun en ollut koskaan aikaisemmin ollut. Perjantaina oltiin ihan vaan turisteina katsomassa Millan ja Rompun menoa. Sää ei ihan suosinut, vaan välillä jopa salamoi ihan kunnolla... Lisäksi aikataulu oli aika fiksusti järkätty; maxi-kakkoset olivat perjantain viimeiset ja lauantain ensimmäiset. Eipä siinä paljoa nukuttu.

Lauantaina Kanilla oli kaksi starttia, joista ensimmäinen oli avo-SM-karsintarata. Muuten ihan hyvä rata, kepit onnistuin vaan kämmäämään. Olin vielä juuri ennen rataa pätenyt treenikavereille, että pitää muistaa, että jos merkkaa, niin pitää merkata kunnolla ja jos lähettää niin pitää muistaa antaa tilaa. Niiin, kyllä taas suu käy, jos vielä ajattelu radalla seuraisi sitä...

Videota, kiitos Milla kuvaamisesta! <3



Illan rata meni kyllä oikeasti ihan reisille. Pitkiin aikoihin en oo kyllä sellasta rataa tehnytkään. Sain Kanin sinkoamaan heti alussa väärälle A:lle ja pari estettä myöhemmin pääsi kiljaisu, kun hukkasin ihan täysin valssin paikan. Siinä vaiheessa alkoi yksinkertaisesti naurattaa niin paljon, että loppuradan keskittyminen kärsi. :D Ainakin Kanin vire oli superhyvä, se juoksi A:sta läpi (se kertoo sikahyvästä vireestä) ja puomin kontakti olikin sitten ihan super, kun sain sanoa vähän tiukemmin kun koirakin tuli lujaa. Milla sanoi aika osuvasti radan jälkeen, että se oli ainakin perusteellinen hyllytys. :D

Sunnuntaina kisasin vielä molempien koirien kanssa Nuorten avoimissa SM:ssä. Rata oli aika kiva, mutta luokkaan nähden mielestäni vähän turhan haastava. Pientä paniikkiakin onnistuin itselleni aiheuttamaan, kun missasin rataantutustumisen. Tutustuin lopulta maxien kanssa, ja juoksin molemmat koirat sen jälkeen peräkkäin. Kanin kanssa menin ensin, ja sössin taas kepit. Siitä kymppi, ei muuta. Keinullekin tuli muuten ihan älyttömän lujaa. Siitä lähdin sitten melkein suoraan Goldien kanssa, ja olin vähän hapoilla, mutta nolla tuli kuitenkin. Goldie voitti ja Kani tuli kolmanneksi. Ihan kiva päätös junnuvuosille. Oon kyllä nauttinut täysillä näistä vähän matalatasoisimmista tittelikilpailuista. Nyt pitäis sitten kai ruveta ihan oikeesti pärjäämään. (:

Pakko laittaa tällanen leija pokaalikuva, kun voittajille jaettiin tällaisia hienoja Oscar-patsaita elokuvateeman mukaisesti. Pystissä lukee, että "Paras ohjaus". :D Hauskaa myös se, että Goldien virallinen nimi sattuu olemaan Golden Globe... (: 


MM-karsinnat


Viime viikonloppuna oltiin vielä Seinäjoella karsinnoissa. Paikalle saavuimme edellisenä iltana suurta hilpeyttä aiheuttaneeseen majoitukseemme. Mökkiin mahtui juuri ja juuri yksi sänky, toinen patja lattialle, pieni jääkaappi, Muusan häkki pöydän alle ja nurkkaan koirien makuualusta. Tähän ei sisälly yhtään lattiatilaa. Mutta hyvinhän me mahduttiin, kaksi tyttöä ja kolme koiraa. Sopu sijaa antaa, vai miten se nyt olikaan.



Itse kisat menivät oikeastaan aika kivasti, vaikka hyllytinkin Kanin kanssa molemmat radat. Radat oli tosi kivoja, virtaavia eikä mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeita. Ekalla radalla hylly tuli vasta kolmanneksi viimeisellä esteellä, ja ihan kiva fiilis siitä, että oltaisiin oikeasti voitu tehdä nolla! Juoksin vielä paljain jaloin, kun lenkkarit unohtui pikku mökillemme.

Toinen rata lähti ihan kivasti, muttei päästy harmiksi edes puoleen väliin. Kani karkasi keppien jälkeiselle renkaalle, kun en ottanut sitä haltuun tarpeeksi tiukasti. Ärsytti vähän kyllä sen jälkeen katsella, kun kymmenittäin makseja tekee ihan saman perusmokan.

Nyt on siis kesän kisat paketissa, ja hirveä määrä treeni-ideoita ja -intoa. Eipä me olla kisoilta ja muilta menoilta ehditty yhtään treenaamaankaan. Paljon on vielä edessä, niin treeniä ja kehitettäviä asioita kuin kisojakin, ja toivottavasti onnistumisiakin. Loistavaa loppukesää kaikille!

Kani Turussa 19.5., © Sirpa Saari