Yskittääköh?

Maanantaina soi puhelin. Moonalle oli tullut kennelyskä. Voihan *****. Kani oli tietysti riekkunut ja nyhjännyt koko sunnuntain Moonan kanssa, joten oli jo myöhäistä huutaa iik ja juosta karkuun pöpöjä. Kun Goldie seuraavana päivänä yskähteli lenkillä, lähti puhelinsoitto takaisin, että täällä myös, treeneihin ei siis mitään asiaa. Goldiella yskähtely jäi siihen pariin, mistä saan varmaan kiittää rokotetta, mutta Kani on nyt viikon jälkeen ihan kunnolla kipeä.

Sen lisäksi, että kisa- ja treenisuunnitelmat menee aikalailla uusiksi, mä sitten vihaan katsella, kun koirat kärsii, edes vähän. Toisaalta Kanin mielestä hirvein juttu tässä on varmaan se, ettei saa treenata mitään vauhdikasta tai leikkiä...

Kani on.<3

Kep kep

Jos palataan viikonloppu takaperin, niin minä tosiaan ryhdistäydyin keppien kanssa. Kuja kapeni, ja fiilis oli oikeastaan jokaisen pienen treenin jälkeen tosi hyvä. Vähän aikaa sitten vielä olo oli vielä kuin en olisi koskaan koiraa kouluttanutkaan, vaikka Goldiekin on kujalla opetettu, mutta nyt alkoi sujua. Mutta toisaalta jokainen koira on yksilö, joten myös jokainen temppu on yksilöllinen.

Olen kuitenkin oppinut tämän lyhyen mutta onnistuneen treenirupeaman aikana myös keppien opettamisesta yleisesti. Tai sitten vaan palauttanut mieleen sitä, minkä olen unohtanut... Joka tapauksessa tajusin hylätä kujan tasaisen kaventamisen ja kaventaa sen sijaan keppejä oman fiiliksen mukaan vähän sieltä mistä tuntuu. Näin tulee oikeasti kuunneltua koiraa eikä ajateltua mekaanisesti, että kuinka monen toiston jälkeen kavennetaan. Kun edistymisen paineet on heitetty romukoppaan ja tilalle on saatu rutkasti intoa treenata, olen uskaltanut myös kokeilla erilaisia juttuja, vaatia välillä enemmän ja sitten taas helpottaa. Muunmuassa kulmiin on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota, ja en olisi ikinä uskonut, että Kani osaisi niin hyvin. Yhtenä päivänä myös vedätin Kania täydellä vauhdilla sisääntuloihin, eikä se epäonnistunut kertaakaan. Silmät pyöreinä vaan katsoin vierestä.

Hip hei

Optimismia siis kehiin nyt, tai siis tänne sängynpohjalle, josta kuuntelen köhähtelyä. Pakotan itseni keksimään ainakin kymmenen positiivista asiaa tästä inhottavasta tilanteesta:

1. Ainakin treeneistä on hyvä maku suussa, ja on hyvä jatkaa sitten valovuosien päästä kun ollaan kunnossa.
2. Ja vaikka ei päästä agihallille, on paljon juttuja, joista pitäisi tehdä harjoitusratoja, joita on sitten kiva olla reilusti kun taas päästään treenaamaan.
3. Me voidaan silti tehdä jotain pientä hauskaa temppuilua, mikä on hyvää vaihtelua taas hyvin agipainotteiseksi luiskahtaneeseen elämään.
4. Ja minulla on aikaa, mikä on hyvää vaihtelua taas hyvin koirapainotteiseksi luiskahtaneeseen elämään.
5. ...mutta en sentään ajatellut nähdä ihmisiä vaan käydä enemmän tallilla... ((:
6. ...ja alkaa taas rakastaa matikankirjaa ja toivottaa sille joka ilta hyvää yötä.
7. ...ja herättää sisäisen optimistini, vaikka en keksinytkään kymmentä asiaa.