Hyvät ja huonot uutiset

Hyvät ensin: Kani nousi 3-luokkaan viime sunnuntaina Janakkalassa nollavoitolla. Tätä on odotettu, välillä kauhulla ja välillä innostuksella. Ekat startit kolmosissa on jo lauantaina... Tällä hetkellä fiilis on ainakin enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Tämän kauden tulostavoite on ainakin nyt Kanin kanssa saavutettu, ja on kiva testata välillä kisaamista ilman paineita. Onnistuukohan?

Ennen nollaa ehdittiin tehdä yksi hyllyrata, jossa tein ihan älyttömän tyhmiä mokia. Ehdin jo ajatella, että kiva, tästä se hyllyputki sitten alkaa, mutta toiselta radalta tuli sitten onneksi se kaivattu nolla. Sekin oli tosin vähän hilkulla, puoli rataa oli sellaista varmistelua ja teen jonkun ihme vekkisysteemin ennen toisiksi viimeistä hyppyä. Kani ei onneksi lähtenyt sekoiluuni mukaan, luojan kiitos. En kyllä kehtaa mitään videota laittaa moisesta sähläyksestä. Koko radassa tyytyväinen olin vain yhteen flippiin, joka oli multa mielestäni yllättävän fiksu veto. Mutta hei, sentään jotain! :)

Tuloksellisestihan meidän kevät on ollut aika hieno. Neljät kisat, kahdeksan starttia, neljä nollaa. Suoraan sanoen ei kyllä tunnu siltä. Voi olla, että juoksutauolla on jotain vaikutusta myös, mutta ei tunnu, että olisi vieläkään saanut kunnon kisarutiinia. Ehkä se tästä vielä.

Jännittäminenkin on niin ärsyttävää, siis kolmen viikon kisatauko – kokonaista kaksi viikonloppua ilman kisoja – ja olen ihan kipsissä. Yleensä olen ajatellut, että saatan jännittää paljon ennen starttia, mutta radalla siihen ei ole aikaa, mutta en ole enää sitä mieltä. Jännitys todellakin näkyy myös radoilla, ihme sähläystä ja jotain niin outoa rytmitystä. Goldien kanssa vielä pahemmin, kun mulla on enemmän aikaa sählätä.

Eikä tässä vielä kaikki. Viime viikon tiistaina oltiin jälleen Agilityakatemialla treenaamassa Sennin ja Moonan kanssa, ja sieltä alkoi järkyttävä kontaktiketutus. Radassa oli kohta, johon koiralta vaadittiin kontaktille vähän itsenäisyyttä, ja siitähän se sitten alkoi. Kani on toivottoman kiinni mun liikkeessä, ja toistaiseksi en ole vielä keksinyt, millä ratkaisen tämän ongelman.

Tämähän ei tosiaan ole mikään meidän ensimmäinen kontaktikriisi. Sain kontaktit alun perinkin toimimaan sillä, että lopetin niiden treenaamisen. Siinä on paljonkin järkeä: hyvä fiilis → hyvä kontakti. Eli hauskaa ratatreeniä, nopeita vapautuksia ja paineetonta menoa – ehdottoman paineetonta menoa – siitä on meidän pehmoeläimen kontaktit tehty.

Joten kontaktien hinkkaaminen kesken ratatreenien on siis ehkä pahinta mitä voi tehdä. Mitä useampi toisto, sitä suurempi ketutus ja sitä huonommat suoritukset ja sitä vireettömämpi ja paineistuneempi koira. Tuplaketutus tuli siitä, että ratatreenit on nimenomaan niitä, joilla fiilis, vire ja flow saadaan nousemaan, ja ärsyttää, kun en vaan juossut varmistamassa koiran kanssa.

No, aina ei voi mennä hyvin. Toisia on siunattu pitkällä pinnalla ja tosia ei. Ehkä tästä seuraa jotain hyvääkin, jos nyt todella keksin, miten saan koiran kontaktille ilman minua. Keskiviikkona ratatreeneissä onnistuin sentään keskustelemaan asiasta ilman hermojen menetystä. Sen jälkeen listailin hulluna eri vinkkejä paperille ja mietin, mitä kaikkea voisin ainakin kokeilla. Perjantaina aloitin testailun. Se oli vähän sellaista, että vähän sitä ja vähän tuota ja mikään ei oikein toimi. No, ideat ei ainakaan pääse ihan heti loppumaan. Onneksi ainakin Goldie juoksee kontaktille ihan täysillä namitargetin kanssa, hieno hölmö Momokulta. ♥

Goldien avokulmiin saatiin kanssa muuten ihan superhyvä vinkki Anne-Marialta. Avokulmat on Goldien kanssa niin rempallaan kuin vain voi, ja se luiskahtaa helposti ei vain kakkosväliin vaan joskus jopa puoleen väliin keppejä. Mutta niin, hihna kiinni toiseen keppiin estämään pääsy mihinkään muualle kuin ekaan väliin. Kiva, kun joku vinkki vaihteeksi toimii... :)