Lajikatsaus, ahaa-elämys agilityssa ja ajatuksia piippuuntreenaamisesta

Pidän tästä syksystä nyt. Ulkoilukelit on ihan loistavat, ja kiitos kevyempien viikkojen ja treenien olen ollut tosi paljon kotona koirien luona. Saa nähdä, miten tämä sitten toimii, kun asun oikeasti kaupunkikodissakin. Lenkkeilty ollaan paljon, se on asia, josta viimeiseksi tingin.

Nyt pientä katsausta siitä, mitä ollaan eri lajien parissa tehty.


K o i r a t a n s s i

Ollaan treenattu Momon kanssa jonkin verran, lähinnä yksittäisiä temppuja ja tarkkuutta. Viime viikolla oltiin ihan tanssitreeneissäkin Marjaanalla, ja Momon osaaminen yllätti kyllä itsenikin. Ai että voi koira rakastaa tanssimista! Kanikin sai tehdä vähän. Oli kyllä hauskaa treenata pitkästä aikaa taas porukalla. Tanssi tuntuu välillä niin yksinäiseltä puurtamiselta, ettei ihme, etten ole saanut taas hetkeen mitään aikaan ohjelman kyhäämisen kanssa.

T o k o

Kani on treenannut tokoa! Totesin, että uuden tanssiohjelman kasaaminen olisi vähintään noin kymmenen kertaa työläämpää kuin tokoliikkeiden hiominen. Lähinnä ongelmana on seuraaminen, jossa on ikuinen edistämisongelma. Ollaan tehty lyhyitä pätkiä, ja mielestäni tämä on mennyt paremmaksi. Muutama paikkamakuukin ollaan otettu koiraporukassa, ja ne on menneet ongelmitta.

A g i l i t y

Tiistaina oltiin Ninan treeneissä, aiheena valssit ja sylkkärit. Momon kanssa tein valsseja ja saksalaisia. Valsseista hiottiin ajoitusta ja saksalaisia vahvistettiin targetpalkalla, ei mitään ihmeellistä. Kanin kanssa valssit sujui tosi hyvin, ja tehtyäni 3+2 valssia peräkkäin sain lisänimen "kone". :D Ehkä tällä jaksaa taas hetken ohjata rohkeasti! Sylkkäreissä Kani ei tapansa mukaan tullut ihan rehellisesti käteen, vaikka nekin sujui.

Liikkuvissa valsseissa tuli kyllä iso oivallus: ensimmäinen askel kannattaa ottaa jonkin verran hyppyä kohti. Olen aina ihmetellyt, miten ne saa toimimaan ilman, että jalat menee solmuun ja että samalla pääsisi pirun lujaa juosten eteenpäin. Tällä tavalla sain kroppaa kääntymään jo ensimmäisellä askeleella sen sijaan, että ottaisin ison harppauksen menosuuntaan ja yrittäisin sitten epätoivoisesti kääntää kroppaa. Kääntävissä valsseissa meillä ei koskaan ole moisia ongelmia ollut, ja siellähän se eka askel tuleekin luonnollisesti hyppyä kohti.

Torstaina oltiin vielä Kanin kanssa akatemialla, pitkästä aikaan. Treeni sujui tosi hyvin: saksalaisen kanssa ei ollut mitään ongelmia, rata rullasi. Tein myös ihan tosi rohkean päällejuoksun kepeille, jonka Kani kesti liikkeeni hidastumisestakin huolimata tosi hyvin. Lopussa väsähdettiin ihan totaalisesti ja alettiin tekemään tyhmiä virheitä. Siis ihan todella typerää multa treenata väsyneenä väsyneellä koiralla. Yhtään estettä ei pitäisi ottaa sen jälkeen, kun tunnistaa, ettei koira enää jaksa. Jos kymenen minuuttia on liikaa, kymmenen minuuttia on liikaa.

Vaadin itseltäni treeneissä paljon, mutta mielestäni koiraa ei saisi koskaan laittaa äärirajojen lähellekään. Toki treenin pitää haastaa, mutta se on eri asia kuin vaatia enemmän kuin koiralla on sillä hetkellä antaa. Luottamus siihen, että koira tekee aina parhaansa lähtee hyvin rakennetusta motivaatiosta, ei paineesta. Olen yleensä tarkka näistä asioissa, ja siksi tuntui niin järkyttävältä tajuta, että vaatii vaikkei enää pitäisi.

Ratatreeneissä tulee kyllä yleensä harvemmin treenattua koiraa piippuun, mutta itsenäisissä treeneissä tulee välillä treenattua useampaa asiaa kuin olisi hyödyllistä, ainakin Kanin kanssa. Yritäpä selvittää kilometrin mittainen treenilista 5-10 minuutin sisällä, no ei onnistu. Ei auta kuin kohdata taas kerran karut tosiasiat. Täydellisyyttä ei ole eikä tule. Kilometrin mittainen treenilista ei koskaan lyhene. Aina on jotain treenattavaa, ja sehän on jutun ideakin.