Ylös agilitykaamoksesta

”Nobody said it was easy, no-one ever said it would be this hard.

Oh take me back to the start.”

Totuus on se, että oikeasti meidän agiharrastus on ollut hengityskoneessa kiinni jo aika pitkään. Hyvin mahdollisesti jopa koko edellisen vuoden, huh. Heräsin yhtenä päivänä olemaan rehellinen itselleni; olen jo niin pitkään tasapainoillut sen kanssa, että ottaakko vai jättääkkö. En halua harrastusta, jossa olen mukana vain puoliteholla. Agility ei ole hauskaa puoliteholla, kuten olen saanut todeta. Se ei tarkoita sitä, että agility on hauskaa vain, jos niska limassa treenaa eikä koskaan tee mitään muuta. Se tarkoittaa sitä, että on oikeasti innoissaan siitä, mitä tekee.

Joten aion siis kokeilla jotain uutta. Yritän rakentaa motivaatiotani takaisin sisältä päin. Innostusta voi ruokkia vain tekemällä, eikä motivaatio palaa, jos sitä vain jää odottelemaan. Haluan takaisin sen agilityn, mitä se on minulle joskus ollut – ei pelkkä harrastus, vaan elämäntapa. Jotain, joka antaa energiaa, hyvää oloa ja jaksamista, ruokkii terveitä elämäntapoja, kannustaa saamaan jotain aikaan ja tuntuu niin omalta. Jotain, joka yhdistää minut koiriini – meidän juttu. Se tässä on parasta.

Toimintasuunnitelma pähkinänkuoressa:

1. Kisaan molempien koirien kanssa aktiivisesti (ainakin kevään, siitä katsotaan sitten eteenpäin). Tämä on ainoa ratkaisu, joka tekee meidät kaikki onnellisiksi. Ja muutenkin, sekä Kanilla että Goldiella on minulle niin paljon annettavaa, että olisi hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä.
2. Aivo- ja paperiagilitya. Kirjoittaminen on aina ollut minulle luontainen tapa jäsentää ajatuksia, auttaa löytämään olennaiset asiat ja keskittymään niihin. Kirjoittamalla varmistan myös sen, etten unohda tavoitteita. Työn alle muun muassa;

• Omatoimisiin treeneihin treenisuunnitelmat
• Treenimuistiinpanoja tarpeen mukaan ja treenattavien asioiden ”to do”-listauksia
• Tavoitteet joka kaudelle ja pohdintaa niihin pääsemisestä
• Ennen jokaisia kisoja kisakohtaiset tavoitteet ylös
• Jokaisten kisojen jälkeen pohdintaa; fiilikset-hyvää-parannettavaa
• Suurempien ongelmien (esim. kontaktit) kohdalla enemmän paperityötä ja ongelman ratkaiseminen suunnitelmallisesti

3. Aikaa koirille. Pitkiä lenkkejä, temppuja, leikkejä ja rentoutumista. Agility on vain osa kaikesta siitä ihanasta, mitä arki koirien kanssa tuo mukanaan.

Koen itse, että suurimmat ongelmani agilityssa tiivistyvät tavoitteisiin. Aina vaan niihin tavoitteisiin... Selkeät tavoitteet ajavat minut treenaamaan ilman tuskailuita, ja niiden avulla pystyn keskittymään kisoissakin paremmin rataan. Tuntuu, että ongelma on se, että olen pitkään yrittänyt kieltää tulostavoitteeni. Kunnianhimoisuudessa ei ole mitään pahaa, kun se ei jyrää kaiken muun päälle. Ja lisäksi omat tavoitteeni eivät muuten varmaan edes ole niin korkeat, että minua voisi kutsua kunnianhimoiseksi. Kun hyväksyn, että tulostavoitteita on, voin myös oppia elämään niiden kanssa ja saada keskittymisen kisoissa tehtävään. Lisäksi järjestelmällisyys on kisojen ohella vaikuttanut suuresti myös koulujuttujen aikaansaamiseen...

Muuta epämääräistä & hajanaista

Blogin uusi ulkoasu

Aloitin samalla myös blogin elvyyttämisen. En ole ihan varma, mikä blogin rooli tulee tulevaisuudessa olemaan, sillä aion siirtää paljon treenipäiväkirjatyylisiä tekstejä omiin yksityisiin muistiinpanoihini, mutta kai tänne silti jää kirjoitettavaa. Uusi otsikkokuvakaan ei ehkä ole kaikkein osuvin, sillä tajusin vasta nyt, että siinähän on Kani ihanassa pitkässä puuhkaturkissaan. Jos turkin kasvu pysyy samanlaisena, kynitty Kani saa täyden karvavuorensa takaisin arviolta joskus parin vuoden päästä...

Autistilapsesta läheisriippuvaiseksi

Blogin ulkoasua päivitellessäni tulin myös lukeneeksi koirien omia sivuja. Kanin sivulta löytyi mm. seuraava lainaus: ”Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin olla rapsuttamatta sitä, kun se tuli kainalooni nukkumaan ja ylipäätään ymmärtää, ettei päiväunet tai pitkät rapsuttelutuokiot ole Kanin juttu. ” Ainakin Kanin sivu on siis aika perusteellisen päivityksen tarpeessa, sillä otuksesta on tullut varsinainen pehmoeläin. Ei ainoastaan, että se tunkee väkisin sänkyyn, vaan se myös haluaa, että sitä rapsutetaan ja halitaan (!). Pehmo mikä pehmo.

Kisaflow kylmägeelillä

Goldien vuoden ensimmäiset startit kisailtiin lauantaina 12.1. Ojangossa. 4 kk kisatauon jälkeen avasimme tulostilimme nollalla.(: Valehtelematta taisi olla paras ratamme ikinä. Muilta radoilta hylky ja kymppi, mutta niilläkin radoilla paljon hyvää. Sain kisoihin tosi hyvän asenteen ja fiilis pysyi loppuun asti, mikä oli erityisen haastavaa kipeän nilkan takia. Selvittiin! Tästä on hyvä jatkaa. (:

Nollaradan videointi (tietysti) epäonnistui, mutta kyllä tätäkin kelpaa mielestäni katsella... (:

Nallesta eroon

Goldien palkkauksessa on muuten tapahtunut räjähdysmäinen muutos. Sen voi nykyään palkata myös taisteluleikeillä, mitä en olisi ikinä voinut uskoa. Aluksi leluksi kävi vain vanha pehmonalle, jonka toinen jalka on amputoitu ja pää puoliksi irti (ulos pursuavat vanut pitää muistaa keräillä kentältä treenin jälkeen), mutta nykyään palkaksi käy myös alun perin Kanille ostettu Berran narulelu, johon on punottu karvaa sisään. Hieno Momo!

Pitkästä aikaan ryhdistäydyin myös koirien lihashuollossa. Kani oli tapansa mukaan pysynyt hyvässä kunnossa, samoin kuin Goldie siltä osin, kun sitä sai hierottua. Uudet ihmiset on aina jänniä, toivottavasti saadaan sitä vähän rennommaksi jatkossa.

KANIINI KAKKOSIIN!!

Lauantaina 19.1. suuntasimme auringonnousun aikaan Janakkalaan Kanin kanssa metsästämään viimeistä luvaa. Pakkasta oli -26°C, ja lämmittely sujui lähinnä kolmella jalalla pomppien. Surkein kisakeli ikinä. Ajattelin ennen rataa, että jos nyt saadaan nolla, niin ei tarvitse jäädä tänne potemaan huonoa omatuntoa huonoista lämpistä, vaan päästään niin pian kotiin kuin mahdollista. Kannatti. Päästiin siis lähtemään heti ekan hyppärin voittonollan jälkeen. (: Ei mikään ihmeellinen rata, eikä mitenkään ihmeellistä ohjausta multakaan, mutta ainakin koira liikkui ja aikakin oli sen mukainen. Hieno Kani!♥

Elossa!

Syksyllä on ollut kiire, ja siitä kertoo kuollut blogi. Paikoitellen ylikuormitettu alkusyksy vaati myös veronsa, ja jaksaminen kaiken suhteen on ollut välillä täysin nollassa. Tällä hetkellä motivaatio koiraharrastukseen ylipäätään on niin matalalla, että blogin kirjoittaminen on ollut listalla viimeisenä. Tavoitteet: menen lenkille, menen treeneihin, menen ehkä kisoihinkin. Rimat matalalle siis.

Goldie piirimestiksissä

Syksystä talveen kisailut (agilityssa):

Goldie
19.8. hyl x3 Purinalta, ei treenattu ja se kostautui

25.8. Uudenmaan piirimestaruudet, yksilöradoilta 5 ja 5 (yksilöt sij. 12), joukkueradalta nolla, hyvä fiilis ja tehtiin parhaamme ja hyvin meni (:
26.8. Uudenmaan nuorten piirimestaruudet, 5 ja voitto, mutta toi femma jäi kyllä silti lievästi sanottuna ketuttamaan

16.9. 10, hyl, 0, surkea saarioisenkuralättyasenne, mutta saatiin kuitenkin eka nolla kolmosissa
Sen jälkeen ei ollakaan kisailtu, treeneihin Goldie on sentään päässyt pari kertaa kuussa.

Kani
25.8. Uudenmaan piirimestaruudet, joukkueradalta hyl, vielä ankkurina hyllytettiin koko joukkue... :D Mutta ei haitannut, Tappaja-Kaniinilla oli niin paras vire ikinä!<3
29.9. Riihimäellä, 5 (sij. 3) ja hyl, mutta oikein hyviä ratoja loistavalla fiiliksellä
Piiitkä tauko, mutta hyviä treenejä.
6.12. Ojangossa, 10 ja 5, ihan ok fiiliksellä
9.12. Liedossa, 5, 0 (LUVA sij. 3) ja hyl, ei mitään kovin nättejä ratoja, mutta luva viiden radan kisaviikolta lohduttaa sentään vähän - jälkeen päin videolta katsottuna muuten aivan järkyttävää katsottavaa, koira on suoraan sanottuna aivan ---- hidas varsinkin kahdella vikalla radalla, ja kontaktit himmaa himmaa himmaaaa...
Luulen, että avain on nyt päästä tosta ihanokfiiliksestä eroon. Treeneissä on ollut aivan järkyttävän hauskaa, ja se pitäis saada siirrettyä myös kisaradoille.

Luffe ja minä v. 2008

Tässä vielä Marialta saatu haaste:

1. Mikä oli ensimmäinen koira, jonka kanssa koet aloittelleesi koiraharrastustaipaletta?
Ensimmäistä kosketuspintaa koirankouluttamiseen sain serkkukoiraltani aussie Luffelta. Sain tädiltäni perheineen kullanarvoisen perustan koiranomistamiseen, mutta perusteellinen opettelu alkoi tietysti vasta ensimmäisen koirani Goldien kanssa.
2. Mikä on oudointa, mitä olet tämän harrastuksen parissa tehnyt?

Aah, vaikea! Herännyt kuudelta joka tiistaina ja treenannut ennen kouluun menoa? Mennyt keskellä yötä treenien jälkeen mäkkäriin syömään? Odottanut kaksi tuntia kaatosateessa mölleissä? Hyppinyt prinsessamekossa Helsingin messukeskuksen isolla stagella? Ja tämä taitaa olla sieltä parhaasta päästä. (Miltä kuullostaa; Yrittänyt päästä treenikentän toisesta päästä toiseen päähän kuperkeikoilla pyörtymättä? Yötreenaaminen väsyneenä.<3)
3. Oletko säästeliäs vai tuhlailetko paljon koirasi/koiriesi tarvaroihin?

Molempia. Koirat ovat niin keskeinen osa elämääni, että niihin menee paljon rahaa, mutta toisaalta en koe ostavani useinkaan mitään turhaa.
4. Voitko kuvitella eläväsi koiratonta elämää?

Voin ja en. Voin kuvitella eläväni ilman koiria silloin kun haluaisin pukea mustat farkut ilman, että käytän kahden minuutin välein tarraharjaa, silloin, kun haluaisin olla pitkän illan pois tai silloin, kun on niin kiire, että en ehdi kunnon lenkeille. Puhumattakaan siitä, kun näillä yksillä on vatsa sekaisin... Mutta muuten en.
5. Mikä on pääharrastuksenne (lenkkeily, agility jne) ja miksi juuri se?

Päiväunet.<3 Tarvitseeko sitä edes perustella?

Goldie 4 vuotta 26.12.2012

Hyvänä kakkosena kuitenkin agility, siinä yhdistyy niin monta ihanaa asiaa; vauhti, liikkuminen, juokseminen, vauhdikkuus, ajatteleminen, ystävät jne. Monipuolisuus taitaa olla edellytys sille, että tästä vaan jaksaa aina innostua kerta toisensa jälkeen.
6. Mitä tarkoitusta varten hankit ensimmäisen koirasi?

Mä vaan halusin koiran. Varmaan niitä päikkäreitä varten.
7. Mikä arjessa koiran kanssa on haasteellisinta?

Se, minkä haistaa jo eteisestä. Ja joskus se, miten ehtii tehdä kaiken, mutta se ei loppujen lopuksi ole koirista kiinni.
8. Paras/mieleenpainuvin tuloksesi koiran kanssa esim. näyttelyissä tai kokeissa/jossain muussa harrastuksessa?

Tulos? Varmaan Goldien ensimmäiset aginollat, oli niin hyvä fiilis. Muuten mieleenpainuneita muistoja on ihan liikaa.
9. Mikä koirasi lempilelu/-leikki on?

Goldie rakastaa villasukkia, nallea ja tennispalloja, ja haluaisi, että joku jahtaisi sitä. Kani taas tykkää naruleluista, varsinkin karvalla, ja metsässä sinkoilusta.
10. Miten olet päätynyt koirasi/koiriesi kusumanimeen?

Goldie on lyhennys virallisesta nimestä. Kanin nimestä tätä kysytään (jostain ihmeen syystä) tosi usein; myös lyhennys virallisesta nimestä; Victoria→Vickan→Vickani→Kani.
11. Millaisia tavoitteita teillä on ensi vuodelle?

Pähkinänkuoressa pitää hauskaa. Se on joskus niin omituisen hankalaa. Ja yrittää pitää joku tasapaino koiraelämän ja muun elämän välillä niin, että sekä minä että koirat olemme tyytyväisiä.

Agilityssa Kani olisi kiva saada kolmosiin toimivien kontaktien kera, ja hyvällä fiiliksellä – ilman sitä on hankala onnistua missään. Goldien kanssa en ole vielä päättänyt, mutta vaikkei saataiskaan SM-nollia kasaan, niin olis kiva ainakin kisata säännöllisesti.

Tahtoo radalle

Jep, kesä on ohi. Olin vähän siellä ja täällä, ja silloin, kun koirat pääsivät mukaani, meno jatkui samanlaisena laiskotteluna kuin siihen mennessäkin; uimista, lenkkeilyä, uimista... Junamatka koirien kanssa Liepeelle on varmaankin yksi mieleenpainuvimmista kesämuistoista; tuli mm. testattua, miten kaksi yli kymmenen kilon painoista koiraa tungetaan kainaloon liukuportaissa niin, että lähes yhtä painava laukkukin lähtee mukaan. Annetaan kuvien kertoa loput.

Serkkukoiramme aussie Luffe

Sitten agiradalle. Olen mielestäni saanut nyt ihan hyvin treenailtua koiria. Odotan innolla syksyä ja edessä olevia kisoja; tällä kertaa aijon oikeasti kisata, enkä vaan antaa ilmopäivien lipua ohi, niinkuin keväällä. Jos Goldien kanssa sujuu hyvin, luulen, että ne maagiset seitsemän nollaa voisi olla jopa mahdollisia. Ja tietysti mahtavaa viedä Kaniakin, ja nähdä, mitä meillä on annettavana tositilanteessa. Viime aikoina on ollut myös ihan superhyvä treenifiilis. Viikko taaksepäin uhosin mm. saavani kolmenkymmenen esteen treeniradan nollalla läpi. Kaksi ekaa yritystä meni hyllyiksi, mutta kun vihdoin sain radan sujumaan, niin vika rima tietysti kolahtaa. No, säästetään nollat kisoihin.

Vaikka teen aina treeneissä mielestäni parhaani, jotenkin on ollut sellainen asenne, että mitä sitä nyt kunnolla treenaamaan, kun ei kerran pääse kisaamaankaan. Kani aloitti juoksun ennen viikonlopun kisoja, joten lähdin sitten pelkän Goldien kanssa sateisena sunnuntaipäivänä Purinalle. Kisoissa kyllä huomasi, mitä kaikkea olisi kannattanut treenata – ja olisi tasan tarkkaan tajunnut treenata, jos olisi vaan vaivautunut vähän miettimään. Kertoo kai jotain sekin, että kaikki radat hyl.

1. rata: Jättää kepit kesken kahdesti, mikä on surkean ratasuunnitelmani syytä. Painostan loppukeppejä kohtuuttomasti persjätöllä, tietenkään se ei kestä. Ohjausmoka ja hyppy väärinpäin, myöhemmin vielä levähtää pahasti yhdelle hypylle ja kompastuu. Loppurata onkin sitten pelkkää baanausta; juoksen ihan täysillä pisintä mahdollista reittiä koiran linjan viertä, kirittäen, mutta Goldie tarpoo perässä kuin puurossa. Outoa, olen yleensä tottunut siihen, että vaikka se ei mikään tykki ole, niin juoksee sentään yleensä yhtä lujaa kuin minä. Toisaalta pohja oli oudon pehmeä, ja Goldiella on muutenkin ollut rankempaa, kun se on tuurannut Kania. Myöhemmin videolta katsottuna on kyllä pakko antaa koiralle tunnustusta – laukkaa puomin! Wau! Ihan loppuun asti, kontaktille. Jesjes!

2. rata: Oikeastaan aika hyvä, ainoa, johon oli tyytyväinen. Ei tule alun niistoon (jälleen) surkean ohjaukseni takia, ja rata hylkääntyy heti toiselle hypylle. Loppurata olikin sitten puhdas ja mielestäni aika hyvää yhteistyötä, vaikka tuntuikin, ettei oma ohjaukseni olekaan sitä, mitä se voisi olla. Ainakin tein persjätön yhdelle hypylle, jolle sitä en olisi aikaisemmin tehnyt, mikä oli jo edistystä.
3. rata: Melkoinen sähläys. Goldie jää putken suulle eikä tajua helppoa pimeää putkikulmaa. On siinäkin kolmosluokan koira... Haparoivaa ohjausta, eikä kestä kauaakaan, kun rata jo kaatuu onnettomaan takaakiertovalssiini. Keppeihin olen tällä kertaa tyytyväinen. Viimeinen pisara virhemarginaaliin on kuitenkin renkaan ohi hyppääminen. Oma ohjausmoka varmaan sekin, mutta järkyttää silti, koska Goldie ei yleensä koskaan tee niin.

Sitä saa mitä tilaa – treenattavaa olisi nyt ainakin kuukaudeksi. Seuraavat kisat, jotka sattuu olemaan vielä piirimestikset, ovat sitten ensi viikonloppuna. Että säästetään niitä nollia sitten vaan sinne.

Maanantaina jätin Goldien kotiin lepäilemään, ja sain lainaksi kouluttajamme Kristan ihanan Fanny-sheltin, joka kisailee mini-kolmosissa. Nauroin koko lämppälenkin, kun se juoksi edestakaisin hihnassa ja haukkui. Ihan oikeasti, miten joku koira voi olla niin pieni! Joskus tuntuu, että omat koirani ovat ihan jotain muuta rotua. Joka tapauksessa, olen jo pitkään toivonut pääseväni testailemaan nopsajalkaista miniluokan koiraa, ja tämä oli oikea onnenpotku. Jos olinkin innoissani ennen treenejä, niin se ei ole mitään verrattuna treenien jälkeiseen oloon. Fannya oli kertakaikkisen ihana viedä. Nyt ainakin tiedän varmasti, millainen seuraava koirani on. Sanotaan nyt vielä kerran; upea kokemus! (:
Koirien lainailua pitäisi kyllä harrastaa enemmänkin. Siitä saa aina niin paljon irti. Oppii arvostamaan ominaisuuksia, joita omilla koirilla on ja toisaalta löytää asioita, joita omassa koirassa voisi parantaa. Viime aikoina erityisesti juuri eri kokoluokkien koirien ohjauksessa esiintyvät erot ovat pyörineet mielessäni, ja kisakelpoisen kunnon minikoiran ohjaaminen valoitti näkemyksiäni huomattavasti. Itse isojen medien ohjaajana tunnun asettuvan aina jonnekin välimaastoon, ja onhan ratavalinnat enimmiltä osin kiinni paljon muistakin koiran ominaisuuksista kuin jalkojen pituudesta. Ikävä on kyllä nyt pitkäloikkaista Kaniiniakin. Oma koira paras koira.♥