Sata tapaa halata puuta

1. Mene metsään.
2. Etsi hyvä puu. (Oma suosikkini on ihana paksu mänty.)
3. Halaa.

Jos pelottaa, että sinut leimataan oudoksi ituhipiksi, kannattaa mennä tosi syvälle metsään tai halata ihan nopeasti.

Jos ylipäätään ajatus puun halaamisesta tuntuu epämiellyttävältä, voit myös halata läheistä. Se on hyvä, jopa parempi vaihtoehto.

Minulla on käynnissä vakavat kuusi viikkoa. Kovin vakava ja viisas en kai ole, mutta sen ymmärrän, että tällaisina aikoina on erityisen tärkeää viedä koirat metsään leikkimään, juosta ilosta, ottaa valokuvia, laulaa tuuleen ja antaa aikaa. Koirat ovat yllättäen parasta myös pääsykoestressin hellittämiseen.

Agilitykentillä sujuu hyvin. Hallikausi alkaa olla lopuillaan, ja saksalaiset rullaa jo aika kivasti. Olen iloinen siitä, että olen todella oppinut jotain. Myös A:n kontaktit olivat ihmeellisen hyvät lihapullien voimalla. Kani-raukka on edelleen laihdutuskuurilla, ja on siksi hyvin, hyvin, hyvin nälkäinen.

Agiin liittyen tein myös kaikkien aikojen kirppislöydön: Adidaksen nappulakengät. Olen jo vuoden päivät tuskaillut, etten viitsisi investoida hyviin agikenkiin, kun lenkkareillakin pärjää. Tiedän, että nykyään agilityihmiset suosivat kentillä ehkä enemmän maastojuoksukenkiä kuin nappiksia, mutta minulle nämä ovat toistaiseksi täydelliset.

Kani on hassu. Se höristää korvia, kun sanon rakas. Tajusin aika pian, että se johtuu siitä, että Rakas alkaa samalla kirjaimella kuin Ruoka.

Vika nolla ja lupauksia

Lauantaina olimme me kolme ja kurainen Ojanko. Olin väsynyt jo kisapaikalle tullessa, eikä fiilis hiponut pilviä.

Kanin eka rata oli nolla, nyt on sm- ja karsintanollat kasassa sitten. A oli superhidas, vaikka treeneissä ne olivat tosi nopeita - taitaa olla pinnoista kiinni. Puomille Kani tuli ihan sikalujaa, ja jokin typerä vaisto sai mut huutamaan "koske" hellän "kii kii" sijaan, ja voilá, himmauspuomi valmis. Kaikkea se pakkosaadanollatkasaan-varmistelu tekeekin.

Kaksi vikaa rataa kaatui Kanin kanssa niinkin typerään asiaan kuin pakkovalssin merkkauksiin. Totesin, että sitä treenilistaa voisi pitää ihan kirjallisena, eikä vaan mielen syövereissä. Sanat siis teoiksi.

Momon kanssa saatiin kaksi femmaa ja nolla. Eka rata kaatui mun päälle jääneeseen Kaninohjausmoodiin, jota Goldie kesti toiseksiviimeiselle hypylle. Pakkovalssijaakotus oli liikaa, haloo. SENNI, tästä päivästä lähtien maksan sulle 5€ joka kerta kun jaakotan Momon kanssa.

Toinen rata kaatui keppikulmiin: oikein sisään, mutta 2. väli jäi. Se oli kyllä odotettavissa. Muuten rata oli meille tosi hyvä, Momo meni reippaasti kaikkiin putkiin ja minä maltoin pitää turpani kiinni. Viimeinen nolla oli myös ok, vaikkei ihan parasta multa. Momoon oon kyllä kokonaisuutena tosi tyytyväinen, ratatreeni on selvästi auttanut.

Rehellisesti sanottuna kisaamisessa tuntuu olevan mulle tällä hetkellä joku psykologinen juttu. Ehdin päästä kisapaikalle, kun jo haluan sieltä pois ja lasken startteja - kuinka kauan vielä. Se on älyttömän typerää. Vannoin Tainalle, että nämä olivat viimeiset kisani, joissa ei ole niin hauskaa. Jos siltä tuntuu, ollaan kisaamatta vaikka sm:iin asti, ihan sama.

Toisaalta, tarvitseeko kisoissa olla aina kivaa? Ei ehkä aina. Parastahan siinä on kuitenkin se, että saa lisää treenattavaa ja haasteita. Kanin kanssa meidän ei edes pitäisi kisata, vaan treenata lujasti ja mölleillä, koska kontaktit. Ehkä lähdetään Momon kanssa seuraavan kerran kaksistaan?

Aika minne menit

Torstaina menimme pitkästä aikaa lentokentälle lumisateeseen Sennin ja pöllöjen paimenien kanssa.

Oikealta vasemmalle Kani, Moona, Goldie ja Muusa. Täytyy kyllä todeta, että Moonan bc-status vähän himmenee tuossa tiiviisti kahden sheltin välissä. Muussen on isoin, vaikka on vasta varsa!

Perinteinen perhepotrettikin tuli päivitettyä. Viime kerrasta on aikaa. Näitä on kyllä ihan älyttömän hauska katsoa! Koirat ja hiukset ovat vähän vaihtuneet, mutta muuten ollaan kyllä ihan yhtä hemaisevia kuin "nuorilla päivillämme". ;)

 2011

2012

2014

 

Milloin meistä tuli vanhoja ja vakavia?

Ei koskaan.