Ihan pieni juttu

Olen totaalikyllästynyt kilometripäivityksiin, joten yritän nyt kirjoittaa ihan todella pikaisesti.

Maanantaina päästiin Kanin kanssa ekoihin treeneihin sitten oman taukoni. Purin patoutuneet agressioni juoksemiseen enkä kyllä säästellyt lonkkaa yhtään. Olin onnellinen, kun mitään kipuja ei perästä päin kuitenkaan tullut. Treeneissä oikeastaan kaikki muu sujui kivasti, paitsi se yksi ainoa asia, jota ollaan treenattu - avokulmat. :D Muutaman kontaktinkin Kani varasti, mutta en enää pitkään aikaan ole natseillut siitä. Pikemminkin toisin päin, olen superiloinen, koska Kani varastaa vain silloin, kun sillä on hyvä vire. Varastaa saa, kuhan ei himmaa, kun yleensä se pysähtyminenkin on omasta käskytyksestäni kiinni.

Mutta niin, tosiaan, hyvin tämä jalka toimii! (: Ei enää satu, ja piirimestiksiin voi lähteä hyvillä mielin. Kovin teräskunnossa ei onneksi tarvitse olla selviytyäkseen muutamasta agiradasta. Pidemmän matkan juokseminen tietysti vielä arveluttaa ja fillarointiakin olen lääkärin käskyjä kiltisti noudattaen vältellyt, mutta toistaiseksi kouluhommat ja muut menot pitävät niin kiireisinä, ettei kunnon lenkeillekään ole oikein ehtinyt. Pitää varmaan yrittää tehdä asialle jotain, koska yhtään kevyemmäksi tuo opiskelu ei ainakaan tuosta mene. Kisailu taitaa jäädä ainakin alkusyksystä vähemmälle, mutta ainakin koulutuksia on luvassa. (:

Sohvan pohjalta

Ehkä suunnilleen niin kauan, kun minulla on ollut oma blogi (eli reilu pari vuotta), olen miettinyt, että minkä ihmeen takia ihmisillä on blogeja. Siis oikeasti, kuka haluaisi jakaa kaikki treeninsä, ajatuksensa harrastamisesta ja kaiken siihen liittymättömänkin koko maailman kanssa? Eikö salasanasuojattu, ehkä parin kaverin kanssa jaettu yksityinen treenipäiväkirja olisi paljon järkevämpi? Vai onko pakko päästä hehkuttamaan elämän ihanuutta ja koirien taitavuutta tai päin vastoin elämän surkeutta ja vastoinkäymisiä ihan jokaisen sattumalta sivulle eksyvän kanssa?

No, olen vihdoin saanut pohdintani loppuun. On.

Koska mulla on lonkassa (rasitus?)vamma! Ja haluan, että koko maailma tietää sen! Ja nyt sinä onneton, joka ihan hyvää ymmärtämättömyyttäsi erehdyit tälle sivulle, saat lukea, miten syvältä se on.

Ensimmäinen viikko levossa kului oikeastaan kokonaan siihen, että panikoin sitä, etten pääse juoksemaan. En ollut edes tajunnut, miten kovan addiktion olen onnistunut kehittämään siihen. Mutta en tosiaankaan ollut ajatellut, että seuraava investointini harrastukseni hyväksi olisi ollut kylmäpussi. Siinä mielessä olen ollut onnekas, ettei röntgenissä näkynyt mitään. Ja siinä, että tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun olin viikon kotona ilman koiria (yleensä lähden jonnekin ilman koiria, mutten yleensä koskaan ole kotona ilman niitä), joten ei tarvinnut huolehtia lenkityksistä. Kuinka täydellinen aika hajoittaa jalka. Pari Housen tuotantokauttakin sopivasti varastossa. Aloin jo harkita sellaisen magean kävelykepin hommaamista.

Nyt kun koirat ovat taas kotona, agijututkin huolettavat jo vähäsen. Toisaalta piirimestiksiin on kuitenkin vielä pari viikkoa, luulisi, että siinä vaiheessa jo vähän juosta voi. On sitä ennenkin buranan voimalla jaksettu. Eikä meidän tapana ole ennenkään ollut kauheasti treenailla. Nyt oon tehnyt pihalla muutamia avokulmia etupalkalla molempien koirien kanssa, ja tällä linjalla aijon pysyä.

Okei, ei mulla niin kamalaa ole ollut. Kiva viikonlopun mökkireissu takana, monta sivua saatu luettua ylppäreihin ja pianon soittaminenkin onnistuu, kun painelee pedaalia vasurilla. Pystyn aikalailla kävelemäänkin kivuitta. Kuhan nyt vähän ketutti niin päätin nyt purkaa sen tähän blogiin.

Mulla on myös jo back-up-plan valmiina; vinttikoirat. Olin pari viikkoa sitten katsomassa oikeita ratajuoksukisoja Turussa, ja oli kyllä niin upeaa. Täysillä juoksevassa vinttikoirassa on vaan jotain niin uskomattoman kaunista, valtava määrä voimaa ja energiaa elävänä silmien edessä. Olin ihan kikseissä! (: Jos kävisikin niin, etten pystyisi enää juoksemaan, niin lupaan, että muutan joskus vielä tosi isoon omakotitaloon ja hankin sinne muutaman rimppakintun, joita sitten katkerana treenaan.

Eilen oltiin koirien kanssa ilahduttamassa pitkästä aikaa mummia ja ukkia. Mummin suusta tulevat totuudet ansaitsevat kyllä ehdottomasti tulla koko maailman kuulluksi;

"Kaikenlaisia koiria täällä kyllä on, muttei tällasia. Voitais mennä ulos kävelemään ja näyttämään niille, millaisia oikeat koirat on."

"Ei sitä kannata naimisiin mennäkään. Avioliitossa rakkaus loppuu siinä vaiheessa kun pappi sanoo aamen." (Kauniita sanoja ei säästellä 63-vuotishääpäivänä. :D )

"Sen mä oon (sairaalan yleisissä tiloissa tv:tä katsellessa) huomannut, ettei naiset tykkää yhtään urheilusta, vaikka kaikkia muita tappojuttuja kattovatkin."

Niin no, ihan tappohommaahan tämä urheilu onkin, sitä en kyllä kiistä.

Kesän kisaputki

Nyt on karsinnat onnellisesti takana, ja lupaan, että seuraavan kerran meidät nähdään radalla vasta syksyllä. Siis, öö, parin viikon päästä. Tässä (enemmän tai vähemmän) pikainen läpikäynti kaikesta siitä, mitä ollaan kesällä koettu.

SM - lauantai, joukkuekisa

Kani liitää <3

Lauantaina suuntasimme siis aikaisin aamulla Kirkkonummelle - niinkin aikaisin, että huomasin juoksentelevani teltta-alueella ilman numeroliiviä kevythäkin ja kahden koiran kanssa kymmenen minuuttia ennen rataantutustumista. Itkuhan siinä jo melkein tuli, mutta löytyihän se teltta sieltä lopulta.

Medijoukkueemme koostui omien koirieni lisäksi vain ihanaisesta Helmi-sheltistä, joten paineet otettiin pois lopuilta suorituksilta heti aamusta, kun tein Kanin kanssa hyllyn. Kävin saattamassa Kania liikaa putkelle, enkä enää ehtinytkään juosta putken eteen sokkaria, jolloin päädyin paniikkiohjaamaan surkeaa takaaleikkausta. Takaisinhan se koira sieltä tuli, saman hypyn yli. Muuten radassa ei tainnut olla mitään vikaa. Kaikki kontaktiesteetkin olivat vasta hyllyn jälkeen, joten sain rauhassa seisottaa Kania niillä hieman pidempään, niinkuin normaalisti. Ja lujaa se niille tulikin, olin superiloinen niistä.



Goldien kanssa juoksin finaaliradalla nollan. Oli siistiä, kun oli niin paljon katsojia, ja ennen rataa tuli niin hyvä fiilis siitä, että oikeesti, ollaan SM-kisoissa! Hieno Mom!

Onneksi saatiin sentään jotain jännittää, kun minijoukkue tarjoili jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lopullinen sijoitus heillä 6. (: Hyvä te! Joukkuekisa myös oikein korosti seuran yhteishenkeä, tämän porukan kanssa viihtyy kyllä missä vaan.

Maxi-, medi- ja minijoukkue.

SM - sunnuntai, yksilöt

Vietin koko aamun miettien mediradan alkua. Vielä rataantutustumisessakaan en oikeasti tiennyt, mitä Kanin kanssa tekisin. Ja lopulta se tietysti kostautui, kun Kani kävi kurkkaamassa väärää putkea. Loppuradassa ei sitten ollutkaan mitään ihmeempiä. Sinällään vähän harmitti, kun tavallaan oli aika pienestä kiinni.

Kanin yksilörata; kiitos kuvaamisesta Krista! <3

Momon kanssa juoksin taas nollan. Ärsytti niin paljon Kanin kanssa säätäminen, että ei kyllä yhtään enää mietityttänyt se alku, ja sujuvasti menikin, kun lähdin poispäinkäännöllä viemään. Vähän väkisin väännetty nolla siitä kyllä silti tuli, sellasta otsa rypyssä meininkiä. Ja pääsi kyllä ruma sana, kun kävin tulostaululta katsomassa, että 1,06 sekkaa yliaikaa (sij 56.). Olihan siinä aika tiukka etenemä, mutta joskus on vaan hyväksyttävä tosiasiat. Mom ei ole mikään tykki, vaikka maailman ihanin koira onkin. Ja silleen oon kyllä ilonen, että kuitenkin sain väännettyä sen puhtaan radan, vaikkei jatkoon mentykään.

Hyvä havainto jatkoon oli se, että varmistelen ihan älyttömästi. Videolta näkyy, miten en uskalla lähteä liikkumaan. Riskittömyys on aina ollut mielestäni ihan älyttömän ärsyttävää - hei, otat riskin jo silloin, kun menet radalle, et välttämättä tule nollan kanssa maaliin. Radalla pitää laittaa kaikki peliin. Itsellä haaste on ehkä siinä, miten saa kaiken energian mukaan ilman, että sählään ja menetän keskittymistä.

Tätä saatiinkin hiottua Agilityakatemialla seuraavalla viikolla. Oli ehkä pahin juoksurata ikinä - oikeasti, en olisi voinut uskoa, että voisin joutua juoksemaan siellä vielä enemmän kuin tavallisesti - mutta selvittiin Kanin kanssa aika hyvin, kun uskalsin lähteä liikkeelle ja taistella loppuun asti.

Juhannuskisat

Se hetki, kun on vaan
koira, sinä ja rata. <3

Seuraavana viikonloppuna lähdettiin tutun porukan kanssa (Kani, Goldie, Moona, Muusa, Senni) Turkuun perinteisiin juhannuskisoihin. En kerta kaikkiaan tajunnut ihmisten kummastelevia ilmeitä, kun kerroin juhannussuunnitelmistani. Siis agilitykisoihin? No minne muuallekaan! Kotiin, sohvan pohjalle vai?

Kanilla oli perjantaina ja lauantaina kaksi starttia, ja Goldiella vain perjantaina kaksi. Kokonaissaldona oli siis kuusi hyllyä. :D Radat oli haastavia ja kuumuus kiusasi. Esimerkiksi Goldien kanssa olin tutustunut väärin yhden radan toiseksi viimeiseen esteeseen, muuten olisi ollut nolla. Kaikkiin ratoihin olin joka tapauksessa tyytyväinen, mikään ei mennyt ihan täysin reisille. Selvitettiin monta vaikeaa paikkaa - sitten oli vaan vielä niitä paikkoja, joita ei selvitetty.

Tokon SM-kisat Goldien kanssa

Jos tässä kohtaan tulee sellainen olo, että mitääh, niin se on ihan aiheellista. Vielä kisapäivänä mietin, että mihin ihmeeseen olen itseni luvannut. Mietin sitä varsinkin viideltä aamulla, kun lähdettiin ajelemaan Mäntyharjulta Pieksämäkeä kohti. Minähän vihaan tokoa. Enkä nyt missään nimessä edelleenkään suostu luokittelemaan itseäni miksikään tokoilijaksi.

Jo pelkkä paikkamakuu jännitti mua ihan sikana. Yritin kovasti vakuutella itselleni, että tää on vaan tokoa, tällä ei oo mitään väliä, mutta ei ihan onnistunut. Seuraamisen pysähdyksissä jalat tärisi hulluna ja tuomarikin ihmetteli, että mikä mulla oikein on...

Paniikki iski jo luoksepäästävyyteen. Tajusin vasta siinä jonossa, että hei, tuomarihan on se sama tyyppi, joka testaa koiran haarovälin ennen kehää. Luoksepäästävyys meni sitten sen mukaisesti. Miten Mom muka antaisi tulla lähellekään, jos toinen on juuri kaivellut sen perskarvoja?! Oikeasti, kai koiralla saa olla hieman itsesuojeluvaistoa?

Paikkamakuu meni suht ongelmitta ottaen huomioon, että viereinen koira vikisi ja lopulta nousi. Mom vikisi kanssa vähän ja otti kai pari ryömimisaskeltakin, mutta sain ilmeisesti sähkötettyä sille muutaman varoittavan sanan, ja pysyihän se siellä. Muistaakseni viimeisin koiratanssiohjelmamme alkoi niin, että ensin maattiin paikallaan ja sitten ryömittiin, joten se saattaa selittää jotain.

Monien tuntien auringossa odottelun jälkeen päästiin lopulta seuraaviinkin kehiin. Seuraamisiin olin vähän pettynyt, Momolla on oikeesti ihan sairaan upeet seuraamiset, mutta nyt se vaan jotain laamaili. Liikkeestä seiso ja estehyppy olivat onneksi täydellisiä! (: Luoksetulo nyt vähän oli mitä oli, mutta meni ehkä kuitenkin paremmin kuin treeneissä, joissa Goldie päätyi sivulle tullessaan tekemään muutaman ylimääräisen tanssikiemuran ohjaajan ympäri... (: Liikkeestä maahan meni nollille, kun en huomannut antaa kaksoiskäskyä Momon jäädessä istumaan, mikä vähän harmittaa. Eihän ne pisteet sitten I-tulokseen riittäneet...

Ja ymmärränhän minä sen, että on täysin järkevää odottaa I-tulosta, kun me edes harrasteta tokoa... Eikä kyllä kauheesti treenattukaan... ((: No, ilmaset kokeet, kiva kokemus ja hieno treenitasku. Ja Mom teki hienosti kuumuudesta huolimatta.

Luoksepäästävyys 5

Paikkamakuu 9

Seuraaminen kytkettynä 7½

Seuraaminen taluttimetta 7½

Liikkeestä maahan 0

Luoksetulo 8½

Liikkeestä seiso 10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutelma 7/8/8 (=7,67)
Yht. 150,17

Mökkeilyä ennen kisoja kahdeksan koiran voimin (kuvassa puolet);
Myy, Kani, Goldie, Muusa ja Eevis. Oli kivaa!<3

Pieksämäeltä suuntasinkin koirien kanssa suoraan tädille lomailemaan. Koirat saivat peuhata keskenään sillä aikaa kun itse keskityin vuosittaiseen kesäaddiktiooni, tennikseen. Kuvassa Kani ja Luffe-aussie kokeilevat kasvisruokavaliota.

Agirotu

Juuri ja juuri ehdin kotiutua edelliseltä reissulta, kun seuraavana päivänä jo suunnistettiin Ylöjärvelle Agirotuun, matkaseurana ihanaiset Milla ja Roomeo-sheltti. Pakkohan sinne oli päästä, kun en ollut koskaan aikaisemmin ollut. Perjantaina oltiin ihan vaan turisteina katsomassa Millan ja Rompun menoa. Sää ei ihan suosinut, vaan välillä jopa salamoi ihan kunnolla... Lisäksi aikataulu oli aika fiksusti järkätty; maxi-kakkoset olivat perjantain viimeiset ja lauantain ensimmäiset. Eipä siinä paljoa nukuttu.

Lauantaina Kanilla oli kaksi starttia, joista ensimmäinen oli avo-SM-karsintarata. Muuten ihan hyvä rata, kepit onnistuin vaan kämmäämään. Olin vielä juuri ennen rataa pätenyt treenikavereille, että pitää muistaa, että jos merkkaa, niin pitää merkata kunnolla ja jos lähettää niin pitää muistaa antaa tilaa. Niiin, kyllä taas suu käy, jos vielä ajattelu radalla seuraisi sitä...

Videota, kiitos Milla kuvaamisesta! <3

Illan rata meni kyllä oikeasti ihan reisille. Pitkiin aikoihin en oo kyllä sellasta rataa tehnytkään. Sain Kanin sinkoamaan heti alussa väärälle A:lle ja pari estettä myöhemmin pääsi kiljaisu, kun hukkasin ihan täysin valssin paikan. Siinä vaiheessa alkoi yksinkertaisesti naurattaa niin paljon, että loppuradan keskittyminen kärsi. :D Ainakin Kanin vire oli superhyvä, se juoksi A:sta läpi (se kertoo sikahyvästä vireestä) ja puomin kontakti olikin sitten ihan super, kun sain sanoa vähän tiukemmin kun koirakin tuli lujaa. Milla sanoi aika osuvasti radan jälkeen, että se oli ainakin perusteellinen hyllytys. :D

Sunnuntaina kisasin vielä molempien koirien kanssa Nuorten avoimissa SM:ssä. Rata oli aika kiva, mutta luokkaan nähden mielestäni vähän turhan haastava. Pientä paniikkiakin onnistuin itselleni aiheuttamaan, kun missasin rataantutustumisen. Tutustuin lopulta maxien kanssa, ja juoksin molemmat koirat sen jälkeen peräkkäin. Kanin kanssa menin ensin, ja sössin taas kepit. Siitä kymppi, ei muuta. Keinullekin tuli muuten ihan älyttömän lujaa. Siitä lähdin sitten melkein suoraan Goldien kanssa, ja olin vähän hapoilla, mutta nolla tuli kuitenkin. Goldie voitti ja Kani tuli kolmanneksi. Ihan kiva päätös junnuvuosille. Oon kyllä nauttinut täysillä näistä vähän matalatasoisimmista tittelikilpailuista. Nyt pitäis sitten kai ruveta ihan oikeesti pärjäämään. (:

Pakko laittaa tällanen leija pokaalikuva, kun voittajille jaettiin tällaisia hienoja Oscar-patsaita elokuvateeman mukaisesti. Pystissä lukee, että "Paras ohjaus". :D Hauskaa myös se, että Goldien virallinen nimi sattuu olemaan Golden Globe... (: 

MM-karsinnat

Viime viikonloppuna oltiin vielä Seinäjoella karsinnoissa. Paikalle saavuimme edellisenä iltana suurta hilpeyttä aiheuttaneeseen majoitukseemme. Mökkiin mahtui juuri ja juuri yksi sänky, toinen patja lattialle, pieni jääkaappi, Muusan häkki pöydän alle ja nurkkaan koirien makuualusta. Tähän ei sisälly yhtään lattiatilaa. Mutta hyvinhän me mahduttiin, kaksi tyttöä ja kolme koiraa. Sopu sijaa antaa, vai miten se nyt olikaan.

Itse kisat menivät oikeastaan aika kivasti, vaikka hyllytinkin Kanin kanssa molemmat radat. Radat oli tosi kivoja, virtaavia eikä mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeita. Ekalla radalla hylly tuli vasta kolmanneksi viimeisellä esteellä, ja ihan kiva fiilis siitä, että oltaisiin oikeasti voitu tehdä nolla! Juoksin vielä paljain jaloin, kun lenkkarit unohtui pikku mökillemme.

Toinen rata lähti ihan kivasti, muttei päästy harmiksi edes puoleen väliin. Kani karkasi keppien jälkeiselle renkaalle, kun en ottanut sitä haltuun tarpeeksi tiukasti. Ärsytti vähän kyllä sen jälkeen katsella, kun kymmenittäin makseja tekee ihan saman perusmokan.

Nyt on siis kesän kisat paketissa, ja hirveä määrä treeni-ideoita ja -intoa. Eipä me olla kisoilta ja muilta menoilta ehditty yhtään treenaamaankaan. Paljon on vielä edessä, niin treeniä ja kehitettäviä asioita kuin kisojakin, ja toivottavasti onnistumisiakin. Loistavaa loppukesää kaikille!

Kani Turussa 19.5., © Sirpa Saari