Goldien agilitykisat

VAROITUS: Järkyttävän pitkä kisaselostus, jota ei jaksa lukea erkkikään.

Valmistautuminen kisoihin poikkesi aika lailla kaikesta, mitä olen ennen tehnyt. Goldielle tasan yksi treeni, jossa kerrataan kaikki välttämätön. Itse lueskelin viikon Nina Svartsbergin Kilpailemisen taito -kirjaa (joka on muuten tosi hyvä) ja yritin saada hyvän fiiliksen. Vasta nyt tajusin, miten paljon ajattelin (ja ajattelen vieläkin) sitä, mitä muut ajattelee ja keräsin itselleni turhia, epärealistisia paineita.

Iuuu kylmä, tulispa jo kesä...

Pakkohan meidän on medikakkosissa pienillä koirakkomäärillä nolla saada. Heti ekalla tietenkin, muuten ollaan ihan surkeita. Ja jos ei saada nollia ja nousta kolmosiin, ei päästä mihinkään treeniryhmiinkään kun kaikki ajattelee ettei ees olla vaivauduttu treenaamaan. Ja jos en niin varmalla koiralla saa nollaa, niin oon kyllä historian surkein ohjaaja, että ei mulla ole mitään toivoa tajuta tästä hommasta yhtään mitään. Kukaan ei varmaan ees halua treenata mun kanssa sitten, kun oon niin surkea. Varmaan joudun vaihtamaan seuraa, kun ollaan niin huonoja, ja käymään alkeiskurssin uudestaan...

Näinhän kaikki ajattelee, eikös vaan?

Kun tajuaa, mikä on ongelma, on onneksi aika helppo lähteä ratkaisemaan sitä. Kisaan ennen kaikkea koiralleni ja itselleni, en muille. Turha sotkea tekemisen iloa miettimällä, mitä joku jossain omissa kuvitelmissa ajattelee.

22.1. Hyvinkää JAU 2 lk tuomari Martti Salonen

Hyvinkään koiraurheilukeskus on kyllä kivoimpia kisapaikkoja, mitä tiedän. Luokkajärjestys oli sopivasti maksi mini medi, eli rataantutustumiseen mennessä tiesi melkein jo valmiiksi, mitä tulee tekemään. Uusi pohja arvelutti, ja varsinkin maksikoirat liukastelivat ihan normaaleissa kaarteissa suuremmitta syittä. Ehkä eniten kuitenkin pisti silmään melkein-myöhässä-muttei-kuitenkaan persjätöt, joissa hidastempoisemmatkin koirat tuiskahtivat vaihtaessaan suuntaa äkisti. Oman jalan alla pohja oli kyllä tosi mukava.

F agilityrata

...oli vaikea, mutta toisaalta kivan haastava. Alku oli koko kentän lävistäjän mittainen suora, ja matka koiran luota radalle lähtöasemiin tuntui kestävän ikuisuuden. Kauhusta kankeana vain kävelin. Sitten tajusin, että hei, hymy huuleen, tätä ollaan ootettu puoli vuotta!! Goldie oli ihan samaa mieltä, en oo pitkään aikaan nähnyt sellaista hymyä tyttösen huulilla! Luva tuli voitolla, ja tehtiin kyllä parhaamme. Erityisen tyytyväinen olen omaan valssailuuni, joka ei olisi tullut kyseeseenkään vähän aikaa taaksepäin, niin rautalangasta se on väännetty.

E agilityrata

Vähän helpompi, mutta myös haastava rata. Mainittakoon myös, että molemmat agiradat vaativat koiralta aika hyvää irtoamista ja jonkin verran myös ohjaajan juoksunopeutta. Suunnittelin parille hypylle ennen keppejä saksalaisen, jonka tein sitten vähän hutiloiden ja Goldie ärsyyntyi minuun. Se on alkanut haukkumaan aina, kun ohjaan huonosti, ihan kiva koutsi... Joka tapauksessa turhautuminen sai sen jäämään käteeni kiinni hetkeksi pidempään kuin olin ajatellut, enkä näin ollen jättänyt tarpeeksi tilaa, jotta se olisi voinut itse hakea kepit suoraan edestä. Pidin vielä fiilistä päällä ja tein täysillä loppuun. Hyllyksi rata muuttui ennakoivalla valssilla puomin jälkeen – valmiiksi hidas koira puomin kontaktin jälkeen ja omat ennakoivan valssin ”asetukseni” säädettynä kaahari-Kaniinille - ei hyvä, kieltoja taisi tulla parikin kun koira kädessä kiinni. Loppusuora häämötti onneksi jo, ja irtoaahan tuo kyllä kun vaan ohjaa. Positiivista molemmilla agiradoilla oli myös se, että Goldie uskalsi laukata puomilla, wau. Rohkea tyttö!

Goldie kesällä puomilla, jännittää. © Sirpa Saari

D hyppyrata

Melkein nukahdin katsellessani maksien menoa. Jotenkin sain kuitenkin piristyttyä omaan tutustumiseeni. Rata oli helppo, suoria linjoja, ei mitään ihmeellistä. Suunnittelin varman päälle edellistä hutilointisaksalaistani muistellen takaaleikkauksia. Kesken rataa tuli taas se tunne, että hitto, ehdin kyllä valssata tohon, ja kyllä siinä pari kolme takaaleikkausta vaihtui valsseiksi lennosta. Kertoo ehkä jotain siitä, miten hyvin tunnen koirakkoni tutustumistilanteessa - ei ole eka kerta kun vaihdan ohjauksia viime hetkellä nopeampiin ja parempiin. Mulla ei ole kyllä koskaan ollut niin hauskaa radalla, ja veikkaan, että Goldie on samaa mieltä. Yli kymmenen sekkaa aliaikaa, voittonolla ja menolippu kolmosiin siis ansaittu. Kaikkensa antanut fiilis. Flow.

---

28.1.Lohja SIUNT 3 lk tuomari Anne Viitanen

Ilmot oli Lohjalle jo laitettu, joten seuraava koitos häämötti jo edessä edellisen päätyttyä. En valmistautunut mitenkään, tuntui niin oudolta, että me muka oltaisiin kolmosissa. En mä vaan ole tajunnut, että kakkosten jälkeen oikeesti on ne kolmoset... Eipähän ehtinyt tulla mitään kynnystä mennä ekoihin kolmosten kisoihin, mikä olisi toisissa olosuhteissa voinut olla hyvinkin mahdollista.

B agilityrata

Rataantutustumisessa tuntuu, etten ole herännyt vielä ollenkaan. Nukun vielä radallakin. Jo ekojen hyppyjen jälkeen koira pitäisi viedä ansaputken jälkeen A:lle, jota se ei nää, koska putki on edessä. Itse huiskaisen Goldien A:n suuntaan, ja se käy tarkistamassa, että estenumero on oikea. Mahtavaa.

Seuraavien sekuntien aikana Goldie karkaa puomille, ohittaa keinun, kääntyy putken päästä väärään suuntaan, ei tule haltuun putken jälkeen, kieltää hypylle ja kääntyy taas väärään suuntaan hypyn jälkeen. Eli surkea, surkea minä. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään hyvänä ohjaajana, mutta tämä on kyllä jo aika naurettavaa. En todellakaan mitään nollia ekoista kolmosista odottanut, mutta ajattelin sentään sössiväni jotenkin fiksummin. Sitä voi olla niin vihainen itselleen. Kaiken lisäksi kontaktit olivat hitaat ja puomi pelotti, vaikka lämppäpuomilla sain Goldien luottavaiseksi ja rennoksi laukalle. Koirakin oli kyllä radalla jotenkin poissaoleva, eikä ihmekään, kun emännän ohjaaminen muistuttaa lähinnä kärpästen huiskintaa.

C hyppyrata

Kettuuntuneena ja pettyneenä itseeni yritän ryhdistäytyä hyppärille. Nyt ei ole ainakaan niitä kontakteja pelissä. Silti tuntuu, ettei valssit viime viikonlopun vastapainoksi liiku yhtään mihinkään, eikä aivot toimi. Eipä sillä, että radanlukutaitoni olisi kehuttava, mutta hyvällä ja itsevarmalla fiiliksellä on niin paljon helpompi ajatella järkevät, juuri itselle sopivat jutut. Rataantutustuminen on liian lyhyt, linjat tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta ja oudoilta ja valssaamaan kykenemättömyys ärsyttää.

Ainakin rata on jo parempi. Alku menee hyvin, ja Goldie hakee suoraan putkeen paremmin kuin olin ajatellut. Valssi ei lähde vaikka adrenaliinia on, mutta koira menee ainakin oikeille hypyille. Se, ettei valssit etene saa aikaan myös sen, että toinen valssi on järkyttävän myöhässä. Idiootti minä, pussiin olisi ihan hyvin voinut takaaleikata. Yleensä nyt sentään luotan koiraan, jos en sitten itseeni. Kepeille löytyisi monta järkevämpää ohjausta, joista mitään en uskalla käyttää vähäisen treenin vuoksi. Vasta, kun Goldie tulee ulos vikasta putkesta, tajuan, että hei, täähän on tosiaan vielä nolla. 0,66 sekuntia yliaikaa ei harmita yhtään, kun radasta löytyy niin monta kohtaa, jotka olisi voinut tehdä paljon paremmin. Nyt Goldie oli ainakin täysillä mukana. Kyllä se on niin, että settivalikoimaa on kasvatettava. Jos nousin kakkosiin pelkillä takaaleikkauksilla ja kolmosiin pelkillä takaaleikkauksilla ja valsseilla, niin tänne kolmosiin tarvitaan vähän lisää juttuja, jotka tuntuu hyviltä ja tulee selkärangasta. Pää pystyyn ja eteenpäin!

Uuden vuoden uudet kujeet

Haasteet vuodelle 2012

• Nauti ja pidä hauskaa, koska se on ainoa syy tehdä tätä
• Ei tosissaan eikä vakavasti, koska olen liian tosikko olemaan tosissani sellaisessa asiassa, jossa päämäärä on pitää hauskaa
• Päästä paremmin koiran perspektiiviin = ymmärtää asiat koiran näkökulmasta (parantaa palkkausta ja radanlukutaitoa)

Aivojumppaa

Ai että suunnittelis jokaisen treenin erikseen ja analysois kaiken. No huh huh. Senkin ajan vois käyttää treenaamiseen!

Näin olen huomannut ajattelevani, kunnes tajusin, että ajatustyötähän tämä on. Ne, jotka ovat kokeilleet koiran ohjaamista ilman käsiä, tietävät, että se onnistuu. Ja rullatuolissakin voi harrastaa agilitya. Kädet ja jalat eivät siis ole välttämättömiä. Mutta aivot ovat.

Kanilla on pomppufiilis

Koiran aivojumppa on noussut pinnalle viime aikoina. Halutaan, että koira itse oivaltaa asioita, miettii ja tarjoaa toimintoja. Sen lisäksi treenataan pienissä osissa ja panostetaan laatuun eikä määrään. Miksi me ihmiset sitten vaivautuisimme tekemään asioita uudestaan ja uudestaan ilman ajattelua vaivautumatta tekemään oppimista itsellemme helpommaksi?

En tosiaankaan suunnittele pikkutarkasti joka treeniä, tai aina analysoi kaikkea. Mietin kyllä, mitä haluan treenata, mutta minulla ei tosiaankaan ole kovin tarkkaa kuvaa siitä, millainen on ns ”huippuagilitykoira”. En ole koskaan kouluttanut sellaista. On vaikea suunnitella pikkutarkasti kokonaisuutta, kun lopputuloksesta on epäselvä mielikuva. Joten voin treenata vaan kaikkea sellaista, mitä sattuu tulemaan vastaan, ja asioita, joiden uskon ja koen olevan tärkeitä ja olennaisia radalla. Nyt, kun Goldie pääsee taas kisaamaan, on ollut hauska miettiä paperin kanssa, mitä haluan tehdä ennen kisoja, jotta sillä olisi varma olo radalla. Ja arvailla, mitä treenattavaa saa kisojen jälkeen...

Jos ei voi prosessoida etukäteen, niin jälkikäteen se onnistuu. Jotkut kisaradat ovat vieläkin prosessissa, melkein vuodenkin takaa. Muistiinpanoja menneistä radoista on ainakin hauskaa, jos ei hyödyllistä lukea. Hyvät fiilikset kannattaa aina tallettaa huonompien päivien varalle!!

Kep kep kep...

Ihana, luminen sää ihan pakottaa ulos, vaikka muuten loma menikin jouluhäslinkiin ja laiskotteluun. Ja sitten vielä oma kunigasideani, ilmaisia kaaria keppeihin lumesta! (: Kanille eivät mokomat kelvanneet, mutta Goldielle täydelliset. Nyt saavat keppitreenit tosin jäädä tauolle hetkeksi, kun lumen alla on jäätä.

Pakollinen vuosittainen perhepotretti

Parhaat !<3 Wau, melkein kaikki katsoo kameraan... (:

Ja uuden vuoden kunniaksi myös uusi ulkoasu blogiin... (:

Syksy meni, talvi tuli - treenisuunnitelmia

Tältä näytti meidän tämän syksyn/talven 2011 agitreenisuunnitelma:

Goldie	Kani
Kuntoutus Sen jälkeen jatko siitä, mihin jäätiin: lyhyitä, hauskoja treenejä täydellä teholla yksittäisiä kontaktiesteitä; nopeus persjätöt kepeille Kisoissa: varmistelut pois ja riskimeininki peliin panostus motivointiin	Ohjaus ja ratatyöskentely varmuutta ohjauksiin lyhyillä harjoituksilla motivoiva lelupalkka + palkan suunnan tarkastelu paljon paljon paljon leikkiä niin kuin aina Kepit valmiiksi – nopea ja varma takaaleikkaukset sivusuunnassa irtoaminen ja vedättäminen kun suoritusvarmuutta Kontaktit nopeat & selkeät myös liikkeen jatkuvuus erityiskatsaus puomiin

Goldie

Polvileikkauksesta kuntoutuminen sujui tosi hyvin, vaikka syksy oli raskas molemmille. Leikkaus tuntuu nyt tosi kaukaiselta, ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Goldiesta ei ole edes yhtään valokuvaa kipsin kanssa. Ei kuitenkaan ole helppoa katsella parhaan ystävänsä kärsimystä, varsinkin kun se on koira, eikä yhtään edes tiedä, miksi sattuu. Nyt se on kuitenkin ohi. Ainoa muutos taitaa olla se, että minustakin on kehkeytynyt sellainen ylihysteerinen koiran terveydentilan tarkkailija, johon kaikilla menee hermo, ja jota vain toiset samanlaista kokeneet voivat ymmärtää.

Nyt Goldie on ollut hallilla pari kertaa, ja täyttänyt tapansa mukaan kaikki odotukseni. Vauhtia löytyy, kontaktiesteiden nopeuttaminen ruokakupilla on täysin kirkkaana suunnitelmana päässäni ja persjätöt kepeille – kas, eihän se niitä ollut unohtanut. Tulevan vuoden haasteeksi jää siis kisaaminen. Se tulee olemaan todella mielenkiintoista, kun olen nyt tämän puoli vuotta päässyt harrastamaan Goldien kanssa agia vaan omassa pääkopassani. Agi on hyvin paljon aivotyöskentelyä ja miettimistä, ja nyt on siis puolen vuoden ajan hiottu treenisuunnitelma käytössä. Jännää, miten tulee menemään!

Kani

Miten paljon pikku Kaniini onkaan kasvanut!
Se ei ole enää pentu vaan kaunis nuori koira.

Kanin kanssa tekeminen varsinkin agiradalla tulee koko ajan helpommaksi. Silti, en olisi voinut uskoa, miten helposti sitä alkaa nauttia niistä pienistä kohdista, jolloin kaikki, tai ainakin melkein kaikki naksahtaa kohdilleen. Tuntuu myös, että aika nopeasti ollaan saatu yhä pidempiä kohtia menemään putkeen. Oma ohjaaminen ja liikkuminen on ihan uudella asteella, kunpa vaan se radanlukutaitokin seuraisi perässä... Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sanotaan, ja Goldien jäädessä lomailemaan täyden panostuksen antaminen Kanille on ollut se hyvä juttu. Ei me olla mitään ihan hulluna treenattu, mutta kun rutiinia tulee, yhteistyö ja vuorovaikutuskin on ihan uutta luokkaa. Minä uskon koiraani enemmän ja Kani luottaa minuun enemmän. Yritän olla sen arvoinen.

Keppien kanssa ollaan oltu ihan superlaiskoja, sanotaan suoraan. Tai siis, minä olen ollut. Ensimmäiset lumihiutaleet tuntuivat ilkkuvan ”laiskimus, epäonnistuja!”. Niin olenkin, heh. Varsinkin kun lumet suli pois enkä siltikään treenannut. Mutta olen vakaasti päättänyt olla treenaamatta vakavasti, joten annan itselleni luvan treenata ne kepit valmiiksi vaikka vasta kesällä, jos sitten löytyy siihen intoa. Kontaktien kanssa ollaan pidemmällä, mutta ihan selvänä ei ole kuviot palkkaamisesta. Sekin täytyy vaan itse kokeilla ja todeta. Iloinen yllätys nyt ihan kuukauden sisään oli hyvin suuresti päänsärkyä tuottaneen keinun onnistuminen. Kani sai kamalan keinupelon tehtyään vahingossa lentokeinun, mutta kun kokeilin huvikseni treeneissä targettipalkalla, tuntui, että se oli kokonaan unohtanut koko jutun. Jokaisella toistolla meni lähemmäs keinun päätä, ja jo viidellä toistolla oli takatassuineen päivineen kontaktipinnalla. Voi miksi, miksi en ikinä opi? Ongelmiin ei tule ratkaisua niitä vatvomalla ja jankkaamalla. Paras antaa vähän aikaa olla, niin kyllä ne selviää kuin huomaamatta. Tiedän, ettei toimi kaikilla, mutta minulla kyllä.

Koko vuoden mittaisia tavoitteita en ole tehnyt enkä tule tekemäänkään. Tämän vuoden alussa Goldie tai emäntänsä eivät olleet koskaan kisanneet. Puhumattakaan Kanista, joka ponnisti hyppyyn kahden kolmen metrin päästä rimasta ja laskeutui ihan riman viereen. Se nyt vaan on niin, että vuosi on liian pitkä aika suunnitella yhtään mitään.

Vuosi 2012 lähtee käyntiin treeneillä, jotka menevät tutuilla kaavoilla. Suunnitelmien ydin on maksimaalinen hauskanpito ja se antaa kaikelle niin paljon liikkumavaraa. Ainakin Goldien kanssa testaillaan parit kisat alkuvuodesta ja suunnitellaan sen mukaan jatkoa, ja Kani menee lonkka-, polvi- yms. tutkimuksiin. Elämä osaa kuitenkin aina yllättää, suunnitteli tai ei.

Riehakasta Joulua ja tassujen täyteistä Uutta Vuotta 2012!