Kisaamista (edelleen) kamalilla kontakteilla

Viikonloppuna oli siis kahden päivän kisailut Kanin kanssa, koska halusin heti alkusyksystä paljon startteja alle. Kontaktivammailun kannalta tämä ei tietenkään ollut fiksua. Ei ollut oikein ajatukset siinä mielessä kasassa. En muista, olivatko ilmot sitten ennen suuria kontaktisuunnitelmiani, mutta niiden kannalta kisaaminen ei tietenkään ollut tässä vaiheessa järkevää. Näin jälkeenpäin ei kuitenkaan hirveästi kaduta, kun nyt voi rauhallisin mielin treenata kontaktit kuntoon ilman suurempia arvokisanollapaniikkeja. Silti haluan ihan oikeasti kontaktit kuntoon. Tällä kertaa me onnistutaan, tai ainakin edes yritetään kunnolla.

Lauantai, Ojanko

0, sij. 1. (serti) Kontaktit kamalat, A vielä kohtalainen, mutta puomi jälleen vuosisadan himmaus. Yksi niisto pääsi myös levähtämään, enkä liikkunut kepeillä reippaasti eteenpäin (varmistelumoodi päällä?!?). Muuten hyvä meno, varsinkin yhdestä ratavalinnasta olin tosi tyytyväinen - uskalsin lähettää Kanin ja juosta persjätön yhtä hyppyä edemmäs kuin mitä valtaosa kisaajista näytti tekevän, ja kannatti! Harvoin kyllä tulee vastaan sellaista tilannetta, että onnistuisi tekemään keskimääräistä fiksumman ratavalinnan.

0, sij. 5. Jepjep, kontaktit edelleen kamalat, jälleen fiksuista ratavalinnoista huolimatta. Mutta siitä olen kyllä helpottunut, että ainakin on nyt tuplakin kasassa, olisi hirveää metsästää sitä myöhemmin.

hyl Viimeinen hyppäri. Unohdin radan ihan pieneksi hetkeksi, mikä kostautui, ja Kani pääsi hyppäämään yhden hypyn takaisin. Myös alussa Kani luki keppien sijaan niiden takana olevaa putkea, peitin varmaan näkyvyyden ekaan väliin tai jotain. Siinä on joka tapauksessa meille treenin paikka. Muuten kiva rata, oli kiva, kun ei tarvinnut enää huolehtia kontakteista.

Sunnuntai, Kirkkonummi

hyl Kamalat kontaktit. Edelleen. Viimeisille esteille asti teemme nollaa, mutta lopun takaakiertovälistävedon toiselle hypylle en saa tarpeeksi kääntöä ja se menee sitten siinä. No, ne kontaktit nyt ainakin tuli vaadittua loppuun asti.

10 Lentokeinu! :D Ennen keinua menin ulos mukavuusalueeltani ja tein takaakiertopersjätön, jess. Ja sillä ilmeisesti tuli vähän liikaakin vauhtia koiran moottoriin... Olin niin hämmentynyt tapahtuneesta, että aloin kesken rataa miettiä, että niin, pitikö tätä keinua nyt sitten uusia, ja ilmeisesti sain kiellonkin seuraavalle esteelle. Niin, ja tarvitseeko mun sanoa kontakteista enää mitään? A:t jälleen kamalia, mutta viimeinen puomi on jo siinä siedettävän radalla, himmaa, mutta himmaa ainakin suoraan 2on2offiin.

0, sij. 3. Helpohko hyppäri, jossa ihanan paljon putkia. Alku ei oikein lähde, siihen olisi voinut keksiä jotain nopeampaakin. Vähän siinä rajalla, että onko vääntämistä vai ei, mutta nolla kuitenkin, ja jää hyvä maku suuhun viikonlopusta. (:

Kontaktikriisi

Tiedän, se sama vanha, aina vaan... Olenkohan joskus aikaisemminkin jopa otsikoinut täysin samalla tavalla? Varmaa on, että jos saisin matkustaa ajassa taaksepäin ja muuttaa menneisyyttä, menisin siihen hetkeen, kun joku idiootti keksi laittaa kontaktiesteet agilityradoille. Tarina meni siis näin:

Kaksi viikkoa sitten alkoi hallikausi. Ensimmäisten treenien aiheena oli - mikäs muukaan - kuin kontaktit. Tehokkaampaa tapaa lytätä treenejen aiheuttamaa innostustani ei voisi olla. Himmaa, himmaa, himmaa... Lisäksi Kani tulee A:lle erittäin epätaloudellisesti - tömähtää vaakasuoralla laakahypyllä kontaktipinnan yläreunaan niin, että kaikki vauhti menee. Miksiköhän tuotakaan ei ole kukaan muu koskaan huomannut? "Pientä viilaamista" sanoo Nina. Itse voisin alkaa vaikka itkeä.

Seuraavana päivänä sisuunnun, soitan Sennille (koiratreenaamisen 112 (: ) ja sanon, että nyt alan oikeasti treenaamaan kontakteja tai muuten tää oli tässä. Ja nytpä on sitten treenattu. Alku oli vähän hakemista palkkauksen kanssa, mutta suureksi yllätyksekseni namipalkka jonkin matkan päässä kontaktista (suom. huom. etupalkka) toimii. Virheen sattuessa voin olla avaamatta namiboksia. Aluksi tämä oli tärkeää, sillä Kani juoksenteli paljon myös kontaktin läpi, mikä kertoo paljon siitä, miten pihalla pieni eläin on ollut.

Toissapäivänä testailin Kanin kontakteja ihan oikealla A:lla (ennen tätä ollaan treenattu omalla pihalla pikku-A:lla). Namipalkka pitää vaihtaa ehdottomasti leluksi, koska suoritusvarmuus löytyy jo, mutta draivia tarvitaan lisää. Yritän olla keskittymättä niihin asioihin, jotka menevät vielä pieleen - ruma tömäytys A:lle, harjan yli loppuun asti ryömiminen - ja olla iloinen niistä, jotka eivät; Kani pomppaa nopeasti 2on2offiin alas päästyään eikä hidasta vauhtia, vaikka jäisin ihan kokonaan taakse, kun etupalkka odottaa kontaktin jälkeen.

A:lle tulosta, rumasta laaka-vaaka-tömäytyksestä, juteltiin lisää eilen. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi speedbumpit tai länget. Treenaaminen tuntuu niin masentavalta, kun koira on päässyt kenenkään huomaamatta tekemään virhetoistoja koko pienen agilityuransa ajan. Mutta ei kai tässä muutakaan voi.

Muuten viikkotreenit ovat sujuneet aika mukavasti. Aina välillä huomaan kisaavani treeneissä sen sijaan, että vetäisin itseni kunnolla mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta ainakin olen tietoinen asiasta. Kyllä tästä kisailemaankin pian päästään.

Momokin on päässyt treenaamaan. Ei, en ole oikeasti antamassa sitä pois. (: Omituista, miten hämmästynyt itse olen koiran itsenäisestä etenemiskyvystä nyt, kun treenaan sitä. Ehkä treenaan yhtä lailla itseäni uskomaan siihen, että voin luottaa koiraan ja antaa sille enemmän tilaa. Kontaktitkin ovat aika hyvällä mallilla kisojen jälkeen vaadittavaa hienosäätöä lukuunottamatta. Momon kanssa toimiva palkkasysteemi on löydetty aikoja sitten: namietupalkka ja tarvittaessa targetti merkkaamaan oikeaa paikkaa.

Palkkauksen kanssa on vielä vähän miettimistä. Namipalkka on paras, mutta olisi kiva, jos saisin Momon vielä innostumaan repimisestäkin tai vähintään juoksemaan tennispallojen perässä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin nyt saada meidän vanha systeemi pois; se, missä koira haukkuu ohjaajaa radalla ja ohjaaja haukkuu koiraa radan jälkeen. (:

Treeniä, treeniä!

Viikko sitten lauantaina katkaistiin lepokausi kertaheitolla Agilityakatemialla. Muutamia vessapaperipaketin päällä kotona treenattuja kontakteja ja takapihan keppejä lukuunottamatta ei oltu mitään muutamiin viikkoihin tehtykään. Ihan ymmärrettävää ehkä siis, ettei ihan lähtenyt, varsinkin kun olin itse ihan puhki ylppäripaineiden takia. Hankalinta radassa oli oikeastaan ekat kolme estettä, joita ei lopputreeneistäkään saatu toimimaan ihan sillä tavalla, kuin olisin halunnut. Joka tapauksessa oli kiva päästä treenaamaan, rata oli hyvä ja siinä oli monia kivoja paikkoja ja meillä oli hauskaa. (: Laitan videota myöhemmin.

Perjantaina sain lopulta syksyn kirjoitusurakan alta pois, ja lauantaina olikin sitten lähtö Purinalle. Ajattelin aluksi, ettei ollut mikään ihan fiksuin veto lähteä heti radalle, mutta oikeastaan jaksoin aika hyvin. Lähikisat on siitä kivoja, että siellä on aina paljon tuttuja höpöttämässä ja tsemppaamassa. <3

Kani teki heti ekalla agiradalla nollan (sij. 3). Tuntui tosiaan hyvältä saada nollatili kevään arvokisoja silmällä pitäen vihdoinkin auki. Rata oli ehkä hieman liian pyöritystä meidän makuun (vaikka Kani kääntyykin aika kivasti), ja fiksumpia ratavalintojakin olisi ehkä voinut tehdä. Yhdessä kohdassa onnistuin kuitenkin hyvin jättämään Kanin yksin hypylle ja juoksemaan itse valssiin edelle, ja siitä olin aika iloinen. Ohjaukseni oli ylipäätään aika mukavuusalueella läpi kisojen, koska annoin sen olla. En tiedä, oliko se hyvä juttu, mutta nyt pitää taas alkaa ruoskimaan itseään.

Toinen rata oli hyppäri jossa oli ah-ihania suoria putkia. (Eikä ole ironiaa.) Ja siihen se sitten kaatuikin, kun jäin sekunnin sadasosaksi odottamaan koiraa enkä ehtinyt juosta. Vaikeus on siinä, että joskus taas juoksen ja ehdin hyvin, mutta unohdan katsoa, onko koira oikeilla esteillä... Tässä tilanteessa kuitenkin vastakäännöksellä olisi voinut tehdä paremman linjan niin, ettei olisi tarvinnut niin huolehtia koirasta. Hyvähän se on jälkeenpäin sanoa. (:

Vika rata taas agirata, ja samaa perusmenoa, keppien jälkeen hyl. Päällejuoksut kepeille ovat ehdottomasti treenilistalla - videolta näkee, miten mun ohjaus putoaa, eikä mitään ole enää tehtävissä. Lisäksi lopussa on hyvin havainnollistava esimerkki himmaus-A:sta, joka ei kyllä ihan oikeasti ole noin paha (tai ei ollut ainakaan ennen kisoja).



Niin, ja olihan mulla Momokin mukana, kahdella viimeisellä radalla. Tämä on sitten se koira, jolla on oikeat unelmakontaktit: pysähtyy 2on2offiin jopa pituudelle. :D Vastapainoksi vikan agiradan puomin kontaktille taas tuli pomppu (huolimattoman käskytykseni vuoksi). Taisi olla ensimmäinen kerta, kun saan femman radalta kontaktivirheestä.

Tänään käytiin vielä treenaamassa itsekseni, ties kuinka pitkästä aikaan. Mikään ei kyllä kasvata treenimotivaatiota samalla tavalla kun sopiva sössiminen kisoissa. Pakko myöntää, että omatoimitreenaaminen ei ihan kuulu vahvuuksiini, mutta nyt kerrankin onnistuin tekemään kunnon perustreenin vetämättä koiria ihan piippuun. Treenattavat asiat vaan ranskalaisilla listalle ja tarpeeksi taukoja.

Momonkin kanssa aijon ihan oikeasti alkaa nyt treenaamaan, targettipalkalla ja lyhyitä pätkiä (kolme treenattavaa asiaakin tuntui olevan hieman liikaa). Eihän tota kehtaa enää kisoihin viedä tuossa kunnossa. Pitkät kisaradat yhdistettynä mun nykyiseen nenästäveto-ohjaukseen eivät ole olleet mitään ihan parasta normaalisti hyvin rataa lukevalle ja hyvin etenevälle Momolle. Uskon kuitenkin, että Momosta saa aika pienellä vaivalla taas aika hyvän - se mikä repsahtaa kisatessa, korjataan treeneissä. Jos halutaan vauhtia, treenataan vauhtia. Jos ei haluta urpoilla radalla, pitää urpoilla treeneissä. Niin kauan kun joka ikinen kisarata ei ole nolla, tavoiteltavaa on. Tästä se lähtee.

Kani
- kontaktit putken imulla - leikkii hyvin → hyvä alku itsenäisiin kontakteihin
- takaakiertopersjätöt - ok
- eteenmenot - loistavat

Momo
- putket - hyvät → targettipalkat radoillekin mukaan putkien jälkeen

- takaakierrot - lisää treeniä, ei irtoa kovin hyvin
- eteenmenot - ok