Poni-Kani

Kerran hevosihminen, aina hevosihminen. On ymmärrettävää, että olen enkkuvilttien vietävissä. Olen ollut tyytyväinen, istuu hyvin ja on kätevä. En muista kuinka kauan olen etsinyt paksua villalointa.

Silti, olisi ehkä voinut armahtaa koiraa. Koiralla, jonka nimi on Kani, on tarpeeksi identiteettiongelmia jo valmiiksi.

Elämä täällä rullaa aika normaalisti. Hiihtoloma aloitettiin aika mahtifiiliksillä, kun napattiin Kanin kanssa toinen LUVA (muutama huono valssi ja himmauskontakti, mutta yleisfiilis tooosi hyvä; sij. 2) ja melkein se kolmaskin – sikahyvä rata, mutta kielto viimeiselle esteelle, omaa huolimattomuuttani tietenkin. Vähän ärsytti kyllä. :) Onneksi medikakkosissa femmakin on hyvä tulos (sij. 3)...
(Tästä tuli muuten mieleen, että jos sijoituksia mielii, niin kannattaa olla medikakkosissa ja Joensuussa. Vajaa pari vuotta sitten kisasin siellä Goldien surkeimmat kisat ikinä; tulokset 15,50 ja 20,09, sijoitukset 1. ja 2. :DD)

Mutta parasta oli, että meillä oli Kanin kanssa ihan älyttömän hauskaa. Varmaan paras fiilis ikinä. :))

Myös ystävämme Myy-bortsu ja Eevis aloittivat samaisena aamuna kisauransa. Huisia! Oli kyllä pitkä ja ihana päivä, kiitos loistavasta kisaseurasta! ♥

Loppuviikon olinkin sitten tekemättä mitään. Hyvä loma, hyvä minä. Hiihtoloma on kuitenkin nyt historiaa, ja raataminen alkaa jälleen.

Tästä viikonlopusta alkaa myös seuraava kisaputki. Tai ehkä pikemminkin jatkoa kevään kisaputkelle. Koiraa kohtaan kisoja ei toisaalta tule tälläkään tahdilla kovin paljon, kun viikonloput jakaantuvat koirien kesken tasan. Ohjaajalla on sitten vähän kiireisempää, mutta ylirasittuneista agilityohjaajista en ole kyllä koskaan kuullut.

Oon miettinyt vähän viime aikoina, millaista todella olisi kisata kahden koiran kanssa samassa luokassa. Ajatus kuudesta startista päivässä tuntuu hurjalta, kun kahdenkin jälkeen voi olla jo ihan väsynyt... Jos fyysisesti jaksaisikin, niin toi henkinen kantti ei oikeen kuulu mun vahvuuksiin. Asenne on ehdottomasti käsittelylistalla.
No, mutta huomenna Goldien kanssa suunnataan siis - vielä toistaiseksi ilman Kania - Suomen Las Vegasiin eli Turkuun.
Olen luottavaisin mielin. Mitään paineita ainakaan ei ole; what happens in Turku, stays in Turku.

Melkein unohdin - niin mun pieni vauvani on nyt sitten kolme vuotta! Sen ehkä vielä sulatan, mutta nyt täytyy alkaa työstää sitä ajatusta, että Goldie täyttää tänä vuonna viisi. Hyi kamala. Miksei me voida olla nuoria ja hölmöjä koko loppu elämämme?

Ainakin toinen noista on onneksi mahdollista. :)

Kani 16.4.2010. Ihana pentu, ihana koira...! Sieltä se vauvakuume sitten tulee...