Kesä ja ratatreeniä

Kolme asiaa: ruohonleikkurin ääni, pölyinen ilma ja uitetun koiran tuoksu (erityisesti Navalan ojien hurmaava aromi - Kani ja mustavalkoiset vähän innostuivat). Siinä on kesän merkit.

Hurmaava Momo on muuten päättänyt tappaa ruohonleikkurin. Ja vesiletkun. Pienensuuren sheltin murhanhimo on silmitön.

Kesän huomaa myös siitä, että Kanin huono jäähdytysjärjestelmä takkuilee. Siis miten koira voi läähättää niin paljon, raukka... Onneksi meidä talo pysyy helteilläkin viileänä, se helpottaa niin koirien kuin ihmistenkin oloa huomattavasti. Ja Kanilla on lupa mennä parturiin juhlien jälkeen, luojan kiitos. Sillä ehdolla tosin, ettei sitä kynitä ihan kaljuksi, niin kuin viimeksi.

Itse en ole koskaan ollut kesäihminen. En erityisemmin kaipaa kuumuutta, koska se hankaloittaa sekä agitreenejä että juoksemista. En kaipaa myöskään pölyä ja ötököitä.

Parasta kesässä on valo. Agikentällä voi treenata vaikka kymmeneltä illalla punaisen auringonlaskun kanssa, ja näkee vielä oikein hyvin. Osa vedoista on videollakin, mutta tekniikka petti enkä niitä nyt tänne tietenkään saa. (Ehkä ihan hyvä niin.) Elävässä kuvassa näkyy kuitenkin selvästi repsahtanut ratakunto. Meno on vähän kankeaa, eikä pakka pysy kasassa.

Tällaisella kamaluudella treenattiin maanantaina, ryhmäläisten itsetunto ei ainakaan noussut... Ei ollut itsellekään mikään helppo rata, pituuden jälkeen hyllytettiin useamman kerran. Pelkällä persjätöllä Kani karkasi helposti A:lle ja väärin ajoitettu flippi aiheutti helposti kolmosputkeen hylkääntymisen. Putki-kontakti-erottelut pitää siis myös lisätä treenilistalle, niitä ei olla treenattu ikuisuuksiin ja se kyllä näkyy. Hyvää Kanilla oli haltuunotto kuutosputken jälkeen

Ratavalinnat: (sekä Kani että Momo)
Hypyllä 2 takaakierto-persjättö. Haltuunotto putkelle 6 ja hypylle 7 poispäinkäännös. A:lle 8 persjättö. Pituudelle 13 persjättö ja flippi putkeen. Putkelle 17 persjättö.

Treenillä rataosaaminenkin onneksi paranee. Pienet tekniikkatreenit ja esteosaamisen vahvistaminen ovat olleet paikallaan, ja niitä ehdottomasti jatketaan. Ne ovat myös tuoneet kivaa vaihtelua ratatreeniin, ja tuntuu, että koirien osaaminen kokonaisuutena pysyy paremmin kasassa. Haasteita ja puutteita on, mutta toisaalta ilman niitä treenaamisesta katoaisi mielekkyys. Nyt on hyvä fiilis treenata, ja otetaan siitä kaikki irti.

Satu Hillin koulutuksessa

Tänään olimme Kanin kanssa Nu-Pun järjestämässä Satu Hillin koulutuksessa. Viime kerrasta taitaa olla pari vuotta, ja tykkäsin kyllä silloin tosi paljon. Päivän rata oli hyppäripainotteinen (keinu oli ainoa kontaktieste) ja aika peruskauraa. Teki kyllä tosi hyvää päästä kunnon ratatreeneihin. Kani sai kehuja estehakuisuudestaan ja minä jalkatyöstä, liikkumisesta ja vahvasta ohjauksesta. Tauko näkyy selvästi ratatyöskentelyn varmuudessa, vaikka monia hyviä juttuja onkin siellä selkärangassa asti. Menoa vaikeutti osaltaan myös kenttä, jonka pohja oli todella raskas, kuoppainen ja kivinen - ei siis mitenkään helppoa painella täyttä vauhtia eteenpäin, koirallekaan.

Uutena ideana tuli jonkinlainen niiston ja ennakoivan valssin välimuoto. Tiukkoihin käännöksiin olen aikaisemmin käynyt joko edellä merkkaamassa tiukan niiston tai tehnyt ennakoivan valssin esteen eteen - tai sitten voisi tehdä jotain siltä väliltä. Tämä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä olen jo pitkään miettinyt, millä saisin kiltisti kääntyvälle Kanille selkeät, muttei liian tiukat ohjausvihjeet kääntymisestä. Se tulee niistoihin ja valsseihin niin kiltisti, että siinä lähtee jo ehkä vähän turhaan vauhtia pois. Taloudellisintahan on usein kuitenkin olla vaatimatta sitä ihan tiukinta linjaa, vaan jättää linjoihin sopivasti löysyyttä niin, että optimaalisin vauhti pysyy yllä. Niiston ja valssin välimuodolla voisi saada koiralle enemmän vapautta, rentoutta ja vauhtia käännöksiin. Tämä jätetään ehdottomasti hautumaan, ja testaillaan treeneissä.

En tiedä, miksen edelleenkään ole vaivautunut kisoihin. Blogikirjoitukset toistavat itseään samoin kuin ajatukseni - kesä lähestyy, pitäisi kisata, mutta kun tekee vain mieli treenata. Suunnitelma oli Kanin kanssa treenata kontaktit kuntoon ja mennä sm:iin vaikka kylmiltään tai niin, että käydään muutamat kisat testailemassa. Momoltakin puuttuisi se yksi nolla, pahus. Ehkä laitan suosiolla ilmot ajoissa menemään, niin saadaan edes muutamia startteja alle.

Oikeasti valehtelen. Tiedän aivan hyvin, miksei me olla kisattu. Kaikki luku-urakan aikana laiminlyödyt kotityöt, lähes olemattomiksi rappeutuneet sosiaaliset suhteet ja muut velvollisuudet (oli ne sitten oman pääni sisällä tai ei) sekä juhlavalmistelut vievät aikaa. Ja palautuminen tästä kaikesta hullunmyllystä, lepo.

Niin, ylioppilas musta sentään tulee, vaikkei muuta. Ehkä se on ihan hyvä syy tälle kevään sekavuudelle.

Palauttelua, agilitya ja metsä

Puolimarasta palautuminen sujuu hyvin. Luin jostain, että voi tulla parin päivän infernaali lihaskipu. En tiedä mitä se tarkoittaa, joten tarkistin wikisanakirjasta: helvetillinen, pirullinen. Onneksi on sauna, kylmägeeli ja agitreenit. Kevyt hieronta pullataikinakaulimella on myös ollut aivan täydellistä, varsinkin kivikoville pohkeille. Mutta tämä on taas näitä minun kuningasideoitani, joten kannattaa suhtautua sen mukaan.


Maanantaina tein koirien kanssa nopean ratatreenin ennen kouluttamisia. Eli rakensin ensin puoli tuntia rataa ja ehdin sitten treenata sen viisi minuuttia. :D Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi treenannut rataa. Kanin kanssa päästiin aluksi vain muutama este, kun jo hyllytettiin. Momo jätti keppejä kesken, höh. Ratakunto on siis hieman ruosteessa.

Marian ehdotuksesta ja kurssilaisten innostamana olen treenannut keppejä pihalla
2x2-menetelmällä. Pientä tuntumaa saaneena voin kyllä suositella - koiralla säilyy sekä vauhti että ymmärrys. Omat koirat toki osaavat jo kepit, eikä kulmiakaan voi ihan surkeiksi sanoa, joten se helpottaa tietysti hommaa. Tavoitteena on kuitenkin treenata idioottivarmat keppikulmat. Kun haastavimmatkin kulmat rupeavat sujumaan, aijon kehitellä vielä kaikenlaisia kamalia häiriöitä. Esim. Kanin kulmat ovat tosi hyvät, mutta mun liikkeelle ja rintamasuunnalle se on todella herkkä. Sellaiset häiriöt ovat siis sille tosi pahoja. Momon kanssa ideana on treenata paljon varsinkin avokulmia täydellä vauhdilla - siitä pitäisi sitten kuitenkin taipua ajan kanssa oikeisiin väleihin, ohjaajan sekoiluista välittämättä.

Esteosaamiseen ei kyllä juuri voi satsata liikaa. Olen aina ajatellut, että kun on itse huono ohjaaja, pitää kouluttaa taitava koira. Varsinkin kisatilanteissa tulee mokailtua kaikkea sellaista, mitä ei treeneissä ikinä sössisi, ja siinä koira voi vielä pelastaa. Tekniikoitakin olen treenannut vahvemmaksi, ettei sitten tulevaisuudessa kaadu ratoja johonkin niin tyhmään kuin esim. pakkovalssien merkkauksiin.

Yhtenä päivänä kaivoin myös kaapin perältä vanhan kunnon Nina Svartbergin Kilpailemisen taidon. Kyseesä on siis todella hyvä opas kilpailupsykologiasta varsinkin koiraurheilun näkökulmasta. Kirjan alussa on testi, jolla voi kartoittaa vahvuuksia ja heikkouksiaan (jännittäminen, keskittyminen, rutiinit, asenne, itseluottamus ja tavoitteet). Uudestaan testaaminen oli mielenkiintoista, sillä kirjassa oli tulokset, jotka olin saanut muutamia vuosia sitten.

Rutiineissani ja itseluottamuksessani oli testin mukaan tapahtunut merkittävä parannus. Eniten olin kuitenkin petrannut jännittämisessä. Olen jännittäjä, ja se tuotti jonkin verran hankaluuksia varsinkin kisaamista aloittaessa, ja välillä edelleenkin. Onneksi myöhemmin opin kääntämään sen positiiviseksi innostukseksi ja draiviksi. Kehityskohteikseni näkisin tällä hetkellä tavoitteet ja keskittymisen. Kuhan saadaan tästä taas kunnon treeniputki päälle, niin eiköhän tämä hajanaisuuden tunne pian hälvene, ja tekee mieli kisaamaankin.

Metsäkuvat ovat pääsykoelukuajalta, jolloin valokuvaaminen oli taas kuin terapiaa.