Satu Hillin koulutuksessa

Tänään olimme Kanin kanssa Nu-Pun järjestämässä Satu Hillin koulutuksessa. Viime kerrasta taitaa olla pari vuotta, ja tykkäsin kyllä silloin tosi paljon. Päivän rata oli hyppäripainotteinen (keinu oli ainoa kontaktieste) ja aika peruskauraa. Teki kyllä tosi hyvää päästä kunnon ratatreeneihin. Kani sai kehuja estehakuisuudestaan ja minä jalkatyöstä, liikkumisesta ja vahvasta ohjauksesta. Tauko näkyy selvästi ratatyöskentelyn varmuudessa, vaikka monia hyviä juttuja onkin siellä selkärangassa asti. Menoa vaikeutti osaltaan myös kenttä, jonka pohja oli todella raskas, kuoppainen ja kivinen - ei siis mitenkään helppoa painella täyttä vauhtia eteenpäin, koirallekaan.

Uutena ideana tuli jonkinlainen niiston ja ennakoivan valssin välimuoto. Tiukkoihin käännöksiin olen aikaisemmin käynyt joko edellä merkkaamassa tiukan niiston tai tehnyt ennakoivan valssin esteen eteen - tai sitten voisi tehdä jotain siltä väliltä. Tämä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä olen jo pitkään miettinyt, millä saisin kiltisti kääntyvälle Kanille selkeät, muttei liian tiukat ohjausvihjeet kääntymisestä. Se tulee niistoihin ja valsseihin niin kiltisti, että siinä lähtee jo ehkä vähän turhaan vauhtia pois. Taloudellisintahan on usein kuitenkin olla vaatimatta sitä ihan tiukinta linjaa, vaan jättää linjoihin sopivasti löysyyttä niin, että optimaalisin vauhti pysyy yllä. Niiston ja valssin välimuodolla voisi saada koiralle enemmän vapautta, rentoutta ja vauhtia käännöksiin. Tämä jätetään ehdottomasti hautumaan, ja testaillaan treeneissä.

En tiedä, miksen edelleenkään ole vaivautunut kisoihin. Blogikirjoitukset toistavat itseään samoin kuin ajatukseni - kesä lähestyy, pitäisi kisata, mutta kun tekee vain mieli treenata. Suunnitelma oli Kanin kanssa treenata kontaktit kuntoon ja mennä sm:iin vaikka kylmiltään tai niin, että käydään muutamat kisat testailemassa. Momoltakin puuttuisi se yksi nolla, pahus. Ehkä laitan suosiolla ilmot ajoissa menemään, niin saadaan edes muutamia startteja alle.

Oikeasti valehtelen. Tiedän aivan hyvin, miksei me olla kisattu. Kaikki luku-urakan aikana laiminlyödyt kotityöt, lähes olemattomiksi rappeutuneet sosiaaliset suhteet ja muut velvollisuudet (oli ne sitten oman pääni sisällä tai ei) sekä juhlavalmistelut vievät aikaa. Ja palautuminen tästä kaikesta hullunmyllystä, lepo.

Niin, ylioppilas musta sentään tulee, vaikkei muuta. Ehkä se on ihan hyvä syy tälle kevään sekavuudelle.