Tahtoo radalle

Jep, kesä on ohi. Olin vähän siellä ja täällä, ja silloin, kun koirat pääsivät mukaani, meno jatkui samanlaisena laiskotteluna kuin siihen mennessäkin; uimista, lenkkeilyä, uimista... Junamatka koirien kanssa Liepeelle on varmaankin yksi mieleenpainuvimmista kesämuistoista; tuli mm. testattua, miten kaksi yli kymmenen kilon painoista koiraa tungetaan kainaloon liukuportaissa niin, että lähes yhtä painava laukkukin lähtee mukaan. Annetaan kuvien kertoa loput.

Serkkukoiramme aussie Luffe

Sitten agiradalle. Olen mielestäni saanut nyt ihan hyvin treenailtua koiria. Odotan innolla syksyä ja edessä olevia kisoja; tällä kertaa aijon oikeasti kisata, enkä vaan antaa ilmopäivien lipua ohi, niinkuin keväällä. Jos Goldien kanssa sujuu hyvin, luulen, että ne maagiset seitsemän nollaa voisi olla jopa mahdollisia. Ja tietysti mahtavaa viedä Kaniakin, ja nähdä, mitä meillä on annettavana tositilanteessa. Viime aikoina on ollut myös ihan superhyvä treenifiilis. Viikko taaksepäin uhosin mm. saavani kolmenkymmenen esteen treeniradan nollalla läpi. Kaksi ekaa yritystä meni hyllyiksi, mutta kun vihdoin sain radan sujumaan, niin vika rima tietysti kolahtaa. No, säästetään nollat kisoihin.

Vaikka teen aina treeneissä mielestäni parhaani, jotenkin on ollut sellainen asenne, että mitä sitä nyt kunnolla treenaamaan, kun ei kerran pääse kisaamaankaan. Kani aloitti juoksun ennen viikonlopun kisoja, joten lähdin sitten pelkän Goldien kanssa sateisena sunnuntaipäivänä Purinalle. Kisoissa kyllä huomasi, mitä kaikkea olisi kannattanut treenata – ja olisi tasan tarkkaan tajunnut treenata, jos olisi vaan vaivautunut vähän miettimään. Kertoo kai jotain sekin, että kaikki radat hyl.

1. rata: Jättää kepit kesken kahdesti, mikä on surkean ratasuunnitelmani syytä. Painostan loppukeppejä kohtuuttomasti persjätöllä, tietenkään se ei kestä. Ohjausmoka ja hyppy väärinpäin, myöhemmin vielä levähtää pahasti yhdelle hypylle ja kompastuu. Loppurata onkin sitten pelkkää baanausta; juoksen ihan täysillä pisintä mahdollista reittiä koiran linjan viertä, kirittäen, mutta Goldie tarpoo perässä kuin puurossa. Outoa, olen yleensä tottunut siihen, että vaikka se ei mikään tykki ole, niin juoksee sentään yleensä yhtä lujaa kuin minä. Toisaalta pohja oli oudon pehmeä, ja Goldiella on muutenkin ollut rankempaa, kun se on tuurannut Kania. Myöhemmin videolta katsottuna on kyllä pakko antaa koiralle tunnustusta – laukkaa puomin! Wau! Ihan loppuun asti, kontaktille. Jesjes!

2. rata: Oikeastaan aika hyvä, ainoa, johon oli tyytyväinen. Ei tule alun niistoon (jälleen) surkean ohjaukseni takia, ja rata hylkääntyy heti toiselle hypylle. Loppurata olikin sitten puhdas ja mielestäni aika hyvää yhteistyötä, vaikka tuntuikin, ettei oma ohjaukseni olekaan sitä, mitä se voisi olla. Ainakin tein persjätön yhdelle hypylle, jolle sitä en olisi aikaisemmin tehnyt, mikä oli jo edistystä.
3. rata: Melkoinen sähläys. Goldie jää putken suulle eikä tajua helppoa pimeää putkikulmaa. On siinäkin kolmosluokan koira... Haparoivaa ohjausta, eikä kestä kauaakaan, kun rata jo kaatuu onnettomaan takaakiertovalssiini. Keppeihin olen tällä kertaa tyytyväinen. Viimeinen pisara virhemarginaaliin on kuitenkin renkaan ohi hyppääminen. Oma ohjausmoka varmaan sekin, mutta järkyttää silti, koska Goldie ei yleensä koskaan tee niin.

Sitä saa mitä tilaa – treenattavaa olisi nyt ainakin kuukaudeksi. Seuraavat kisat, jotka sattuu olemaan vielä piirimestikset, ovat sitten ensi viikonloppuna. Että säästetään niitä nollia sitten vaan sinne.

Maanantaina jätin Goldien kotiin lepäilemään, ja sain lainaksi kouluttajamme Kristan ihanan Fanny-sheltin, joka kisailee mini-kolmosissa. Nauroin koko lämppälenkin, kun se juoksi edestakaisin hihnassa ja haukkui. Ihan oikeasti, miten joku koira voi olla niin pieni! Joskus tuntuu, että omat koirani ovat ihan jotain muuta rotua. Joka tapauksessa, olen jo pitkään toivonut pääseväni testailemaan nopsajalkaista miniluokan koiraa, ja tämä oli oikea onnenpotku. Jos olinkin innoissani ennen treenejä, niin se ei ole mitään verrattuna treenien jälkeiseen oloon. Fannya oli kertakaikkisen ihana viedä. Nyt ainakin tiedän varmasti, millainen seuraava koirani on. Sanotaan nyt vielä kerran; upea kokemus! (:
Koirien lainailua pitäisi kyllä harrastaa enemmänkin. Siitä saa aina niin paljon irti. Oppii arvostamaan ominaisuuksia, joita omilla koirilla on ja toisaalta löytää asioita, joita omassa koirassa voisi parantaa. Viime aikoina erityisesti juuri eri kokoluokkien koirien ohjauksessa esiintyvät erot ovat pyörineet mielessäni, ja kisakelpoisen kunnon minikoiran ohjaaminen valoitti näkemyksiäni huomattavasti. Itse isojen medien ohjaajana tunnun asettuvan aina jonnekin välimaastoon, ja onhan ratavalinnat enimmiltä osin kiinni paljon muistakin koiran ominaisuuksista kuin jalkojen pituudesta. Ikävä on kyllä nyt pitkäloikkaista Kaniiniakin. Oma koira paras koira.♥ 

Kesä, koirat ja kamalan kalju Kaniini

Nooniin, päivitystä pitkästä aikaa. Aloitetaan ageilla.

26.5. Maiju Korhosen koulutus

Suoraan sanottuna mitään erityistä ei jäänyt koulutuksesta tällä kertaa käteen. Ehkä olin vähän poikki jo valmiiksi, juoksin tennareilla ja yskin kipeää kurkkua. Ehkä on myös ollut ylipäätään niin paljon koulutuksia ja superhyvää ratatreeniä viikkotreeneissä (kiitos ihanan mahtavan Kristan), että on vaikeampi saada mullistavia ahaa-elämyksiä.

Radan suunnittelu kahdelle eri koiralle meni oikeastaan aika superisti. Goldien kanssa ei ihmeempiä, nollalla ei sentään saatu oman söhlimiseni takia, mutta muuten ok. Ennakoivaa valssia jouduttiin ainakin tahkoamaan vähän, se on ehkä ensimmäinen asia, joka alkaa kärsiä treenaamattomuudesta. Kommenttia tuli, että kääntyy tosi nätisti, mutta sehän me jo tiedettiinkin.

Kanin kanssa jäätiin hetkeksi hiomaan keppikulmia, ja ne sujuivatkin aika kivasti Kaniiniksi. Puomille himmasi, jälleen, mutta parempi, kun otin omaa liikettä mukaan. Uskon, että himmailu saadaan vielä pois tällä palkkaussysteemillä, mutta milloin? Niistoihin en ole ollenkaan tyytyväinen, heti kun oma liikkeeni ei ole mukana, vauhti lähtee kokonaan pois. Kokonaisuutena tosi kiva. Kaasua kyllä löytyy, ja suorilla baanauksilla omat jalat joutuu koville. Taistelutahtoakin kuulemma löytyy. Jälleen ei siis mitään uutta auringon alla. (:

Agin kanssa tuntuu nyt vaan siltä, että pitäisi päästä kisaamaan. Kesä on kuitenkin mitä on, joten ainakin tämän kuun puolella kisakentät jäävät haaveisiin, ellei sitten möllejä löydetä jostakin. Ja ai niin, heinäkuussa varmaan sitten ne hiton juoksut...

Kesä (ja loma) tuntuu ihanalta. Koirat pääsee uimaan, ja on aikaa ja valoa. Takana oleva viikonloppu olikin taas pitkästä aikaa täynnä koiria.

Lauantaina vietiin koko neljän koiran poppoo (Goldie, Kani, Moona, Rasmu) uimaan ja metsään juoksemaan, ja illalla töihin seuran epiksiin. Ja illalla Kanilta lähti karvat! Kanin ajeleminen ei tosiaankaan ollut mikään hetken mielenhäiriö, vaan pitkään suunniteltu juttu. Sillä on niin tiivis turkki ja paksu aluskarva, että kesät ovat todella tukalaa aikaa, ja talvellakin se kaivautuu lumihankeen jäähdyttelemään. Turkin ajaminen oli kyllä fiksu juttu, koska seuraavana päivänä metsälenkillä Kani ei läähättänyt yhtään, vaikka itselläni oli kuuma. Eihän se kaunis ole, mutta kyllä tässä mielestäni on kyse koiran parhaasta.

Sunnuntaina lähdin mukaan hakutreeneihin katsomaan, miten Moona & co. treenaa. Hakuryhmän ilmapiiri on kyllä ihan mahtava, eikä tylsääkään tullut, kun kuvailin ja pääsin välillä maalimieheksi. Ei musta kyllä silti olis hakua harrastamaan, sitä on jotenkin niin vaikea tajuta. Ja mulla taitaa olla ihan tarpeeksi työtä edellisissäkin harrastuksissa. Hakuilujen jälkeiset esineruututreenit näyttivät kyllä myös aika hauskoilta. Neljän tunnin metsässä rämpimisen jälkeen vietiin koirat taas uimaan, ihanaa...

Koulutuksia ja leppäkerttuja

Kesä on täällä!<3

Viime aikojen agilityt ovat jääneet vähän sivuun. En ole jaksanut miettiä kisaamista, ja Goldie on päässyt huhtikuussa vain kerran hallille. Säälittävää, tiedän... Koiratanssista ei tarvitse puhuakaan. Blogin nimi taitaa lähteä vaihtoon heti, kun jaksan kyhätä uuden otsikkokuvan.

Kevennys koiratouhuihin taitaa kuitenkin olla ihan paikallaan. Ajoittain on ollut sellainen olo, että on pakko treenata ja pakko kisata. Kyllä tämän lajin pitäisi kuitenkin perustua siihen haluamiseen, siihen, että on niin hauskaa, että haluaa treenata ja kisata. Olen itse aina vaatimassa itseltäni liikaa, enkä osaa ottaa rennosti. Tosikko mikä tosikko, mutta kyllä tämä tästä.

Luulen, että kun tästä päästään taas pystyyn, kisailen ensin virallisesti Kanin kanssa. Juuri nyt ei tunnu siltä, että jaksaisi viettää koko viikonlopun kisoissa molempien koirien kanssa. Pyrin luonnollisesti myös mölleilemään mahdollisimman paljon, että Goldiekin pääsee radalle.

Huhtikuun loppu ei kuitenkaan ole ollut pelkkää auringosta nauttimista, kiitos antoisien koulutusten. On ihan mahtavaa saada uutta perspektiiviä lajiin eri kouluttajilta, jotka näkevät koirakon jälleen vähän eri tavalla. Molemmat koulutukset ovat olleet Kanin kanssa todella valaisevia ja nostaneet molempien itseluottamusta.

15.4. Kani Jenna Caloanderin koulutuksessa

Etelä-Suomen Shelttiyhdistyksen järjestämä koulutus toimi itselleni huimana fiiliksen nostattajana. Olin valmistautunut siihen, etten jaksa juosta, ja ettei valssit liiku mihinkään, mutta toisin kävi. Rataprofiili oli kuin tehty Kanille, haastekohdat vaativat hyvää putkiin irtoamista, ja saatiin rata jopa nollalla läpi. Nollalla, ihmeellistä.

Vähintäänkin yhtä ihmeellistä oli Kanin puomin kontaktit. Kerroin Jennalle himmausongelmasta. Ekalle kontaktille Kani himmasi, minkä jälkeen Jenna kehoitti minua olemaan keholla innostavampi. Siitä seuraavat kontaktit olivat kaikki ihan täydellisiä. Täysillä loppuun asti, wau. Siinä vaiheessa olisin ollut valmis uskomaan, ettei se ole mun koira.

Ohjaukseenkin saatiin parannusta. Suurimmaksi jutuksi esiin nousi vastakkaisen käden vedot. Joskus sain Kanin haltuun vain juuri siihen vastakkaiseen ja käytin aina vain sitä. Kun sitten tajusin vahvistaa koiran puoleiseen käteen tulemista, unohdin vastakkaisen käden käytön kokonaan. Nyt siis molemmat käyttöön, koska molempia tarvitaan.

Koulutus oli kokonaisuudessaan todella mahtava kokemus, mitä toki olin odottanutkin. Hymyilevänä ja helposti lähestyttävänä kouluttajana Jennalle oli helppo näyttää paras osaaminen. Positiivista palautetta tuli paljon, sekä itsestäni että koirasta. Tekee oikeasti tosi hyvää kuulla olevansa hyvä ohjaaja, kun itse osaan antaa itselleni vain negatiivista palautetta.

20.4. Nu-Pun koiraklubin epiksissä

Sää oli mitä karmein. Ehdin moneen otteeseen ajatella, että mikä ihme tuo minut juoksemaan vesilätäköissä kaatosateessa perjantai-iltana, kun värjöttelin kentän laidalla ja yritin epätoivoisesti pitää lihakset lämpiminä. Ekaa kertaa kisasin myös niin, että minulla oli kaksi koiraa samassa luokassa, mikä aiheutti tietysti lisää stressiä.

Rata oli kiva, tarpeeksi haastetta, muttei pahoja epäloogisuuksia. Kanin kanssa meillä oli kaksi starttia, joista molemmat kaatuivat samaan twist-kohtaan. Kyseinen ohjauskuvio tuottaa toisaalta päänvaivaa lähes joka kerta, kun sitä käytän, joten ei ollut ehkä mikään fiksuin valinta. Goldien kanssa samainen kohta toimi tosi hyvin, joten en soimaa itseäni huonosta ratavalinnasta. Koirien eroja on joskus tosi hankala käsitellä. Myös yhteen paikkaan olisi vaadittu vähän enemmän hidastusta rytmityksellä, mutten ajatellut sitä loppuun asti tutustumisessa... Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, koska ensimmäistä kertaa kokeilin vekkiä Kanin toiselle radalle, mikä toimi hyvin, ja oli mielestäni siihen kohtaan tosi fiksu valinta.

Positiivista Kanin radoilla oli tosi kivat kontaktit ja hyvät kepit. Ekalla radalla tuli lentokeinu, muttei onneksi kovin paha. Toisella radalla Kani meni kuitenkin reippaasti keinulle, joten ei mitään paniikkia sen suhteen. Goldien kanssa tehtiin sujuva ja nopea nolla voitolla, joten kotiin ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin. (:

29.4. Kani Satu Hillin koulutuksessa

Aamulla alkoi pitkä ajomatka Porvooseen piirin nuorille ja junnuille järkättyyn koulutukseen. Päivä alkoi luennolla, ja tuntuu, etten saanut siitä oikein mitään irti. Ainut, mitä jäi mieleen oli, että rata kannattaa suunnitella etukäteen, minkä toki tiesin jo ennestään. Tietysti on hankalaa pitää luentoa agilitysta, kun kuulijana on jo kisanneita koirakoita ja koirakoita, jotka eivät ole koskaan edes käyneet esteillä. Lopuksi jakaannuimme ryhmiin ja kävimme niissä ratapiirrustuksia läpi.

Tulijoita koulutukseen oli niin paljon, että päivä venyi pitkäksi omaa vuoroa odotellessa. Porvoo on kyllä kaunis kaupunki, että mikäs siellä kävellessä.

Rata oli sopivan helpohko ja keskittyi lähinnä valsseihin, ja perusteellinen tutustuminen teki myös osansa. Itse koulutuksesta mukaan tarttui paljon hyödyllisiä vinkkejä ja pohdittavaa, joten reissu ei todellakaan jäänyt turhaksi. Ennakoivan valssini rytmitys sai täysin uuden ulottuvuuden. Aikaisemmin olin lähinnä kaahottanut menemään ja rytmitys on ollut hosuvaa. Tajusin, kuinka vähän ymmärrän ylipäätään rytmittämisestä. Toisaalta aika moni koulutus keskittyy pelkkään tekniikkaan, jolloin rytmittäminen jää lähinnä sivulauseisiin.

Ensimmäistä kertaa uskalsin myös lähteä valssaamaan ihan kunnolla koiran edelle. Jos olen vähänkin epävarma valssista, jätän sen tekemättä, koska myöhästynyt valssi on paljon tuhoisampi kuin takaaleikkaus, joka on helpompi ja jossa on tarkoituskin olla jäljessä. En halua rikkoa koiran linjaa, ja myöhästynyt valssi tuntuu kamalalta. Mutta eipä tuohon edessä valssailuun ikinä opi jos sitä ei tee. Sadun mielestä edestä ohjaaminen kuuluu nimenomaan omiin vahvuuksiini, ja se tulisi ehdottomasti hyödyntää. Tottahan se on, että jos aina jää jälkeen, on seuraavassa paikassa yhä enemmän jäljessä. Myös liikkuvien valssien ajoituksessa saa olla tarkkana.

Kontaktit himmaa. Kyllähän Kani juoksee täysillä loppuun, mutta ne pari askelta 2onn2off asentoon vaativat kolmoiskäskyn... Uskon kuitenkin, että ongelma korjaantuu kyllä, kun palkkaa tulee tarpeeksi oikeasta asennosta.

Tiistaina olin vielä itse sijaistamassa kouluttajana treeneissä, ja oli huippua päästä heti soveltamaan uuttakin tietoa kunnon valssiradalla. Nautin kyllä tosi paljon myös kouluttamisesta, ja joskus tuntuu, että sanat vaan ryöppyävät ulos suusta, kun sanottavaa on ihan liikaa. Rymäläiset kuitenkin onneksi tykkäsi, ja sanoivat saaneensa oikeasti jotain irtikin, jes. Kevätkaudella koulutushommaakin on tiedossa enemmänkin mm. alkeisryhmän kakkoskouluttajana.