Tuusulaan on pidempi matka kuin muistin. Koko motari on täynnä eläinten raatoja, ja melkein ajan ulos tieltä, kun yhtä hirvikolarissa kärsinyttä hirvenruhoa nostetaan autoon. Olo oli raskas syömisestä, ja ohjaan siksi tavallista huonommin. (Kuinka tyhmää...) Varsinkin Kanin kanssa on tärkeää, että sekä ohjaus että juoksukapasiteetti on täysillä käytössä, muuten ollaan kaukana hyvästä radasta.
Kanille siis tänään triplahylly. Radat rullaa taas ihan hyvin, mutta kaatuvat ohjauksillisiin pikkumokiin, niinkuin nyt meillä yleensä. Ensimmäisellä radalla vippaus täydestä vauhdista ei onnistu, mutten kyllä olisi ehkä ehtinyt siihen kohtaan muutakaan. Toinen rata kaatuu tiukkaan takaaleikkaukseen, jota linjaan vahvasti, ei onnistu - taas pitäisi tulla haltuun suorasta putkesta kovasta vauhdista, eikä rytmit osu yksiin. Iloinen olen keinusta, se on aivan järkyttävän nopea, tuosta se ei enää paremmaksi tule. Tälle radalle tulee myös koiran ihan itseoppima juoksupuomi. Oikein yllytän koiraa varastamaan ja sieltähän se tulee, lujaa mutta selvästi osuen (mutta selvästi loikaten). Täh, olin varma että pysähtyy, mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin miksi pysähtyisi, kun on saanut pitkään juosta läpi. Tällaiset kontaktit - samoin kuin meidän A, ehkä - toimivat tasan niin kauan kun ne lopettavat toimimasta.
Viimeinen rata on tämmöinen. Unohtuu ohjaus ja unohtuu putkijarru, mutta niin se vaan elämässä joskus käy.
Ja tuleepas vaan pitkästä aikaa yliarvioitua koiran kääntyvyyskin! Jesse nauraa meille videon taustalla. :D Jotenkin olen kuitenkin iloinen näistä radoista. Kani baanaa ihan entiseen malliin, eikä irtoavuuden huononemisesta ole merkkiäkään.
Goldie menee hienosti, kaksi nollaa sijoin 4. & 5. ja jotain määrittelemätöntä siinä välissä. Ensimmäinen rata on tosi sujuva ja hieno. Ehdin kesken rataa vaihtamaan ohjausvalintani vippauksesta persjättöön, ja se on fiksua.Toisella radalla kepit jää kesken, enkä jaksa enää analysoida siihen syytä. Korjailen ja kehun kun tekee lopulta loppuun asti, ja seuraavalla radalla tätä ongelmaa ei sitten olekaan. Sieltä taas hyvä rata, paitsi yksi suunnittelematon pakkovalssini levähtää vähän. Onnistumiset Momon kanssa kyllä piristää. Hyvin fiiliksin jatketaan, treenikentille ja katse eteenpäin!
Ajan kotiin Veikkolan kautta, ja käymme siellä koirien kanssa juoksemassa. Kiva päästä taas vähän eri poluille kuin kotona ja metsään, metsään... Alan pikku hiljaa saamaan juoksua taas ujutettua arkeen, ja se on ihanaa. Kun vaan saa lähdettyä, niin endorfiinit hoitavat lopun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita. (: